Kerettiläisyys
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kerettiläisyys eli virallisesta uskonopista poikkeava harhaoppi (heresia, kreikan sanasta αιρεσις, hairesis < αιρεομαι, haireomai ’valita’) tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sanoja kerettiläinen (kreik. hairetikos) ja harhaoppi (kreik. hairesis) käytetään molempia jo Raamatun alkuteksteissä. Paavali käyttää sanaa kerettiläinen kirjeessään Titukselle, Tit. 3:10. Toisessa Pietarin kirjeessä taas käytetään sanaa harhaoppi, 2. Piet. 2:1.
Sanaa kerettiläinen käytti ensimmäisenä kirkkoisä Irenaeus (noin 130–202) teoksessaan Harhaoppeja vastaan (Contra Haereses)lähde? kuvatessaan ja arvostellessaan kristittyjä, joiden näkemykset erosivat hänen omistaan. Myös monet muut kirkkoisät kirjoittivat teoksia harhaoppeja vastaan. Näihin kuuluu muun muassa Epifanioksen (noin 315–403) teos Panarion. Eusebios Kesarealainen (noin 275–339) kirjoitti Kirkkohistorian (Ekklesiastike historia, Historia Ecclesiastica), jossa tarkastellaan myös eri oppisuuntauksia. Kerettiläisyys ei ole puolueettomasti määriteltävissä, vaan se voidaan määritellä vain suhteessa oikeaoppisena (”ortodoksisina”) pidettyihin näkökantoihin.
Tunnetuimpia kerettiläisinä pidettyjä kristinuskon suuntauksia ovat areiolaisuus, ebionitismi, markionismi, montanismi ja gnostilaisuus. lähde?
Kun kirkko nousi myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla merkittäväksi valtatekijäksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, tuli kerettiläisyydestä niin maallinen kuin kirkollinenkin ongelma. Maallinen valta katsoi kerettiläisyyden uhkaavan myös itseään, ja ruhtinaat saattoivatkin pyytää kirkollisia laitoksia toimimaan kerettiläisiä vastaan. Joskus he saattoivat jopa murhauttaa kerettiläisiä.
1000- ja 1100-luvulla paavit määräsivät, että harhaoppisuudesta oli rangaistava vankeudella ja omaisuuden takavarikolla. Ruhtinaita, jotka eivät toimineet kerettiläisiä vastaan, uhattiin anateemalla eli kirkonkirouksella, jota pidettiin keskiajalla äärimmäisen ankarana rangaistuksena.
Kirkko uudisti menetelmiään ja perusti inkvisitio-laitoksen, jonka tehtävänä oli saada kerettiläiset luopumaan harhaopistaan. Inkvisitio aloitti toimintansa vuonna 1231. Kirkkoa huolestuttivat suuret joukkoliikkeet kuten valdolaiset, albigenssit ja kataarit. Inkvisiittorien kuulustelumenetelmien ohella kerettiläisiä pyrittiin käännyttämään saarnaamalla.
Maalliset valtiaat käyttivät ankariakin keinoja kerettiläisyydestä epäiltyjä vastaan. Heitä saatettiin kiduttaa, jolleivät he suostuneet tunnustamaan kerettiläisyyttään. Jos he tunnustivat eivätkä suostuneet luopumaan uskostaan, heitä saatettiin polttaa roviolla tai hirttää. Ensimmäisen laajamittaisen kerettiläisvastaisen teloituksen katsotaan tapahtuneen jo vuonna 1022, jolloin surmansa sai Orléansissa Ranskassa useita satoja harhaoppisia. Heidän väitettiin muun muassa järjestäneen seksuaalisia orgioita öisin – sittemmin kyseinen kuvitelma esiintyy lukuisten harhaoppiepäilysten yhteydessä.
Kerettiläisyys ei tarkoita samaa kuin noituus. Noidat luettiin kyllä kerettiläisiksi, mutta yleisimmin kerettiläinen oli toiseen uskontoon kuuluva tai ”Jumalasta luopunut” henkilö. Myös reformaattori Martti Luther oli kerettiläinen, sillä hänen oppinsa ei ollut katolisen kirkon mukaista. Myös monet uskovaiset ja oppineet leimaantuivat esimerkiksi erheiden perusteella kerettiläisiksi. Yleensä kerettiläiset kuitenkin leimattiin Saatanalle sielunsa myyneiksi ihmisiksi.
Ortodoksiseen piispanvalaan sisältyy edelleen kohta, jossa vihittävä piispa sanoutuu irti kaikista harhaopeista:
»Anatemoin Areioksen ja ne, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja ovat osalliset hänen mielettömään harhaansa; samoin Makedonioksen ja hänen seuraajansa, joita sattuvasti kutsutaan Hengen vastustajiksi; samoin hylkään ja anatemoin Nestorioksen ja muut lahkojohtajat ja heidän kanssaan samaa mieltä olevat, ja tätä voimakkaasti julistan suurella äänellä. Anateema kaikille harhaoppisille. Anateema koko harhaoppisten joukolle.»
Kuuluisia kerettiläisiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Areios
- Nestorios
- Pelagius
- Euagrios Pontoslainen
- Giordano Bruno
- Jan Hus
- Martti Luther
- Jeanne d’Arc
- Botulf
Kuuluisia harhaopin vastustajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Emmanuel Le Roy Ladurie (1984): Montaillou ranskalainen kylä 1294-1324. Otava, Helsinki
- Pagels, Elaine: Gnostilaiset evankeliumit. (The Gnostic Gospels, 1979.) Suomentanut Outi Lehtipuu. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-416-X
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kervinen, Timo: Keitä olivat kerettiläiset? Noituus ja noitavainot Suomessa, Tampereen yliopisto.
- Mantsinen, Teemu: Harhaoppi ja oikea oppi. Uskontotiedettä Turun yliopistossa 9.10.2016.