(Ebook) Insight Guides Explore Florence by

Insight Guides ISBN 9781839051524, 1839051523

download

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-
florence-43206766

Download more ebook instantly today at https://ebooknice.com

 Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) ready for you
Download now and discover formats that fit your needs...

Start reading on any device today!

(Ebook) Insight Guides: Explore Sri Lanka (Insight Explore Guides) by Insight Guides
ISBN 9781786716804, 9781786715333, 1786716801, 1786715333

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-sri-lanka-insight-explore-
guides-10836138

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides Explore Warsaw by Insight Guides ISBN 9781786716545,

1786716542

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-warsaw-6973446

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides: Explore Bruges by Insight Guides ISBN 9781786716071,

1786716070

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-bruges-7009078

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides: Explore Bali by Insight Guides ISBN 9781786716040,

1786716046

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-bali-7014990

ebooknice.com
(Ebook) Insight Guides: Explore Ireland by Insight Guides ISBN 9781786716088,
1786716089

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-ireland-7019428

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides Explore Melbourne by Insight Guides ISBN 9781786717931,

178671793X

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-melbourne-7109500

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides Explore Mallorca by Insight Guides ISBN 9781786717306,

1786717301

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-mallorca-49417586

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides Explore Hawaii by Guides, Insight ISBN 9781789192087,

1789192080

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-hawaii-11792412

ebooknice.com

(Ebook) Insight Guides Explore Copenhagen by Guides, Insight ISBN 9781786717610,

1786717611

https://ebooknice.com/product/insight-guides-explore-copenhagen-11857216

ebooknice.com
 How To Use This E-Book
This Explore Guide has been produced by the editors of Insight
Guides, whose books have set the standard for visual travel guides
since 1970. With ­top-­quality photography and authoritative
recommendations, these guidebooks bring you the very best routes
and itineraries in the world’s most exciting destinations.

Best Routes
The routes in this book provide something to suit all budgets, tastes
and trip lengths. As well as covering the destination’s many classic
attractions, the itineraries track lesser-known sights, and there are
also ex­cursions for those who want to extend their visit outside the
city. The routes embrace a range of interests, so whether you are an
art fan, a gourmet, a history buff or have kids to entertain, you will find
an option to suit.
We recommend reading the whole of a route before setting out. This
should help you to familiarise yourself with it and enable you to plan
where to stop for refreshments – options are shown in the ‘Food and
Drink’ box at the end of each tour.

Introduction
The routes are set in context by this introductory section, giving an
overview of the destination to set the scene, plus background
information on food and drink, shopping and more, while a succinct
history timeline highlights the key events over the centuries.

Directory
Also supporting the routes is a Directory chapter, with a clearly
organised A–Z of practical information, our pick of where to stay while
you are there and select restaurant listings; these eateries
complement the more low-key cafés and restaurants that feature
within the routes and are intended to offer a wider choice for evening
dining. Also included here are some nightlife listings, plus a handy
language guide and our recommendations for books and films about
the destination.

Getting around the e-book

In the Table of Contents and throughout this e-book you will see
hyperlinked references. Just tap a hyperlink once to skip to the
section you would like to read. Practical information and listings are
also hyperlinked, so as long as you have an external connection to
the internet, you can tap a link to go directly to the website for more
information.

Maps
All key attractions and sights mentioned in the text are numbered and
cross-referenced to high-quality maps. Wherever you see the
reference [map] just tap this to go straight to the related map. You can
also double-tap any map for a zoom view.

Images
You’ll find lots of beautiful high-resolution images that capture the
essence of the destination. Simply double-tap on an image to see it
full-screen.
© 2019 Apa Digital (CH) AG and Apa Publications (UK) Ltd
 Table of Contents
Recommended Routes For...
Art enthusiasts
Children
Food and wine
Medici Florence
Parks and gardens
Rival cities
Shopping
Views
Explore Florence
Florence today
Geography and layout
Three squares
Across the Arno
A potted history
Beginnings
The Commune
Renaissance flourishing
Foreign rule
Unification and independence
Contemporary Florence
Modern mayors
Food and Drink
 Markets and vegetables
Fagioli
Olive oil
Chestnuts
Meat dishes
Sweets
Eating out
Wine
Key names
Vin Santo
Shopping
Fashion
Designer names
Leather and textiles
Paper
Opening times
Entertainment
Music, opera and dance
The Maggio Musicale
Opera and dance
Chamber music
Theatre
Cinema
Nightlife
History: Key Dates
Beginnings
The Renaissance
Foreign rule and independence
The 21st century
Piazza del Duomo
Piazza del Duomo
The Duomo
The façade
The crypt of Santa Reparata
Notable artworks
The dome
Climbing the dome
The Campanile
Loggia del Bigallo
The Baptistry
Baptistry doors
The interior
Museo dell’Opera del Duomo
The ground floor
The first floor
The second floor
Donatello’s workshop
Orsanmichele to the Ponte Vecchio
Orsanmichele
 The interior
Piazza della Signoria
The Loggia of the Lancers
Palazzo Vecchio
The courtyard
Room of the Five Hundred
Other first-floor highlights
Quarters of the Elements
Quarters of Eleonor of Toledo
Hall of Justice and Room of the Lilies
Other second-floor highlights
Special tours and the Children’s Museum
Gucci Garden
Piazzale degli Uffizi and the Ponte Vecchio
The bridge’s occupants
The Uffizi
The building
Layout
The second floor
The early Renaissance
The High Renaissance
Michelangelo and the Florentines
The first floor
The Bargello and Santa Croce
The Bargello
The collections
 Badia Fiorentina
Santa Croce
The interior
Museo dell’Opera di Santa Croce
Santa Maria Novella to San Marco
Santa Maria Novella
The cemetery
The interior
Museum and cloisters
Mercato Centrale
San Lorenzo Market
Medici Chapels
Capella dei Principi
Sagrestia Nuova
Laurentian Library
Highlights
Lorenzo’s staircase
Lunch break
San Lorenzo
Famous tombs
Medici-Riccardi Palace
Piazza San Marco
Church and Museum of San Marco
The Dormitory
The Accademia to the Museo Archeologico
 The Accademia
The collection
Hospital of the Innocents
Santissima Annunziata
Archeological Museum
Around Piazza Della Repubblica
Piazza della Repubblica
Strozzi Palace
Via de’ Tornabuoni
Santa Trinità
Ferragamo Museum
Davanzati Palace
Highlights
Mercato Nuovo
Oltrarno
Santa Felicità
Casa Guidi
Piazza Santo Spirito
Santo Spirito
Brancacci Chapel
San Frediano
The Pitti Palace and Boboli Garden
Pitti Palace
 Palatine Gallery
Mythological decoration
Royal apartments
Niche Museums
Decorative Arts Museum
Modern Art and Costume Galleries
Boboli Garden
Statuary, structures and stonework
Buontalenti Grotto
Giardino Bardini
San Miniato Al Monte
Bardini Museum
San Miniato Gateway
Piazzale Michelangelo
San Miniato al Monte
The interior
Miniato mausoleum
The descent
The Belvedere
Ending the walk
Fiesole
Towards Piazza Mino
Roman Amphitheatre
Bandini Museum
 San Romolo Cathedral
San Iacopo Chapel
Sant’Alessandro
Back to Florence
Medici Villas
Villa Corsini
Villa Medicea della Petraia
The interior
The park
To Poggio ai Caiano
Villa Medicea Poggio ai Caiano
Back to Florence
San Gimignano
Piazza del Duomo
The Rocca
Siena
Il Campo
Palazzo Pubblico
The Duomo
Cathedral Museum
Baptistry
Santa Maria della Scala
Pinacoteca Nazionale
Pisa
Piazza dei Cavalieri
Santo Stefano
Field of Miracles
Leaning Tower
The Duomo
The interior
Baptistry
Holy Field
Pisan museums
Romanesque and gothic churches
Accommodation
The Duomo
Piazza della Signoria
Santa Croce
Piazza della Repubblica
San Lorenzo
San Marco
Santa Maria Novella
Oltrarno
Fiesole
San Gimignano
Siena
Restaurants
The Duomo
Piazza della Signoria
Santa Croce
Piazza della Repubblica
San Lorenzo
San Marco
Santa Maria Novella
Oltrarno
Outside Florence
San Gimignano
Siena
Nightlife
Theatre
Cinema
Bars and live music
A-Z
A
Age restrictions
Addresses
B
Budgeting
C
 Carbon off-setting
Children
Climate
Clothing
Crime and safety
Customs and duty-free
D
Disabled travellers
E
Electricity
Embassies and consulates
Emergencies
Etiquette
F
Festivals
G
Green issues
Guides and tours
H
Health
Insurance
Pharmacies and hospitals
Hours and holidays
Business hours
Public holidays

I
Internet
L
Left luggage
LGBTQ travellers
M
Maps
Media
Print
Television and radio
Money
Credit cards
Banks, exchange and ATMs

P
Police
Post
R
Religion
S
Smoking
Sports
Gyms
Tennis
Swimming
Football
Student travellers
Strikes
T
Telephones
Mobile phones
 Time zone
Tipping
Toilets
Tourist information
Transport
Arrival
By rail
Public transport
Taxis
Driving and car hire
Bicycle hire

V
Visas and passports
Y
Youth hostels
W
Weights and measures
Women travellers
Language
Useful phrases
At a bar/restaurant
On the menu
Getting around
Online
Social media
Books and Film
Books
Art and architecture
 Culture and history
Literature
Films
RECOMMENDED ROUTES FOR...
 ART ENTHUSIASTS
Don’t miss the Uffizi Gallery, the world’s best collection of
Renaissance art (route 3), or the Accademia (route 6), home to
Michelangelo’s David. Walk 4 covers the Bargello’s sculpture and
the famed Santa Croce frescoes.
iStock
 CHILDREN
Keep kids amused in the Boboli Garden (route 9), the Children’s
Museum (route 2) or the Archaeological Museum (route 6), which
has mummies. Then treat them to ice cream at Vivoli (route 4).
Britta Jaschinski/Apa Publications
 FOOD AND WINE
Good routes for foodies include no. 5, which heads to the Mercato
Centrale with its food stalls and cafés. Route 7 ends at one of the
city’s most popular tripe stands – not for the faint-hearted, but
certainly authentic.
Britta Jaschinski/Apa Publications
 MEDICI FLORENCE
Route 2 visits the Palazzo Vecchio, erstwhile home of the Medici,
while their family tombs are in the Medici Chapels (route 5). Route
12 takes you out of the city centre to focus on several villas built for
the Medici.
Fotolia
 PARKS AND GARDENS
The city’s main park, the Boboli Garden (route 9), showcases
statuary, grottoes and formal gardens, as well as the Pitti Palace.
The Medici Villas (route 12) are also notable for their lovely
gardens.
Steve McDonald/Apa Publications
 RIVAL CITIES
Easy day trips from Florence include long-time rivals Siena (route
14), Pisa (route 15) and San Gimignano (route 13) – a superb
hilltop village and the best-preserved medieval settlement in the
country.
Steve McDonald/Apa Publications
 SHOPPING
Pop into the Mercato Centrale on route 5 for local shopping
(especially food). Alternatively, take a stroll along Via de’
Tornabuoni, the city’s most prestigious shopping street, and then
end at the Mercato Nuovo, on route 7.
iStock
 VIEWS
The best views are from Piazzale Michelangelo and San Miniato al
Monte church (route 10). The Boboli Garden (route 9) is also a
great lookout. For splendid Tuscan countryside, head to Fiesole
(route 11).
Britta Jaschinski/Apa Publications
 EXPLORE FLORENCE

Famous for its contributions to science,

literature, art and architecture, the city state
of Florence is where the modern world
began, and today it still retains a lively mix
of dissent and luxury, the sublime and the
earthy.
In most people’s minds the name of Florence is indelibly linked to
that of the Renaissance, when the extraordinarily rich flowering of
artistic and intellectual life under the enlightened rule of the Medici,
coupled with the city’s immense banking wealth, made it the most
important centre in Europe.
 The view from Piazzale Michelangelo
Britta Jaschinski/Apa Publications

FLORENCE TODAY

Contemporary Florence is without doubt one of the finest open-air

museums in the world, and the tourism that this fuels has itself
become a major new source of wealth. Rarely, however, is it
considered as a city in contemporary terms, except perhaps for its
shopping. Yet even here, the fine handicrafts and stylish fashion
accessories for which it is now almost equally famous are ultimately
rooted in Florence’s own early mercantile and creative traditions.
Yet struggling to break free of its historical straitjacket is another,
more hidden Florence, which, when the surface is scratched, reveals
itself to be a sophisticated, tuned-in, complex and even slightly
troubled modern city, and anything but one suffering from the
passive nature of a resigned tourist capital.

In the Boboli Garden

Britta Jaschinski/Apa Publications

GEOGRAPHY AND LAYOUT

Built along the banks of the Arno, Florence is cut in two by the river,
with the older part of the city lying to the north. The river has,
perhaps, been a mixed blessing for the city – on the one hand
supplying it with water and a transport link, but occasionally
unleashing devastating floods, as happened in 1966 (for more
information, click here).
Three squares
The old historic centre might be thought of as clustering around three
piazzi, or squares, each of which represents a different centre of
influence. Piazza del Duomo surrounds the city’s cathedral and is
the centre of spiritual power. To the north of here lie three of the city’s
major churches, Santa Maria Novella (close to the decidedly secular
area around the railway station), San Lorenzo and San Marco.
To the south of Piazza del Duomo is Piazza della Signoria,
surrounded by palazzi (palaces) with medieval crenellated towers.
Here is the Palazzo Vecchio (Old Palace), from where the Medici
ruled over Florence. It is still the centre of temporal power in the city,
as home to the Commune (the city government).
To the west lies Piazza della Repubblica, the square laid out to
represent a ‘New Florence’ during the 19th century, when the city
was temporarily capital of the newly independent Italy. This might be
seen as a symbol of the city’s mercantile and artisan traditions.
Close by are upmarket shopping streets and the main branches of
the city’s banks.
 Historic street
Britta Jaschinski/Apa Publications

Across the Arno

The river not only provides a welcome sense of space after the
narrow medieval streets of the old centre, it is also crossed by a
number of elegant bridges, the most famous of which is the Ponte
Vecchio. The views along the river are extremely beautiful, and the
roads that run along its banks – popular for an evening stroll – are
named after it: Lungarno (meaning ‘Along the Arno’).
Beyond the southern bank of the river is Oltrarno (Across the
Arno), settled later than the area to the north. This was for a long
time a gritty working-class district, full of workshops, but is now
becoming gentrified, with trendy bars (it is also popular with
students), but still remains slightly off the main tourist routes.
Dominating the area, however, is the grand palace of the Medici, the
Palazzo Pitti, with the beautiful Boboli Garden beyond.
Overlooking it all, from its vantage point on top of the hills, is the
shrine of Florence’s first martyr, the glorious church of San Miniato al
Monte.
 Don’t leave Florence without…
Having breakfast Firenze-style. Start the day with a
cappuccino and cornetto at Caffè Scudieri on the Piazza di
San Giovanni (19r). This smart, long-established
café/pasticceria is right in front of the Baptistry, in the
pedestrianised Piazza. For more information, click here.

Climbing the Duomo. Amble around the Piazza, admiring

the Baptistry, Campanile (bell tower) and the iconic Duomo
(cathedral). Those with stamina can tackle the 463 stairs
spiralling to the top of the cathedral’s dome to admire
Brunelleschi’s engineering genius and the fabulous views.
For more information, click here.

Shopping for Florentine leather. Florence is famed for its

leather goods, which are typically of excellent quality and
competitively priced; head to San Lorenzo market for
leather bags, shoes and belts. If you’re feeling flash, then
go to Via de’Tornabuoni, home to the lavish flagship stores
of Armani, Gucci and Prada, to name just a few. For more
information, click here.

Eating tripe. Brave a tripe sandwich from the popular

stands at the Mercato Centrale southwest corner. For more
information, click here.

Admiring piazza art. Since medieval times the expansive

Piazza della Signoria has been a hub of city life.
Overlooking the piazza is the towering Palazzo Vecchio,
former ancestral home of the Medici Admire the array of
 former ancestral home of the Medici. Admire the array of
open-air sculpture, check out the Gucci Museum, or sit at
one of the people-watching cafés. For more information,
click here.

Admiring the finest Renaissance art at the Uffizi. This

repository of the world’s finest collection of Renaissance art
is a must-see, but book your tickets in advance unless you
are happy to queue for a couple of hours. For more
information, click here.

Taking in the view. The bastions of the Boboli Garden

were designed by Michelangelo. The view, taking in the city
and the Tuscan countryside beyond, is one of the most
beautiful in Florence. Another sweeping view of the city
centre is to be had from Piazzale Michelangelo and church
of San Miniato. For more information, click here or click
here.

Picturesque Florentine rooftops

Britta Jaschinski/Apa Publications
 A POTTED HISTORY

Beginnings
The first settlements in and around Florence were those of the
peace-loving Etruscans (from whose name we get the modern
Toscana, or Tuscany), who built a substantial town on the site of
present-day Fiesole. They were to flourish until c.300 BC, when the
region fell to the growing power of Rome. And it was the Romans
who were to found the city of Firenze (Florence) in 59 BC, when they
built a colonia for retired soldiers and named it Florentia.

Small is beautiful
Mockford & Bonetti/Apa Publications
The Commune
After the fall of Rome came the first glimmerings of the city-state,
with the setting up of the Commune, and the construction of public
works such as the city walls, a cathedral and the Palazzo Vecchio.
However, it was with the rise of the wool trade, and then banking,
from the 11th to the 13th centuries, that the city really began to
assume its position of dominance.
By the 14th century Florence was the richest city in Europe, even
though it often found itself at war with its neighbours, especially
Siena – a rivalry that continues, albeit in a more gentle fashion, to
the present day.

Renaissance flourishing
With its wealth, and numerous skilled artisans, Florence was the
ideal candidate to be the city at the heart of the Renaissance. An
extraordinary concentration of artistic talent, including Giotto,
Masaccio, Uccello, Brunelleschi, Leonardo, Raphael and
Michelangelo, to name but a few, found work and patronage in the
city, especially once the Medici took control of Florence in 1434 (a
period of rule that was to last, with a few breaks, until 1737).
 Mosaic of Christ in the Baptistry
Mockford & Bonetti/Apa Publications

Foreign rule
With the demise of the last of the Medici, Florence fell under foreign
rule, first the Austrians and then the French. By this time, it was also
being discovered by the British, who flocked to its art treasures as
part of their ‘grand tours’ of the continent. Some of them came and
expropriated works of art to hang in their stately homes, but others,
captivated by the city, stayed and made it their home.

Unification and independence

When ideas of nationalism began to sweep through Europe during
the 19th century, Tuscany was not immune, and became a major
player in the Risorgimento (Revival) that ended with Italian
unification and independence. Indeed, for five years, from 1865 to
1870, Florence was the capital of the new state. During this period,
the city expanded rapidly; the city walls were demolished and
replaced with a ring of avenues punctuated with large piazzas.
 The 1966 flood
On 4 November 1966, after 48cm (19in) of rain had fallen in
48 hours, the River Arno burst its banks. Thirty five people
were killed, 16,000 vehicles destroyed and hundreds of
homes left uninhabitable as the muddy floodwaters rose to
more than 6m (20ft) above street level. Heating oil was
swept out of broken basement tanks. The water crashed
through the museums, galleries, churches and craft shops.
Thousands of works of art were damaged. The city had
suffered from floods in the past – about one really serious
inundation each century – but this caused more damage
than any other. Student volunteers flocked to Florence from
around the world to help the army, which had sent in
thousands of conscripts. Restorers estimated it would take
20 years for all the damaged art objects to be restored and
for Florence to recover. They were half right. Florence has
definitely recovered, and many works of art are back on
display, but, almost half a century on, the task of restoration
is still not yet complete.
 Monk taking a break
Britta Jaschinski/Apa Publications

CONTEMPORARY FLORENCE

Since then Florence has survived Fascism under Mussolini,

destruction under the Nazis, and dreadful flooding, but still remains
one of the most beautiful cities in Europe with an artistic heritage
unmatched almost anywhere. In many ways Florence has remained
a prisoner of its original concept – namely, of a medieval
Renaissance city – and finds it hard to move forward as a modern,
progressive city. The sensation of being stuck in time is reinforced by
the way foreign and Italian visitors, as well as Florentines, appear
reluctant to consider the city in anything other than the most
traditional terms. A good case in point is Japanese architect Arata
Isozaki’s design to build a towering, minimalist exit to the Uffizi
Gallery, which has bitterly divided the city with critics dismissing it as
a ‘bus shelter’. The project is on ice and the stalemate has left the
city hall, which sponsored the competition, in an embarrassing
quandary.
Sleeping cat in Florence
Britta Jaschinski/Apa Publications
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
 Seuraavana aamuna molemmat nuorukaiset kävivät uuteen
toimeensa. Anton istui konttoripaikalleen ja jäljensi kirjeitä, ja Veitel
seisoi, sittekun ensin oli harjannut kaikkien Ehrenthalin perheen
jäsenten saappaat ja kengät ja tunnustellut Bernhardin taskuja,
väijymässä kaupungin suurimman hotellin edustalla erästä
maalaisherraa, joka oli riitautunut Ehrenthalin kanssa liikeasioissa ja
jonka nyt pahoin peljättiin kutsuneen toisia liiketuttuja puheilleen
hotellihuoneesensa. Anton oppi kirjeitä jäljentämällä oikeata
liikemieskieltä ja -tyyliä, ja Veiteliä kohtasi hotellin edustalla
vaaniessaan sellainen onnenpotkaus, että hän pääsi puheisiin erään
ohimenevän ylioppilaan kanssa, joka taloudellisista syistä tahtoi
myydä hopeaisen taskukellonsa.

Ensimmäisinä lomahetkinään Anton piirusti muististaan linnan, sen

seiniä kiertelevät köynnöskasvit, parvekkeen ja nurkkatornit
parhaalle paperille, mitä hänen onnistui koko kaupungista saada.
Hän panetti kuvan kultakehyksiin ja ripusti sen sohvansa yläpuolelle.

5.

Antonilla oli ensi viikkoina aika työ perehtyessään oikein siihen

uuteen maailmaan, johon hän niin äkkiä oli tullut siirretyksi.
Rakennus itsessään, taloudenpito ja kauppaliike olivat niin
vanhanaikaisen vankkaa ja suurenmoista tyyliä, että niiden olisi
täytynyt vaikuttaa valtavasti kokeneempaankin
maailmankansalaiseen.

Schröterin liike oli kauppa- ja välitysliike, jommoiset nykyään

käyvät yhä harvinaisemmiksi, kun rautatiet ja sähkölennätin
yhdistävät meren ja sisämaan suoraan toisiinsa, kun jokainen
merikaupunkien kauppias voi asiamiesten välityksellä myydä
tavaransa kauas sisämaahan jo melkeinpä ennen niiden satamaan
saapumistakaan; — niin harvinaiseksi, että jälkeläisistämme tällainen
kaupanteko saattanee tuntua yhtä oudolta kuin meistä Timbuktun
markkinat tai tsulukafferikylän tanhualla tapahtuva vaihtokauppa. Ja
kuitenkin oli tämä vanha, laajalti tunnettu sisämaankauppaliike
ylpeässä, jopa ruhtinaallisessa maineessa, ja mikä vielä enemmän,
se oli alustapitäen perustettu ja sitten kaiken aikaa johdettu
sellaisten periaatteiden mukaan, että sen omistajilla ja asiakkailla oli
varma itsetunto ja luja luottamus siihen. Sillä siihen aikaan oli meri
vielä kaukana, hyvät liiketilaisuudet harvinaisemmat mutta sitä
edullisemmat, ja siksipä täytyi kauppiaankin silmän kantaa paljon
kauemmas ja hänen toimintansa olla itsenäisempää. Kauppaliikkeen
arvo ja merkitys perustui silloin tavarain paljouteen, jotka se oli
hankkinut omilla varoillaan ja piti omalla uhallaan varastoituina.
Virran vierisissä pitkissä makasiiniriveissä säilytettiin enempi osa
ulkomaisia tavaroita, pieni osa vanhan liiketalon omissa
kellariholveissa ja loput naapuristossa olevissa suojuksissa ja
aitoissa. Monilukuiset maaseudun kauppiaat hankkivat tämän
liikkeen varastoista kaikki kaupaksi pitämänsä siirtomaantavarat ja
ulkomaantuotteet, jotka ovat tulleet meille yhtä välttämättömiksi
kuin jokapäiväinen leipä. Mutta myöskin avaralta oman maan rajojen
ulkopuolella, itään ja etelään päin, aina Turkin rajoille saakka, oli
liikkeellä asiamiehensä, ja tätä liikehaaraa pidettiin tähän aikaan
kaikkein tuottoisimpna, vaikka se kenties olikin säännöttömämpää ja
epävarmempaa kuin kotimaankauppa.

Siten tarjoutui uudelle oppilaalle joka päivä miltei rajaton määrä

tilaisuuksia saada mitä erilaisimpia vaikutelmia ja tutustua jos
jonkinlaisiin ihmisiin ja oloihin. Paitsi merikaupunkien asiamiehiä,
jotka melkein päivittäin toivat tavaranäytteitä, ja pörssivälittäjiä,
jotka hoitivat talon raha-asioita, ostivat ja möivät vekseleitä, kävi
etukonttorin läpi aamusta iltaan kirjava kulkue jos jonkinlaista väkeä.
Siinä oli maaseudun siirtomaatavarainkauppiaita, vanhanaikaisia
miehiä, joiden lakinkuosi vaihteli yhtä rajattomasti kuin heidän
sivistys- ja luotettavaisuustasonsa; he ostivat tarpeensa, puristelivat
käsiä ja vaativat osakseen vanhoille kauppatutuille tulevaa kohtelua;
edelleen maakunnan kaikensäätyisiä tilanomistajia, jotka
myyskentelivät peltojensa tuotteita, viljaa, heiniä, väri- ja
juurikasveja j.n.e.; sitten Puolan juutalaisia, joilla oli pitkät mustat
kähärät korvallisilla ja pitkät mustat silkkikauhtanat yllään, ja jotka
välistä ostivatkin jotakin, mutta tavallisesti tarjoskelivat kotiseutunsa
tuotteita, villoja, hamppua ja pellavaa, potaskaa ja talia. Heidän
kanssaan kävi kaupanteko vähimmin vakavasti, ja heidän
ilmestymisensä konttoriin synnytti joka kerta suurta iloa nuoremman
henkilökunnan keskuudessa. Välillä kävi kerjäläisiä ja kaikenlaisia
muita avunpyytäjiä, talon liiketuttuja, kuorma-ajureita, jotka vaativat
rahtiseteleitään, lastaajia ja makasiinirenkejä, jotka saivat
asiatoimituksia. Antonin oli hyvin vaikea tässä loppumattomassa
ovienavailussa ja sekavassa puheenhälinässä keskittää ajatuksiaan
siihen yksinkertaiseen työhön, jonka hän oli saanut tehtäväkseen.

Äsken oli juuri saapunut herra Braun, erään hampurilaisen

liittolaisliikkeen asiamies, ja oli taskustaan ottanut esille joukon
kahvinäytteitä. Johtajan näitä tarkastellessa tuo pieni ja terhakka
asiamies heilutteli kultanuppikeppiään kiihkeästi Antonin
läheisyydessä ja kertoi kotipaikallaan vallinneesta ankarasta
lumimyrskystä ja sen aiheuttamista vahingoista. Silloin narahti ulko-
ovi ja köyhästi puettu nainen astui sisään. Herra Specht kavahti
pystyyn ja tiukkasi tältä: "Mitä te haluatte?" Kuultiin surkeita ääniä,
jotka muistuttivat kipeän kanan piipitystä, kauppias sieppasi nopeasti
kukkaronsa esiin, ja piipitys muuttui imaraksi kotkotukseksi.
"Huoneenkorkuisia laineita, sanon minä!" huusi hampurilainen. —
"Jumala sen teille tuhatkertaisesti kostakoon", kotkotti pyytelijä. —
"Summa on 550 markkaa 10 killinkiä", ilmoitti herra Braun johtajalle.

Nyt tempaistaan ovi kiivaasti auki ja sisään käy tanakka mies,

rahapussi kainalossa, jonka hän viskaa voitonriemuisesti
marmoripöydälle ja huutaa kajahuttaa kuin ainakin mies, joka
suorittaa kelpo teon: "Kas tässä minä olen, ja tässä ovat rahat!"
Kohta nousee herra Jordan sijaltaan, käy tulijan luo ja sanoo hänelle
tuttavallisesti: "Hyvää päivää, herra Stephan, mitä Wolfsburgiin
kuuluu?" — "Hirvittävä hiirenkolo", päivittelee herra Braun. "Missä
niin?" kysyy Fink. — "Ei kaupunki itsessään niin kehno ole, mutta
vähän on liikettä siellä", puolustelee herra Stephan. — "Tietystikin
laivan runkoon", jatkaa herra Braun äskeistä kertomustaan. —
"Viisikahdeksatta säkkiä Kuba-kahvia", vastaa johtaja erään
konttoriapulaisen kysymykseen.

Herra Stephanin kertoillessa kotikaupunkinsa kuulumisia, muun

muassa jonkin oppipojan surullisesta lopusta, joka oli isosta
avaimesta tekemällään pistoolilla ampunut itsensä, ja herra Jordanin
kuunnellessa kärsivällisesti tätä välttämätöntä johdantoa uusien
kauppojen solmiamiseen, avautuu ovi jälleen ja sisään astuu
yht'aikaa liveripukuinen palvelija ja muuan Brodyn juutalainen.
Palvelija tuo johtajalle kutsun joillekin päivällisille, ja juutalainen hiipii
siihen nurkkaan, missä Fink istuu.

"Mitä te taas täältä haette, Schmeie Tinkeles?" ärähtää Fink

tuikeasti; "olenhan teille jo sanonut, ettemme ryhdy mihinkään
kauppoihin teidän kanssanne."

"Mihinkä kauppoin?" parkasee poloinen Tinkeles, rääkyen niin

kurjaa saksankieltä, että Antonin on vaikea häntä ymmärtää. "Vot
villa semmotti, kuin minä tuon ei olemas koko maass'."
 "Mitä sentneri maksaa?" kysyy Fink, kirjoittaen edelleen ja
katsahtamattakaan juutalaiseen.

"Sanomas se jo viimest' kerta", vastaa juutalainen.

"Te olette narri", sanoo Fink, "suittikaa tiehenne!"

"Eikä mikään luotsi voinut sitä auttaa", jatkoi herra Braun

järkähtämättä myrskyjuttuaan.

"Kunnioittavat terveiseni herra kauppaneuvokselle", sanoo johtaja

palvelijalle.

"Tulitikulla hän sen lataamansa avaimen sytytti", huudahtaa herra

Stephan ja silmää ylös kattoon.

"Ai vai!" parkasee kauhtananiekka, "mitäs tämä: suittimas tiehes?

Tiellä ei mikä kauppa syntymäs."

"Mitä siis tahdotte villastanne?"

"41 2/3", sanoo Tinkeles.

"Ulos!" komentaa Fink.

"A miks' te alituisest' sanomas 'ulos'?" vaikeroi epätoivoinen

juutalainen. "Sanomas itte, mitä antamas?"

"Jos te niin hävyttömästi vaaditte, niin emme anna mitään", vastaa

Fink ja alottaa kirjeessään uuden sivun.

"A sanomas toki itte, mitä tahtomas maksaa?" pyytelee

juutalainen.
 "Sitten vasta sanon, jos osaatte käyttäytyä siivosti", sanoo Fink ja
katsahtaa ensi kerran juutalaiseen.

"Vot siivo mies minä olemas", vastaa juutalainen hiljaa, "mitä siis
antamas?"

"39", sanoo Fink.

Nyt joutuu Schmeie Pinkeles vallan suunniltaan, pudistelee mustia

korvalliskutriaan ja vannoo sielunsa autuuden nimessä ja vahvasti
parkuen, että hän ei voi myydä alle 41:n, johon Fink vastaa
huomauttamalla, että makasiinirenki viskaa hänet ulos kadulle, jos
hän jatkaa sellaista räyhäämistä. Sitten lähtee juutalainen
katkeruudesta puuskuttaen ulos, mutta pistää heti jälleen ovenraosta
päänsä sisään ja huutaa: "Mitä te antamas?"

"39", sanoo Fink ja katselee juutalaisen kiihkoista viittoilua ja

irvistelyä samanlaisella kylmällä mielenkiinnolla, jolla fysiikantutkija
seuraa galvaaniseen elementtiin ripustetun sammakon potkimista.
Luku 39 synnyttää juutalaisen sielussa uuden räjähdyksen, hän käy
uudestaan sisään ja vannoo sielunsa hornan alimmaiseen
höyrykattilaan ja julistaa olevansa maailman inhottavin aatta, jos
uskaltaisi myydä alle 41:n. Kun hän ei voi malttua noudattamaan
Finkin monia kehotuksia olla ihmisiksi, huudetaan makasiinirenki
todella sisään. Tämän jättiläisen ilmautuminen vaikuttaa niin
tyynnyttävästi herra Tinkeleksen tunteisiin, että hän sanoo voivansa
lähteä omin avuin ja lähtevänsäkin omin avuin, mutta jää siitä
huolimatta aloilleen ja vaatii 40 1/2. Hampurilainen asiamies,
maaseutukauppias ja konttorin muu henkilökunta ovat tällävälin
vaienneet ja kuuntelevat jännitettyinä kaupanhierontaa; tällä kertaa
Fink tyytyy lausumaan Schmeie paralle sydämellisen toivomuksen,
että hän vihdoinkin suittisi matkoihinsa, koska hän oli täydellinen
hupsu, jonka kanssa kukaan järki-ihminen ei ruvennut kauppoihin.
Sen kuultuaan juutalainen kääntyy loukkautuneena ovea kohti ja
katoaa todellakin näkyvistä. Ja jälleen alottaa uupumaton Braun
keskeytyneen kertomuksensa: "Tämä myrsky oli tavallaan
harvinainen onnettomuus, ja seurauksena siitä on, että kahvin
hintain täytyy kohota"; ja herra Stephan todistelee, että itsemurhat
ja muut tihutyöt ovat lisäytyneet luvussa sen jälkeen kuin rikkitikut
keksittiin; ja Fink sanoo johtajalle, joka lukee äsken saamaansa
kirjettä: "Hän suostuu kyllä kauppaan, jos lisään vielä puoli taaleria.
Tahdotteko maksaa 39 1/2 taaleria?"

"Kuinka paljon villoja on?" kysyy kauppias.

"120 sentneriä", sanoo Fink.

"Ostakaa ne", sanoo kauppias ja lukee edelleen.

Jälleen tempaistaan ovi auki, sorina ja hälinä jatkuu entistä

menoaan, ja Anton koettelee turhaan ymmärtää, kuinka on
mahdollista tehdä villakauppoja, kun kerta myyjä on lähtenyt niin
päättäväisesti matkoihinsa. Mutta silloin, juuri kun kolme tai neljä
ääntä puhelee yht'aikaa ristiin rastiin huonetta, ovi avautuu jälleen
aivan hiljan, ja Tinkeles hiipii varpaisillaan Finkin tuolin taa, laskee
kätensä arastellen tämän olkapäälle ja kysyy alakuloisen
tuttavallisesti: "Vot, mitä te oikke antamas?"

Fink käännähtää ympäri, hymyilee hänkin tuttavallisesti ja sanoo:

"No, koska myyjänä olette juuri te, Tinkeles, niin annamme 39 1/2,
mutta ainoastaan sillä nimenomaisella ehdolla, ettette hiisku siitä
kellekään, muuten tarjous peruutetaan."

"Ei hiiskumas mittä", vastaa juutalainen, "siis antamas 40?"

 Fink tekee närkästyneen eleen ja viittaa ovelle päin. Juutalainen
meneekin, mutta pyörähtää kynnyksellä ympäri.

"Nyt se tulee", sanoo Fink. Jonka jälkeen juutalainen palaa

takaisin hänen luokseen ja sanoo tavallista arvokkaammin: "Olkko
menneks' 39 l/2, jos ottamas koko parttia."

Hetken epäröityään Fink vastaa kuin sattumoilta: "Olkoon

menneeksi." Ja silloin on Schmeie Tinkeles aivan toista miestä,
vannoo olevansa kauppaliikkeen uskollisin ystävä ja palvelija ja
tiedustelee kohteliaasti johtajan vointia.

Ja jälleen narahteli ovi tämän välinäytöksen päätyttyä

narahtelemistaan, uusia ostajia ja myyjiä saapui, kaikki puhuivat
kilpaa, kynät ratisivat paperilla ja rahavirta vyöryi katkeamatta.

*****

Myöskin se uusi kotipiiri, johon Anton nyt oli liitetty jäseneksi,

tuntui hänestä oudolta ja suurenmoiselta.

Itse talo oli vanha, epäsäännöllinen rakennusryhmä, jossa oli siipi-

ja takaosia ja niiden välillä pikku pihoja, täynnä jykeviä muureja ja
pieniä portaita, salaperäisiä läpikäytäviä, joissa saattoi vastaansa
odottaa vaikka mitä, korridooreja, isoja ja pieniä seinäkomeroita ja
lasiaitauksia.

Se oli kerrassaan monimutkainen rakennus, jota esivanhemmat

olivat vuosisatojen kuluessa lisäilleet ja muutelleet tehdäkseen
jälkeentulevaisilleen olon siinä niin vaikeaksi ja käsittämättömäksi
kuin mahdollista. Ja kuitenkin se kokonaisuutena oli sangen rattoisa
talo ja sulki ulkomuuriensa sisään kokonaisen maailman monenlaisia
ihmisluonteita ja ihmisharrastuksia. Koko rakennuksen itsensä, jopa
pihamaankin alla oleva tila oli holvattu kellareiksi ja luotu katonrajaa
myöten täyteen tavaroita; koko pohjakerros oli varattu
kauppaliikkeelle ja sisälsi pelkkiä konttorihuoneita ja varastosuojia.
Seuraavassa kerroksessa kadun puoleisessa osassa olivat isännän
itsensä asumat huoneet. Herra Schröter oli ollut naimisissa vain perin
lyhyen ajan ja kadottanut samana vuonna sekä vaimonsa että
lapsensa, niin että vanhempainsa kuoltua hänellä oli perhettä vain
ainoa sisar.

Kauppias piti liikkeessään ankarasti kiinni vanhoista

perinnäistavoista. Kaikki konttorin naimattomat herrat asuivat hänen
talossaan, kuuluivat hänen talouteensa ja söivät säännöllisesti
päivällistä kello yhdeltä isännän pöydässä. Antonin tulon jälkeisenä
aamuna herra Schröter oli vaihtanut hänen kanssaan vain muutaman
sanan ja sijoittanut hänet herra Jordanin johtamaan
maaseutuosastoon. Nyt, moniaita minuutteja ennen päivällisen
alkamista, Anton oli käsketty saapumaan yläkertaan tullakseen
esitellyksi talon emännälle. Jännitettynä hän nousi leveitä matollisia
portaita myöten asuinkerrokseen, missä miespalvelija avasi hänelle
oven ja johdatti hänet monien huoneiden halki vastaanottosuojaan.
Matkallaan Anton katseli ihmetellen levollisen loistoisaa sisustusta,
isoja seinäpeilejä, raskaita ikkuna- ja oviverhoja, tauluja,
kukkapöytiä ja monilukuisia vaaseja ja hedelmämaljakkoja kivestä ja
käsinmaalatusta posliinista. Sitten palvelija veti eräät oviverhot
syrjään, ja Anton teki liukkaalla parkettilattialla syvän kumarruksen,
kun johtaja esitti hänet aivan nuorelle naiselle, lisäten: "Sisareni
Sabine."

Neiti Sabinella, joka oli puettu upeaan kesäpukuun, oli hienot

kalpeat kasvot, joita reunusti korpinmusta tukka. Hän ei ollut Antonia
vanhempi, mutta hänen ryhtinsä ja käytöksensä oli arvoltaan
emäntämäinen. Hän pakotti nuorukaisen istumaan ja kyseli
osanottavaisesti, miten tämä oli järjestänyt huoneensa ja kaipasiko
hän sinne vielä jotakin.

"Sisareni hallitsee meitä kaikkia", sanoi kauppias, katsahtaen

ystävällisesti neitoseen; "tulkaa tekin tänne tunnustuksille, jos teillä
sattuu olemaan joitakin taloutta koskevia toivomuksia; hän on se
hyvä hengetär, joka pitää kotimme järjestyksessä."

Anton loi katseensa hengettäreen ja vastasi ujosti: "Minusta on

tähän saakka kaikki ollut paljon loisteliaampaa, kuin mihin
lapsuudenkodissani olen tottunut."

"Elämänne tulee kuitenkin ajanpitkään tuntumaan

yksitoikkoiselta", jatkoi kauppias. "Talossamme vallitsee ankara
täsmällisyys, ja teitä odottaa paljon työtä ja sangen vähän
huvituksia; minun aikani menee tarkoin liiketoimiini konttoriajan
päätyttyäkin. Mutta jos haluatte missä asiassa hyvänsä saada
neuvoa tai apua, niin pyydän teitä kääntymään suoraan minun
puoleeni."

Tämän lyhyen virallisen vastaanoton päätyttyä hän nousi tuoliltaan

ja vei Antonin ruokasaliin. Matkalla sinne hän selitteli suojatilleen
liikeoppilaan asemaa ja toimia. Perille tultua Anton näki
virkatoverinsa jo saapuneiksi ja seisovan valmiina tuohensa takana
vaatimattomassa arkiasussa; nyt astui Sabinekin sisään, seurassaan
vanhan puoleinen nainen, eräs perheen etäinen sukulainen, joka
auttoi nuorta neitiä taloudenpidossa ja joka näytti erittäin
hyväntahtoisen näköiseltä. Konttoriherrat kumarsivat naisille, ja
Anton sai paikkansa pitkän pöydän alipäässä, liikkeen nuorinten
apulaisten joukossa. Häntä suoraan vastapäätä pöydän yläpäässä
istui Sabine, toisella puolellaan veljensä, toisella tuo naissukulainen,
tämän vieressä herra von Fink ja sitten kaikki muut liikkeen jäsenet
tarkasti arvon ja palvelusajan mukaan. Päivällinen syötiin jokseenkin
äänettömästi, Antonin naapurit puhelivat sangen vähän ja hillityllä
äänellä, ja puhetta piti miltei yksinomaan isäntä itse. Ainoastaan
eilinen jokey käyttäytyi huolettoman vapaasti, kertoili pieniä
hullunkurisia kaskuja, osasi matkia erinomaisesti toisten ihmisten
ääntä ja käytöstä ja omisti pöytänaapurilleen, tuolle hyväntahtoiselle
vanhalle tädille, miltei liioiteltua huomaavaisuutta. Anton, jonka oma
sydän oli tulvillaan harrasta kunnioitusta ja palvontaa, näki
jonkinlaisen hurskaan kauhun valtaamana Finkin kohtelevan koko
pöytäkuntaa, kuin olisi päivällinen ollut katettu yksistään häntä
varten, ja että herra Schröter vain senvuoksi piti kauppaliikettään,
että Fink, hänen vapaaehtoinen tarjokkaansa, saisi päästellä pilojaan
ja puhutella kaikkia muita läsnäolijoita julkean kevytmielisesti.
Samalla hän oli huomaavinansa, että kauppias itse kohteli tuota
nuorta herraa jokseenkin kylmästi, ja edelleen, että Fink näytti
sangen vähän välittävän isännän pidättyvästä käytöksestä häntä
kohtaan. Mustaan hännystakkiin puettu miespalvelija tarjoili ruokia
mallikelpoisen täsmällisesti, ja kun konttoriherrat olivat nousseet
pöydästä ja kumartaen kiittäneet isäntäväkeä, lähti Anton
ruokasalista siinä varmassa vakaumuksessa, ettei hän ollut vielä
koskaan syönyt päivällistä niin hienosti ja juhlallisesti.

"Kaikkien kanssa minä tullenen hyvin toimeen, mutta ei vain tuon

herra Finkin", arveli Anton itsekseen perästäpäin; "hän on liiaksi
julkea ja ylpeä. Ja istumaankin hän jäi vielä pöytään, kun kaikki
toiset nousivat pystyyn ja lähtivät pois. Ei hän tänne sovi ollenkaan",
päätteli uusi tulokas mielessään, osottaen siten omaavansa
elämänviisautta, joka enemmän sisälsi vaistoa kuin kokemusta. Siitä
lähtien Anton vaarinotti herra Finkiä jonkinlaisella arkailulla, mutta
hänen täytyi kuitenkin alinomaa häntä vaarinottaa, sillä tuon nuoren
herran olemus oli omiaan tehoamaan kehen hyvänsä — tuo
jalomuotoinen pää, hienopiirteiset kapeat kasvot, varma ryhti ja
sukkela päättäväisyys sekä puheissa että käytöksessä. Anton tuskin
rohkeni antautua hänen kanssaan edes puheisiinkaan, eikä Fink
antanut hänelle siihen aihettakaan, sillä hän näytti tuskin enää
huomaavan uuden oppilaan olemassaoloa. Vain kerran, kun Anton
sattui takarakennuksen portaissa kulkemaan Finkin ohitse sanoi
tämä hänelle: "No, mestari Wohlfart, miltä olonne tuntuu tässä
talossa?"

Anton jäi seisomaan ja vastasi kuten siivon nuorukaisen sopikin:

"Erinomaiselta! Minä näen ja kuulen täällä niin paljon uutta, etten
tahdo jaksaa sulattaa kaikkea kunnolla."

"Kyllä te siihen vielä totutte", sanoi Fink nauraen; "kuten yksi

ainoa päivä kuluu täällä kokonainen vuosi ilman vähintäkään
vaihtelua. Sunnuntaisin on ylimääräinen ruokalaji ja lasillinen viiniä
itsekunkin lautasen kohdalla, ja silloin kuuluu asiaan, että te kiskotte
pitkäntakin hartioillenne. Nyt on teidät rattaana liitetty iäti pyörivään
koneistoon ja teiltä odotetaan, että raksutatte koko vuoden ympäri
täsmällisesti."

"Tiedän kyllä, että minun tulee työskennellä ahkerasti

saavuttaakseni herra Schröterin luottamuksen", vastasi nuori
poroporvarimme, hiukan ärtyneenä vapaaehtoisen tarjokkaan
kapinallisesta puheesta.

"Perin siveä ja säädyllinen huomautus", ivasi Fink; "mutta jo

muutaman viikon kuluttua te tulette huomaamaan, mikä hirvittävä
ero on olemassa liikkeen pääherran ja niiden miekkosten välillä,
jotka kirjoittelevat hänen kirjeitään ja palvelevat hänen
kauppatuttujaan. Ei ainutkaan ruhtinas elä niin ylväänä ja
yksinäisenä alamaistensa keskuudessa kuin tämä kahvikuningas
omassa valtakunnassaan. Älkää muuten minun puheistani
paljonkaan välittäkö", lisäsi hän hiukan hyväntahtoisemmin, "koko
talo on valmis kertomaan teille, että minä olen syyntakeeton ja
puhun pelkkää palturia. Mutta kun te minusta näytätte toivorikkaalta
konttoristin alulta, niin tahdon antaa teille rehellisen neuvon.
Ostakaa itsellenne englannin kielioppi, lukekaa sitä ja joutukaa
ajoissa muuanne, ennenkuin ruostutte tänne. Mitä hyvänsä te täällä
opittekin, se ei vielä riitä tekemään teistä pystyvää miestä jollei
teissä itsessänne ole ainesta sellaiseksi. Hyvästi!" Näin sanoen Fink
käänsi selkänsä Antonille ja jätti tämän taas äkäilemään "jokeyn"
käyttämää mahtailevaa puheensävyä.

*****

Tosin sankarimme tunsikin moniaitten viikkojen kuluttua keskellä

liike-elämän hyörinää päivien ja hetkien iankaikkista
yksitoikkoisuutta; tosin se häntä toisinaan väsyttikin, mutta ei siltä
tehnyt häntä onnettomaksi, sillä vanhempansa olivat totuttaneet
hänet pienestä pitäen järjestyksenrakkauteen ja täsmälliseen
uutteruuteen, ja nämä molemmat totutut hyveet auttoivat häntä
selviämään monesta ikävästä hetkestä.

Herra Jordan suoritti kaikella ahkeruudella hänelle annetun toimen

vihkiessään nuoren harjoittelijan tavaraopin salaisuuksiin; ja se hetki,
jolloin Anton ensi kerran kävi liikkeen makasiiniin ja oppi tuntemaan
siellä säilytetyt sadat tavaralajit ja niistä käytetyt merkilliset
nimitykset, pysyi hänen herkästi vastaanottavaisessa mielessään
erikoislaatuisen runouden ikuisena alkuna ja lähteenä — runouden,
joka ainakin oli samanarvoinen monen muun runollisen tuntemuksen
kanssa, jota kaikki uusi ja salaperäinen kykenee herättämään
ihmissielussa.

Se oli iso holvattu huone talon pohjakerroksessa, joka sai hämärää

valoa pienistä rautaristikkoisista akkunoista ja jossa säilytettiin
tavaranäytteet ja joka päivä tarvittavat pienet varastot. Tynnöreitä,
laatikkoja ja kääryjä oli siellä läjittäin, vierekkäin ja toistensa päälle
asetettuina, niin että kapeat kujanteet vain johtivat niiden lomitse.
Melkein kaikki maapallon maat, kaikki ihmisrodut olivat valmistaneet
ja tänne koonneet tuotteitaan, jotta sankarimme oppisi
ymmärtämään ja erottamaan toisistaan, mitä vain oli hyödyllistä ja
arvokasta. Itä-Intian kauppayhtiön uiva palatsi, siivitetty
amerikkalainen pikapurjehtija, hollantilainen vanhanaikainen
kömpelö arkki olivat sitä varten kierrelleet maapallon ympäri;
vahvakaariset valaanpyyntilaivat olivat hieroneet nokkaansa pohjois-
ja etelänavan jäihin, nokiset höyrylaivat, kirjavapurjeiset Kiinan
dshonkit, malaijien keveät ruuhet, joissa vain bambutanko oli
mastona, kaikki ne olivat levittäneet siipensä ja puskeneet myrskyjen
ja aaltojen halki täyttääkseen tämän holvin tuomisillaan. Niinimatot
olivat hindunaiset kutoneet, tuon laatikon kylkeen oli uuttera
kiinalainen maalannut mustia ja punaisia hieroglyyfejä, tämän
ruohokudoksen oli virginialaisen viljelijän palveluksessa oleva Kongo-
neekeri käärinyt puuvillapaalin ympärille; tuo väripuunrunko oli
vieritetty hiekalle, jonka Meksikonlahden aallot olivat rantaan
kasanneet, tämä neliskulmainen jakarandapölkky oli aikoinaan
kasvanut Brasilian hetteisissä aarniometsissä, ja apinat ja kirjavat
papukaijat olivat pitäneet iloaan sen oksilla. Säkeissä ja tynnöreissä
oli kahvipensaan vihertäviä marjoja melkein kaikista maanosista,
karkeatekoisissa niinikoreissa oli tupakkakasvin kokoonkäärittyjä
lehtiä, taatelipalmujen ruskeita hedelmiä ja sokeri-istutusten
kellertävää kristallia. Sadat eri kasvit olivat luovuttaneet puunsa,
ytimensä, kaarnansa, nuppunsa, hedelmänsä ja mehunsa tämän
kellarin täyttämiseksi. Kummituksen kaltaisiakin haamuja kuumottaa
kaiken tuon kaaoksen keskeltä: tuon avoimen, punakeltaisella
tahtaalla täytetyn tynnörin takana — siinä on Afrikan itärannikolta
tuotua palmuöljyä — makaa vatsallaan muodottoman näköinen
ihme-eläin — se on puolalaista talia, joka on neulottu kokonaisen
lehmänvuodan sisään; vierellä viruu jättimäisenä käärynä, köysillä ja
rautavanteilla yhteenpuristettuna, viisisataa kapakalaa, ja
vastapäisessä nurkassa kohoaa norsunluukasan ylitse jättiläisvalaan
hetalekimppu.

Anton seisoi vielä tuntikausia sen jälkeen, kuin hänen

oppimestarinsa oli selittänyt hänelle kaikki nämä ihmeet, uteliaana ja
kummissaan vanhassa kellariholvissa; ja holvikaaret ja seinäpilarit
muuttuivat hänen silmissään isolehtisiksi huojuviksi palmuiksi, kadun
kolina ja hälinä kuului hänen korviinsa kuin etäisen meren kohina,
jonka laineet säännöllisessä rytmissä löivät sen rannikon partaita
vastaan, jolla hän niin vakavasti seisoi.

Tämä hurmaus outoon maailmaan, johon hän oli päässyt niin

vaarattomasti tunkeutumaan, täytti hänen mielensä vielä pitkät ajat
jälkeenpäin. Pyrkiessään oikein ymmärtämään kaikkien noiden
erilaisten tavarain omituiset laadut hän luki maan- ja
kansantieteellisiä kirjoja ja koetti sen kautta tutustua niihin maihin ja
maisemiin, joista ne olivat tulleet, ja niihin ihmisiin, jotka ne olivat
koonneet.

Siten kuluivat hänen ensi kuukautensa pääkaupungissa sangen

sukkelaan, ja hänelle oli onneksi, että hän vapaahetkinään kirjojen
avulla seurusteli niin vilkkaasti koko maailman kanssa; sillä yhdessä
suhteessa oli Fink ollut aivan oikeassa: huolimatta jokapäiväisestä
päivällispöydästä parkettilattiaisessa ruokasalissa pysyivät talon
isäntä ja hänen perheensä kuitenkin tuiki vieraina Antonille, ja hän
tuli piankin huomaamaan, että isäntäväen ja konttoriväen välillä oli
olemassa raja-aita, syrjäisen silmälle kenties näkymätön, mutta silti
horjumaton. Hän oli siksi ymmärtäväinen, ettei nurissut tästä edes
itsekseenkään, mutta siitä huolimatta tuo huomio häntä monesti
masensi, sillä nuoruutensa intomielisyydessä hän oli kohta valmis
palvomaan isännässään oikean kauppiaan tosi-ihannetta. Tuon
miehen älykkäisyys, varmuus ja tarmokas päättäväisyys ynnä hänen
ylväs rehellisyytensä viehättivät nuorukaista; hän olisi niin halusta
kiintynyt isäntäänsä haaveksivalla hartaudella, mutta
lukuunottamatta konttoritunteja hän ei paljoakaan nähnyt
kauppiasta. Jollei tämä ollut iltaisin kokouksissa tahi klupissaan, niin
vietti hän iltahetkensä sisarensa parissa, johon häntä yhdisti
liikuttavan hellä side. Sisartansa varten hän piti hevosia ja vaunuja,
joita hän itse aniharvoin käytti, sisarensa mieliksi hän kävi
iltaseuroissa ja toimeenpani itsekin sellaisia, mutta Antonia ja hänen
työtovereitaan ei niihin kutsuttu. Silloin vyöryi kiiltäviä ajopelejä
portaiden eteen, liveripukuisia palvelijoita lenteli portaita ylös ja alas,
ja tummia hahmoja liikkui katurakennuksen valaistujen akkunain
takana. Silloin istui Anton alakuloisena yliskamarissaan ja katseli
kaihoten pihan yli isäntäväen loistavaa taloudenpitoa, johon hänkin
kuitenkin kuului — kaihoten, sanomme, sillä olihan sankarimme vielä
tuskin yhdeksäntoistavuotias ja tunsi seuraelämän loistoa vain
lukemainsa kirjojen harhaannuttavista kuvauksista. Tosin hänen
järkensä tällöin aina huomautti hänelle, että hän ei kuulunut
katurakennuksen puolelle, ja mitä kaikkea siitä seuraisikaan, jos
hänet koko toveritusinan kera, joiden sivistystaso oli niin erilainen,
kutsuttaisiin sellaiseen seuraan vaihtamaan ajatuksia. Mutta
kunnianhimo, tuo kevytmielinen nuori neiti, ei aina kuuntele vanhan
järki-herran viisaita sanoja; ja Anton palasi monesti haikeasti
huoahtaen akkunasta lamppunsa ja kirjojensa pariin ja koetteli
väkisin hukuttaa pihan poikki hymisevät katriljin säveleet
mielikuvituksessa kuulemaansa leijonan karjuntaan ja troopillisten
maiden mölysammakon kurnutukseen.

6.

Vapaaherra von Rothsattel oli itse huolehtinut kaupunkiasuntonsa

sisustamisesta. Se ei ollut suinkaan suuri, mutta huonekalujen tyyli,
yksinkertaisten seinämaalausten arabeskit, verhojen ja mattojen
kuviot olivat niin aistikkaasti yhteensovitetut, että hieno maailma
yksin suin kiitteli kokonaisvaikutusta kerrassaan mallikelpoiseksi.
Kaiken tuon hän oli hommannut perheensä siitä mitään tietämättä.
Vihdoin ajoivat vastahankitut kaupunkivaunut oven eteen,
vapaaherra nosti puolisonsa alas niistä ja kuljetti hänet huonejonon
lävitse paroonittaren omaan naiskammioon, joka oli kauttaaltaan
verhottu valkealla harsokankaalla, katossa valkopoimuinen aurinko ja
kaikilla seinillä samanlaisia tähtiä. Silloin paroonitar ihastuneena niin
hellästä huomaavaisuudesta lennähti miehensä kaulaan, ja kelpo
vapaaherra tunsi itsensä tyytyväiseksi ja ylpeäksi kuin kuningas. Pian
tunsi perhe kotiutuneensa uuteen asuntoon, omat kyntöhevoset
kuljettivat kotitilalta sinne kaikki välttämättömät arkut, laatikot ja
elintarvetavarat, ja sittekun muutama päivä oli mennyt olkien ja
pahnojen lakaisemiseen portaista, permannoilta ja matoilta, voitiin
ruveta ajattelemaan kaupungin katsastamista ja vieraskäyntien
tekemistä.

Suuri osa maa-aatelia vietti kernaasti talvikauden pääkaupungissa,

ja Rothsattelin perhe tapasi paljon naapureita, tuttavia ja sukulaisia.
Kaikki olivat iloiset saadessaan toivottaa tuon arvossapidetyn
perheen tervetulleeksi kaupunkiin, eikä kestänyt montakaan viikkoa,
kun tämä jo oli saanut suuren seurapiirin elämäniloista väkeä.
Alempi aatelisto kaikkine arvonimineen, joita saksalaiset ruhtinaat
niin auliisti jakelivat, muodosti muhkean, rajoistaan jokseenkin
tarkasti kiinnipitävän seuramaailman, ja vaikkapa tämän
ansiopuolena ei ollutkaan erikoisen henkevä sivistys, niin olivat
seuralliset huvitukset ja keskinäinen kiintymys sitä ylenpalttisemmat.
Paroonittaresta teki hänen persoonallinen rakastettavaisuutensa
naismaailman keskushenkilön; ja myöskin hänen puolisonsa, joka oli
kyllä, ensimmäisinä viikkoina kovin kaivannut totuttuja
talouskävelyjään ja jokapäiväisiä ratsastusretkiään, alkoi tuntea
viihtyvänsä aika hyvin vanhojen nuoruudenystäväin parissa. Hän
liittyi erääseen aatelisklupiin, veresti vanhaa biljardinpeluutaitoaan,
otti osaa säädylliseen korttipeliin ja harrasti joutohetkinään vähän
politiikkaa ja taidettakin. Siten tuli perhe viettäneeksi sangen
mieluisan ja iloisen talven pääkaupungissa, ja vapaaherra ja hänen
puolisonsa ihmettelivät, etteivät he jo ennen olleet suoneet itselleen
tällaista vaatimatonta ja miellyttävää vaihtelua.

Ainoastaan Lenore ei ollut oikein tyytyväinen muuttoon. Hän antoi

edelleenkin virikettä äitinsä pelkoon, että hänestä voi kehittyä
eriskummallinen luonne. Hänen oli niin kovin vaikea osottaa
mieluista kunnioitusta perheen monilukuisille ikäpuolille tädeille, ja
vielä vaikeampaa oli hänen olla kadulla tavatessaan ensiksi
tervehtimättä ja puhuttelematta hauskoja naapuriherroja, isän hyviä
ystäviä, jotka hän tunsi niin hyvin maallaolon ajoilta. Samoin harmitti
häntä laukkunsa, jossa hänen piti hinata korkeampaa sivistystä
tyttöopistosta kotia. Se oli jonkinlainen käsilaukun ja musiikkisalkun
sekasikiö, täynnä ikäviä kouluvihkoja ja pitkäpiimäisiä oppikirjoja.
Kun äiti ei kernaasti nähnyt palvelijan kantavan koulukirjoja hänen
perässään, heilutteli hän halveksivasti laukkua käsivarrellaan, jäi
tavantakaa katselemaan ohikulkevia ja tuijotti mahtavasti kuin Juno
kadunkulmissa tappeleviin poikanulikoihin, kinasteleviin ja
tingiskeleviin markkinamiehiin ja muihin ihmisrykelmiin, joita hän
näki kasautuneen suurkaupungin toreille ja kaduille. Kerran, kun hän
orjuudenmerkki käsivarrellaan ja pieni sateenvarjo toisessa kädessä
seisoi tällä tapaa kadulla, tuli häntä jalkakäytävällä vastaan sama
nuori herra, jota hän kesällä oli kuljetellut puistossa ja soutanut
lammikon yli. Lenore oli kohtauksesta iloissaan; muistuttihan se
hänelle mieluisasti kotitilaa, ponya ja joutsenparvea. Vielä oli
nuorukainen matkan päässä, kun tytön haukansilmät hänet keksivät.
Hän tuli lähemmäksi, mutta ei näyttänyt huomaavan odottelijaa. Kun
Lenorea hänen äitinsä oli kieltänyt puhuttelemasta ketään herraa
kadulla, jäi hän seisomaan tulijan tielle ja koputti sateenvarjollaan
käskevästi katukivitykseen. Anton, joka juoksi liikeasioilla, katsahti
ylös ja näki mitä suurimmaksi ilokseen, että kesällinen kaunis
soutajaneiti seisoi hänen edessään. Hän tempasi punastuen hatun
päästään, ja neitonen voi tyydytyksekseen huomata hänen loistavista
kasvoistaan, että ei edes koululaukkukaan voinut vähentää sitä
valtavaa tehoa, mikä hänen persoonallaan näytti olevan ujoon
nuorukaiseen.

"Kuinka jaksatte nykyisin, herraseni?" hän kysyi arvokkaasti ja

viskasi niskojaan.

"Oikein hyvin", vastasi Anton; "kuinka olenkaan onnellinen

nähdessäni teidätkin kaupungissa."

"Me asumme nyt täällä", sanoi neitonen vähemmin ylhäisesti;

"talviosotteemme on Karhukatu 20."

"Saanko kysyä kuinka pony jaksaa?" kysyi Anton kunnioittavasti.

 "Ah, ajatelkaas, sen kun piti jäädä kotiin", valitti nuori neiti.
"Entä mitä te nyt puuhailette täällä?"

"Minä palvelen T. O. Schröterin kauppaliikkeessä", vastasi Anton

kumartaen.

"Siis kauppias; ja mitä te myyskentelette?"

"Siirtomaantavaroita ja ulkomaantuotteita; se on suurin liike

alallaan tällä paikkakunnalla", sanoi Anton hiukan itsetietoisesti.

"Entä oletteko joutunut hyvien ihmisten luo, jotka pitävät teistä

huolta?"

"Esimieheni on hyvin suopea minua kohtaan", vastasi Anton.

"Pikku asioissa saan itse pitää itsestäni huolen."

"Onko teillä täällä edes tuttavia, joiden kanssa saatte seurustella?"

jatkoi neitonen tutkimuksenpitoaan.

"On joitakin harvoja. Mutta minulla on hyvin paljon tekemistä, ja

vapaa-aikoinani minun täytyy opiskella."

"Te näytättekin hiukan kalpealta", sanoi neitonen, katsellen häntä

äidillisen hyväntahtoisesti. "Teidän täytyy olla enemmän liikkeellä ja
kävellä ahkerasti. — Minulle on ollut hyvin mieluista saada tavata
teitä; tulen olemaan iloinen kuullessani, että teidän tulee vastakin
hyvin käymään", lisäsi hän, palaten jälleen majesteetilliseen
puheensävyyn. Hän loi vielä silmäyksen nuorukaiseen, nyykäytti
sitten päätään hyvästiksi ja katosi ihmisvirtaan, Antonin jäädessä
hattu kädessä katselemaan hänen peräänsä.
 Kotia tultuaan Lenore ei pitänyt tarpeellisena mainita mitään
tuosta satunnaisesta kohtauksesta. Ainoastaan kun paroonitar joku
päivä myöhemmin kysyi puolisoltaan: "Mistähän liikkeestä me
rupeamme ostamaan taloustarpeemme?" katsahti Lenore ylös
kirjastaan ja sanoi: "Suurin kauppaliike tällä paikkakunnalla on T. O.
Schröterin, siirtomaatavaroita ja ulkomaantuotteita!"

"Katsoppas vain, sinähän puhut kuin ammattikauppias", sanoi isä

nauraen, "mistä ihmeestä tuon tiedät?"

"Tyttöopistossahan sitä kaikkea saa oppia", vastasi Lenore

uhitellen.

*****

Seuraelämän humussa vapaaherra ei unohtanut kaupunkioleskelun

päätarkoitusta. Hän hankki itselleen perusteellisia tietoja eri
teollisuuslaitoksista, joita toiset tilanomistajat olivat panneet
tiluksillaan pystyyn, kävi tarkastamassa pääkaupungin tehtaita ja
koetti päästä harjaantuneiden teknikoiden tuttavuuteen. Hän saikin
tietoja oikein summakaupalla ja perehtyi jonkin verran koneisiin ja
tehdaslaitoksiin. Mutta hänen keräämänsä tiedot olivat niin
ristiriitaiset ja hänen itsensä hankkimat käsitykset niin puutteelliset,
että hän lopulta piti viisaimpana jäädä odottamaan, kunnes jokin
erikoisen kannattava ja mahdollisimman varma liikeyritys tarjoutuisi
hänen varalleen.

Ei saa myöskään vaieta, että tähän aikaan perheaartehistoon tuli

sievä lisäys: siro, kullatuilla messinkivanteilla kiskoitettu lipas. Se oli
tehty juovikkaasta puusta, johon himmeästä metallista tehtyjä
koristeita oli upotettu, ja varustettu erittäin taidokkaalla lukolla,
johonka varkaan tiirikka ei ottanut mennäkseen, vaan oli
pitkäkynnen pakko varastaa koko lipas sellaisenaan. Tähän säiliöön
oli sijoitettu viisiviidettä tuhatta taaleria maakuntapankin uusien
puhtoisten velkakirjain muodossa. Vapaaherra katseli näitä
arvopapereitaan hyvin lemmekkäästi. Ensimmäisinä päivinä hän voi
istua tuntikausia avoimen lippaan ääressä, eikä väsynyt
sovittelemaan noita pergamenttiliuskoja numerojärjestykseen,
iloitsemaan niiden tahrattomasta valkoisesta kiillosta ja
suunnittelemaan keinoja pääoman kuolettamiseksi. Senkin jälkeen
kuin hän turvallisuuden vuoksi talletti lippaan sisältöineen uudelleen
maakuntapankkiin, oli sen muisteleminen hänelle jatkuvan hiljaisen
ilon aiheena. Kummittelipa tuon lippaan aave hänen
taloudenpidossaankin. Paroonitar joutui ihmeisiinsä kun hänen
puolisonsa toisinaan vastoin tapaansa kävi säästeliääksi, kun hän
jolloinkin vastusti teatteripilettien ostamista, koska se muka ei käynyt
oikein yhteen järkevän taloudenpidon kanssa, tahi kun hän joskus
kertoi iloiten ja ylpeänä voittaneensa edellisenä iltana korttipelissä
kokonaista kymmenen luisdoria [vanha saksalainen, alkuaan
ranskalainen kultaraha, vastaava 20 mk]. Ymmärtäväistä rouvaa
rupesi lopulta huolettamaan, että hänen miehensä ehkä oli jonkin
ikävän sattuman kautta joutunut rahapulaan, mutta paroonin
vakuutellessa aivan päinvastaista ja hänen tällöin tyytyväisesti
hymyillessään haihtui paroonitttaren pelko järkiään. Itse teossa nuo
pienet säästeliäisyyden puuskat eivät olleet lainkaan johdonmukaisia,
eivätkä ne olleet muuta kuin viattomia päähänpistoja, sillä kaikissa
suuremmissa asioissa vapaaherra edelleen jyrkästi kannatti totuttua
säädynmukaista esiytymistä, eikä hän silloin suinkaan säälinyt
rahoja.

Ja itse asiassa olikin mahdotonta ruveta juuri nykyään

säästelemään. Sillä elämä suurkaupungissa, asunnon sisustaminen ja
kunnossapitäminen sekä seuraelämän välttämättömät vaatimukset
eivät tietenkään vähentäneet menoja.

Niinpä sitten kävikin, että vapaaherra, joka oli matkustanut

maatilalleen vastaanottamaan talvilaskuja, palasi sieltä hyvin
myrtyneessä mielentilassa. Laskuja tarkastaessaan hän oli ikävikseen
havainnut, että kuluneen vuoden menot olivat olleet tuloja
suuremmat, ja ettei tulevankaan vuoden tuloarvio luvannut
vajauksen peittämistä, vaan että päinvastoin tarvittiin lähes
kaksituhatta taaleria, jotka oli hankittava keinolla millä hyvänsä.
Hänen sydäntään kirveli kun hän ajatteli, että nuo rahat oli otettava
valkeasta pergamenttikääröstä; ja tuo mies, joka oli urhoollisesti
kestänyt vihollisen luotisateessakin, tunsi kuuman ja kylmän väreitä
yhtä haavaa todetessaan, että hän tässä tapauksessa tuli
rasittaneeksi tilaansa muutaman tuhannen taalerin todellisella
velalla. Hän oli kylliksi järkevä huomatakseen, että hänen
rahakeinottelussaan oli sattunut jokin erehdys. Ken tahtoo
omaisuuttaan lisätä säännöllisillä pikku säästöillä, sen täytyy
vähentää menojaan; hän sen sijaan oli niitä melkoisesti lisännyt.
Epäilemättä tuo lisäys oli ollut paikallaan ja aivan välttämätönkin,
mutta onnetonta oli, että se oli sattunut juuri näihin aikoihin. Aina
luutnanttivuosistaan lähtien ei kelpo parooni ollut kokenut näin
tuskallista levottomuutta raha-asioiden takia. Kaupungista hän ei
voinut kesken kaiken palata maalle, tuhannet syyt puhuivat sitä
vastaan; hänhän oli vuokrannut kaupunkiasunnon moniksi vuosiksi,
ja mitä olisivat tuttavat sanoneetkaan niin yhtäkkisestä muutosta, ja
kuinka hän olisi saattanut vaatia rakastetulta vaimolta ja tyttäreltä
sellaista uhria? Niinpä hän sulki harminsa omaan sydämeensä.
Paroonittaren huolestuneisiin kyselyihin hän vastasi kylmettyneensä
matkalla ja sentakia tuntevansa itsensä hiukan huonovointiseksi ja
masentuneeksi, mutta päiväkausia kalvoi häntä tuo ajatus, että hän
oli kärsinyt vahinkoa ja että hänen asiansa olivat joutuneet
takapajulle; ja mitä toivorikkaampi hän ennen oli ollut, sitä
alakuloisemmaksi hän nyt kävi, Sattuipa toisinaan, että hän
kaupunkikävelyillään poikkesi raha-arpojen myyjän konttoriin ja osti
itselleen arvan, jotta laupias kohtalo saisi korjata vahingon, jonka se
oli hänelle tuottanut. Mutta toiste, varsinkin iltaisin, palatessaan
iloisesta seurasta, hän hymyili huolilleen ja moitti itseään hupsuksi.
Olihan koko tuo onnettomuus niin vähäpätöinen, mikään elinkysymys
se ei toki hänelle ollut; muutamien vuosien kuluessa hän oli saava
jälleen asiansa oivallisesti järjestetyksi. Ainoastaan proosallisina
aamuhetkinä tuo tukala ajatus pyrki palautumaan mieleen, ilman
että hänen onnistui koskaan päästä siitä lopullisesti rauhaan.

Eräänä sellaisena aamuna hänelle ilmoitettiin herra Ehrenthalin

pyrkivän hänen puheilleen; tällä oli tuotavana hänelle maksu
ostamastaan viljasta. Vapaaherran valtasi kiusallinen tunne hänen
kuullessaan Ehrenthalin nimen; tuo mieshän se oli neuvonut häntä
kiinnittämään tilansa velkakirjoja vastaan. Tosin hän jo kohta
seuraavassa silmänräpäyksessä muisti, ettei sama mies ollut
neuvonut häntä muuttamaan kaupunkiin; mutta hänellä oli sittenkin
kaunaa miestä vastaan, ja hänen tervehdyksensä mahtoi soinnahtaa
kylmemmältä kuin tavallisesti. Herra Ehrenthal oli kuitenkin siksi
älykäs liikemies, ettei antanut asiakkaittensa satunnaisen
huonotuulisuuden saattaa itseään ymmälle. Hän laski rahat pöydälle
ja vakuutteli vakuuttelemistaan harrasmielistä palvelusintoaan.
Vapaaherra pysyi edelleen jäykkänä, kunnes Ehrenthal
poislähtiessään kysyi: "Entä ovatko velkakirjat jo saapuneet,
armollinen herra parooni?"

"Ovat", vastasi armollinen herra nyreästi. "Mikä vahinko", säälitteli

Ehrenthal, "että viidenviidettä tuhannen taalerin pitää maata
kuolleina ja koskemattomina, aivan kuin ei niitä olisi olemassakaan!
Herra paroonille on samantekevää, voittaako hän niillä parisen
tuhatta taaleria vai ei, mutta meikäläisen miehen laita on toisin.
Voisin aivan tässä hetkessä tehdä varman ja edullisen kaupan, mutta
rahani ovat kaikki kiinni, ja niin täytyy minun antaa neljän tuhannen
taalerin puhtaan voiton mennä suun ohi."

Vapaaherra kuunteli tarkkaavaisesti, ja Ehrenthal sen huomattuaan

jatkoi entistä rohkeammin: "Herra parooni, te olette jo monet vuodet
tuntenut minut rehelliseksi mieheksi, tiedätte myöskin, etten ole
vallan varaton; minäpä ehdotan teille nyt jotakin. Lainatkaa te
minulle kymmenen tuhannen arvosta velkakirjojanne kolmeksi
kuukaudeksi; minä annan teille lainasummasta omalle nimelleni
asetetun vekselin, joka on käteisrahan arvoinen. Puhumastani
kaupasta on neljän tuhannen taalerin voitto tiedossa; sen minä
korkojen asemasta ja'an tasan herra paroonin kanssa. Teidän
osallenne ei tule vähintäkään vahingonvaaraa, ja me teemme
kaupan yhdessä. Jos tappiota tulee, kärsin minä yksin sen ja maksan
kolmen kuukauden päästä nuo kymmenentuhatta taaleria takaisin
armolliselle herralle."

Ovelan liikemiehen sanat kajahtivat vapaaherran korviin kuin

vapahtava ryntäyshälytys kesken ikävää yövalvontaa, Hänet valtasi
ankara jännitys ja hurja ilo. Tuskinpa hän kykeni levollisesti
sanomaan: "Mutta ennen kaikkea minun täytyy tietää, minkälainen
tuo ehdottamanne kauppa on laadultaan, johon tarvitsette minun
rahojani."

Raha-asioitsija selitti sen perusteellisesti. Hänelle oli tarjottu suuri

määrä tukkipuita ostettavaksi. Puut olivat maakunnan
pohjoisreunalla uittoväylän varrella. Ehrenthal veti taskustaan esiin
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebooknice.com