Saladin
Saladin (arab. صلاح الدين يوسف بن أيوب, Ṣalāḥ ad-Dīn Yūsuf ibn ’Ayyūb, kurdiksi سهلاحهدین ئهیوبی, Selah'edînê Eyubî, pers. صلاحالدین ایوبی, Salāh-od-Din-e Ayyubi; n. 1138 Tikrit – 4. maaliskuuta 1193 Damaskos) oli kurdilainen muslimihallitsija, joka perusti aijubidien dynastian Egyptissä ja Syyriassa. Hän taisteli myös ristiretkeläisiä vastaan ja tuli tunnetuksi sotataidoistaan ja armeliaisuudestaan.[2]
| Saladin | |
|---|---|
 | |
| Egyptin ja Syyrian sulttaani | |
| Valtakausi | 1174–1193 |
| Kruunajaiset | 1174 |
| Edeltäjä | Al-Adid |
| Seuraaja |
Al-Aziz Uthman (Egypti) Al-Afdal (Syyria) |
| Syntynyt |
1137 tai 1138 Tikrit, Mesopotamia (nykyisessä Irakissa)[1] |
| Kuollut |
4. maaliskuuta 1193 Damaskus, (nykyisessä Syyriassa)[1] |
| Puoliso | Iṣmat ad-Dīn Khātūn |
| Lapset |
Al-Afdal ibn Salah ad-Din Al-Aziz Uthman Az-Zahir Ghazi |
| Suku | aijubidit |
| Isä | Najm al-Dīn Ayyūb |
| Uskonto | sunnalaisuus |
Henkilöhistoria
muokkaaSaladin oli syntyjään kurdi. Vuonna 1152 hän astui Syyrian hallitsijan Nur al-Dinin palvelukseen ja osoitti pian pätevyytensä taisteluissa ristiretkivaltioita vastaan. Hänen sedästään Shirkuhista tuli 1169 Egyptin visiiri, mutta setä kuoli kahden kuukauden kuluttua, ja Saladin otti hänen paikkansa. Saladin teki Egyptistä aijubidien vasallivaltion Egyptin fatimidihallitsijoiden valituksista huolimatta. Hän syrjäytti Egyptin kalifaatin 1171 ja otti sulttaanin arvonimen.[3]
Saladin ei Nur al-Dinin käskyistä huolimatta halunnut aloittaa sotaa Jerusalemin kuningaskuntaa vastaan, ja siksi Nur al-Din oli jo aloittamassa sodan Saladinia vastaan mutta kuoli vuonna 1174. Saladin käytti tilannetta hyväkseen ja valtasi Damaskoksen mutta hän ei kyennyt valtaamaan kahta tärkeää kaupunkia Aleppoa ja Mosulia, joita Nur al-Din oli hallinnut.
Vuonna 1187 Saladin hyökkäsi Jerusalemin kuningaskuntaa vastaan ja murskasi kuningaskunnan joukot Hattinin taistelussa.[3] Hän myös vangitsi Jerusalemin kuninkaan Guy de Lusignanin. Jerusalemin kaupungin Saladin valtasi 3. lokakuuta 1187.[3] Pian kaikki kaupungit Tyrosta lukuun ottamatta olivat hänen hallussaan.
Jerusalemin kukistuminen sai aikaiseksi kolmannen ristiretken, jossa läntinen kristikunta valtasi takaisin Akkon kaupungin. Englannin kuningas Rikhard I Leijonamieli löi Saladinin Arsufin taistelussa vuonna 1191. Saladin ja Rikhard sopivat vuonna 1192, että Jerusalem pysyisi muslimien käsissä mutta olisi avoin kristityille pyhiinvaeltajille.[2]
Saladin kuoli seuraavana vuonna 4. maaliskuuta 1193 Damaskoksessa.[1] Hänen muistokseen Damaskokseen rakennettiin mausoleumi.
Populaarikulttuurissa
muokkaaSaladinin hahmo on mukana Ridley Scottin vuonna 2005 ohjaamassa elokuvassa Kingdom of Heaven - Taivas maan päällä ja Peter Flinthin vuonna 2007 ohjaamassa elokuvassa Arn – Temppeliritari, jossa hänet esitetään viisaana ja armeliaana johtajana.
Assassin’s Creed -tietokonepelissä kaduilla toimivat julistajat mainitsevat Saladinin nimen. Saladin on mukana yhtenä tärkeimmistä hahmoista peleissä Civilization IV, Stronghold: Crusader ja Medieval 2: Total War: Kingdoms. Age of Empires II ja Stronghold: Crusader -pelissä on Saladiniin liittyvä osio.
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
- Pesonen, Hannu: Temppeliherrojen nousu ja tuho Tiede -lehti. 5.6.2012. Viitattu 2.10.2018.
- David, Brian C.: Inventing Saladin: The role of the Saladin legend in European culture and identity. Masters Theses, toukokuu 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Geggel, Laura: This Is What Killed Medieval Sultan Who Conquered Jerusalem During the Crusades Live Science. 5.5.2018. Viitattu 1.10.2018 (englanniksi).
- Pettinger, Tejvan: Biography of Saladin Biography Online. 16.3.2008. Viitattu 1.10.2018 (englanniksi).
- Saladin History.com. 2.4.2012. Viitattu 1.10.2018 (englanniksi).
- Nisar, Hasher: What We Can Learn From Saladin Huffingtonpost.com. 9.12.2015. Viitattu 1.10.2018 (englanniksi).
- Saladin Biography Thefamouspeople.com. Viitattu 1.10.2018 (englanniksi).
- Burhan, Faysal: Saladin: A Benevolent Man Respected by Both Muslims and Christians Islamic Study. 2002. Arkistoitu 2.10.2018. Viitattu 1.10.2018 (englanniksi).