Filosofi
Filosofi on filosofian harjoittaja. Sanana filosofi tarkoittaa viisauden rakastajaa (m.kreik. φίλος, filos, ’ystävä’ ja σοφία, sofia, ’viisaus’). Filosofin sijaan puhutaan usein filosofian tutkijasta.
Sanan historia
muokkaa
Sanat ”filosofia” ja ”filosofi” ovat peräisin antiikin Kreikan esisokraatikoilta, todennäköisesti Pythagoraalta.[1] Diogenes Laertios kertoo Pythagoraasta seuraavaa, perustuen Sosikrateen kirjoituksiin:
»Kun Fleiuksen tyranni Leon kysyi häneltä, mikä hän oli, hän vastasi olevansa filosofi. Hän vertasi elämää juhlakisoihin. Toiset tulevat juhlakisoihin kilpailemaan voitosta ja toiset tulevat myymään kauppatavaroitaan, mutta parhaat tulevat sinne katsojiksi. Samalla tavalla elämässä toiset ovat luonnoltaan orjamaisia ja tavoittelevat mainetta ja rikkauksia, mutta filosofit tavoittelevat totuutta.[2]»
Pythagoraan ohella toiseksi kahdesta ensimmäisestä filosofista Diogenes lukee Anaksimandroksen:
»Filosofialla on ollut kaksi alkuperää. Toinen haara alkaa Anaksimandroksesta ja toinen Pythagoraasta. Edellinen oli Thaleen oppilas, ja Pythagorasta opetti Ferekydes.[3]»
Diogenes ei siis laskenut Thalesta ja Ferekydestä vielä filosofien joukkoon. Toisaalta Diogenes ei ole määrittelyissään täysin johdonmukainen, vaan lukee Thaleen kuitenkin toisessa yhteydessä ensimmäiseksi joonialaisen filosofian edustajaksi.
Sokrates ja hänen oppilaansa vakiinnuttivat sanojen ’filosofia’ ja ’filosofi’ käytön. Sokratesta on myöhemmin pidetty ensimmäisenä varsinaisena filosofina. Sokrateen ja hänen oppilaidensa ajattelu perustui kuitenkin heitä edeltäneeseen, edelläkin kuvattuun esisokraattiseen perinteeseen sekä sofistikkaan, joita kumpaakin voidaan pitää yhtä lailla filosofisina sanan nykymerkityksessä. Myös Sokrates tunnettiin aluksi sofistina. Sanalla sofisti tarkoitettiin viisauden opettajaa. Sokrates kuitenkin Platonin mukaan vastusti sofisteja, ja sana sai kielteisen sävyn – sitä voisi kuvata suomennos ”viisastelija” tai ”saivartelija”.[4] Sokrates sanoi, että hän ei tiedä mitään varmasti, ja että hänen ”viisautensa” perustuu siihen, että ”hän tietää, ettei tiedä mitään”. Siksi hän ei sanonut itseään varsinaisesti viisaaksi, vaan sanoi olevansa ”viisauden rakastaja”.
Filosofin tehtävät
muokkaa
Antiikin aikana rajanveto filosofian, uskonnon, luonnontieteiden, politiikan, retoriikan ja taiteiden välillä ei ollut kovin selvä, ja suurin osa tieteistä laskettiin kuuluvaksi filosofian alaan.
Antiikin aikana filosofin ajateltiin usein olevan myös kaiken hyveen perikuva. Platon määritteli, että valtiota johtavien filosofien tulisi olla luonteeltaan totuutta rakastavia, hyviä oppimaan ja muistamaan, tarkkanäköisiä, ylevämielisiä, lempeitä, sekä oikeudenmukaisen, hyvän ja kauneuden tuntevia. Heidän mielenlaatunsa tulisi olla tasasuhtainen ja miellyttävä, ja sen tulisi luonnostaan suuntautua kohti kunkin ominaisuuden yleistä ”ideaa”. Heissä ei olisi valheellisuutta, ahneutta, kerskailunhalua, alhaisuutta eikä pelkurimaisuutta.[5] Keskiajan skolastikot viittasivat Aristoteleeseen kirjoittamalla vain ”Filosofi” isolla alkukirjaimella.
Nykyään filosofeiksi on kutsuttu logiikan, tietoteorian, ontologian ja etiikan tutkijoita ja harrastajia. Nykyisin julkisessa puheessa sana ”filosofi” viittaa nimenomaan filosofian tutkijoihin. Filosofian tutkiminen ei kuitenkaan aina tarkoita uuden filosofian luomista tai edes kannanottojen tekemistä filosofisten kysymysten suhteen.
Sukupuoli
muokkaa
Antiikin ajan naisfilosofeja olivat muun muassa Hypatia Aleksandrialainen, Hipparkhia, Aspasia ja Arete Kyreneläinen. Suurin osa tunnetuista filosofeista, kuten muistakin tieteilijöistä, on läpi historian ollut miehiä. Tämä johtuu ennen kaikkea naisten heikommasta asemasta yhteiskunnassa erityisesti ennen uutta aikaa, jolloin naisilla ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia opiskeluun kuin miehillä. Uudella ajalla tilanne on vähitellen muuttunut, ja nykyisin suuri osa filosofian opiskelijoista, samoin kuin muistakin korkeakouluopiskelijoista, on naisia. Tunnetuiksi naisfilosofeiksi ovat nousseet muiden muassa Mary Wollstonecraft, Simone de Beauvoir, Hannah Arendt, Patricia Churchland, Susan Haack ja Martha Nussbaum.
Nykyfilosofit
muokkaaDavid Bourget ja David Chalmers tutkivat vuonna 2020 kyselyn avulla filosofian parissa työskentelevien käsityksiä 99:ssä filosofian laitoksessa ennen kaikkea englanninkielisten maiden yliopistoissa. Kyselyyn vastasi 1785 filosofia, joista suuri enemmistö katsoi edustavansa analyyttistä filosofiaa. Vastanneista 66,9 prosenttia oli ateisteja ja 18,9 prosenttia teistejä. Suuri enemmistö kannatti realismia ja hylkäsi idealismin ja skeptismin eli ulkoisen todellisuuden ja sitä koskevan tiedon kiellon. Enemmistö (59,2 prosenttia) kannatti kompatibilismia, jonka mukaan vapaa tahto ja determinismi sopivat yhteen. Kannatusta saivat myös fysikalismi, empirismi ja totuuden vastaavuusteoria. Etiikassa egalitarismi eli tasa-arvoajattelu oli suositumpi kanta (44 prosenttia) kuin yhteisöä painottava kommunitarismi (27,26 %) tai vapautta korostava libertarismi (13,40 %).[6]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Diogenes Laertios (DL) I.8. Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. (Suomennos ja selitykset Marke Ahonen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3
- ↑ DL VIII.8.
- ↑ DL I.13.
- ↑ sofisti. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Platon: Valtio 484a–487a, teoksessa Platon: Teokset. Neljäs osa: Valtio. (Suomentanut Marja Itkonen-Kaila) Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15895-3
- ↑ Bourget, David & Chalmers, David (toim.): The 2020 PhilPapers Survey survey2020.philpeople.org. 1.11.2021. Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Houni, Pia & Salovaara, Perttu (toim.): Filosofi tavattavissa. Ajatuksia filosofisesta elämästä. Tampere: Niin & näin, 2014. ISBN 978-952-5503-80-7
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filosofi Wikimedia Commonsissa
Sitaatteja aiheesta Filosofi Wikisitaateissa