Joonas Kokkonen
Joonas Kokkonen (13. marraskuuta 1921 Iisalmi – 2. lokakuuta 1996 Järvenpää) oli 1900-luvun arvostetuimpia suomalaisia taidemusiikin säveltäjiä ja Suomen Akatemian jäsen.
| Joonas Kokkonen | |
|---|---|
 Joonas Kokkonen 1950-luvulla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. marraskuuta 1921 Iisalmi |
| Kuollut | 2. lokakuuta 1996 (74 vuotta) Järvenpää |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | ooppera ja sinfonia |
| Soittimet | piano |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Ura
muokkaaKokkonen valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan musiikkitiede ja suoritti pianonsoiton diplomin Ilmari Hannikaisen johdolla Sibelius-Akatemiassa vuonna 1949. Seuraavana vuonna hän piti ensikonserttinsa pianistina.[1] Sävellystä hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa muun muassa Aarre Merikannon johdolla. Sibelius-Akatemian professoriksi hänet nimettiin vuonna 1959 ja Suomen Akatemiaan 1963.[2]
Kokkonen toimi sävellystyönsä lisäksi monissa musiikki- ja kulttuurialan luottamustehtävissä: muun muassa Suomen Säveltäjien ja Teoston puheenjohtajana. Kokkonen saavutti monien luottamustehtäviensä kautta harvinaisen vaikutusvaltaisen aseman suomalaisessa musiikkielämässä, jopa siinä määrin, että hänestä tehty TV-dokumentti kantaa nimeä ”Musiikin Kekkonen”. Joonas Kokkonen asui Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Kokkosessa Järvenpäässä.
Kokkonen sävelsi muun muassa neljä sinfoniaa, kolme jousikvartettoa ja sellokonserton, mutta hänen kuuluisin teoksensa on ooppera Viimeiset kiusaukset, jonka ensiesitys oli Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1975. Viimeiset kiusaukset kertoo Paavo Ruotsalaisen elämästä ja perustuu Lauri Kokkosen samannimiseen näytelmään. Se on yli 500 esityskerrallaan toiseksi eniten esitetty suomalainen oopperalähde?, ja se on tuotettu Kansallisoopperan lisäksi Savonlinnan oopperajuhlilla ja monissa maakuntaoopperoissa. Suomen Kansallisooppera esitti Viimeisiä kiusauksia useilla ulkomaanvierailuillaan, muun muassa Metropolitanin oopperassa vuonna 1983.
Oopperan ohella Kokkosen tuotannon ytimen muodostavat neljä sinfoniaa. Kokkosen tiedetään kamppailleen viidennen sinfonian säveltämisen kanssa jo oopperansa työstämisen ajoista aina viimeisiin vuosiinsa asti, mutta teos ei koskaan valmistunut, eikä siitä ole löytynyt edes luonnosmateriaalia.
Kokkonen toimi uransa aikana myös musiikkiarvostelijana ja julkaisi musiikkitieteellisiä tutkielmia.
Tunnustuksia
muokkaa- filosofian kunniatohtori (Jyväskylän yliopisto 1976)[3]
- Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto 1968[3]
- Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston Sibelius-palkinto 1973[3]
- kirkon sävellyspalkinto 1976 [3]
- Jyväskylän kulttuuripäivien ja Teoston kunniapuheenjohtaja
- SULASOL:n ja Suomen Säveltäjät ry:n kunniajäsen
- Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen 1972–
- Akademie der Künste der DDR:n kirjeenvaihtojäsen 1975–
- Académie Européenne des Sciences, des Arts et des Lettresin jäsen 1981–
Teoksia
muokkaa
Ooppera
muokkaaOrkesteriteokset
muokkaa- 1. sinfonia (1958–1960)
- 2. sinfonia (1960–1961)
- 3. sinfonia (1967)
- 4. sinfonia (1971)
- Musiikkia jousiorkesterille (1956–1957)
- Sinfonia da camera (12 soolojouselle) (1963–1964)
- Opus sonorum (1963–1964)
- Sinfonisia luonnoksia (1968)
- ...durch einen Spiegel... (12 jouselle ja soolocembalolle) (1976–1977)
- Il Paesaggio (kamariorkesterille) (1986–1987)
- Sellokonsertto (1969)
Kamarimusiikki
muokkaa- Pianotrio (1948)
- Pianokvintetto (1953)
- kolme jousikvartettoa (1959, 1966, 1976)
- Sellosonaatti (1976)
- Puhallinkvintetto (1973)
Pianoteokset
muokkaa- Pielavesi (1939)
- Sonatina (1964)
- Viisi bagatellia (1968–1969)
Teoksia lauluäänelle ja pianolle
muokkaa- Neljä laulua Uuno Kailaan runoihin (1944–1953)
- Illat (1955)
- Sub rosa (1972–1973)
Kuoroteokset
muokkaa- Missa a cappella (1963)
- Sammakon virsi sateen aikana (1963)
- Lehvillä puiden (1966)
- Laudatio Domini (1966)
- Requiem (1981)
- ”Sormin soitti Väinämöinen” (1984–1985)
Urkuteokset
muokkaa- Hääsoitto (1968)[4]
- Surusoitto (1969)
- Lux aeterna (1974)
- Iuxta crucem (1979)
Sävellysoppilaita
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 193. Helsinki: Otava, 1997.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 310–311. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ a b c d Virtamo (toim.), 1997.
- ↑ Lehtola, Jan: Joonas Kokkonen 2011. Urkuprojekti, Metropolia-ammattikorkeakoulu. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 2.7.2013.
Kirjallisuutta
muokkaa- Hako, Pekka: Voiko varjo olla kirkas. Joonas Kokkosen elämä. Helsinki: Ajatus, 2001. ISBN 951-566-059-9
- Karjalainen, Elina: Joonas Kokkonen. Näköaloja luovuuteen ja ihmisyyteen. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-10844-8.
- Kokkonen, Joonas: Joonas Kokkonen ja Timo Mäkinen keskustelevat musiikista ja elämästä. Savonlinna: Savonlinnan oopperajuhlien kannatusyhdistys, 1979. ISBN 951-99187-2-8.
- Kokkonen, Joonas: Ihminen ja musiikki. Valittuja kirjoituksia, esitelmiä, puheita ja arvosteluja. Toimittanut Kalevi Aho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-554-1.
- Mäkinen, Timo & Nummi, Lassi & Teerisuo, Timo: Kuvastimessa ... durch einen Spiegel ... Joonas Kokkonen. Juhlakirja Joonas Kokkoselle 13.11.1981. Savonlinna, 1981. ISBN 951-95745-1-4.
- Salmenhaara, Erkki: Miten sävellykseni ovat syntyneet. 12 suomalaista säveltäjää kertoo. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02430-2.
- Salmenhaara, Erkki: ”Kokkonen, Joonas (1921–1996)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 296–298. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Yhtenäistetty Joonas Kokkonen (koko sävellystuotanto listattuna suomalaisia tiedonhakijoita ajatellen).
- Joonas Kokkosen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Joonas Kokkonen Jatkoajassa. Ylen Elävä arkisto.
- Kokkonen, Joonas hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)