Säiliöalus
Säiliöalus tai tankkeri on laiva, joka kuljettaa säiliöissään nestemäisiä, usein tulenarkoja aineita irtolastina. Myös kaasut kuljetetaan nestemäisinä. Ne nesteytetään joko jäähdyttämällä hyvin alhaiseen lämpötilaan tai puristamalla pieneen tilavuuteen.
Säiliöaluksia on monen kokoisia alkaen pienistä rannikkoaluksista valtamerien suuriin jättiläisiin. Myös rakenteiltaan ne eroavat melkoisesti toisistaan, sillä rakenteisiin vaikuttaa kuljetettavan nesteen lämpötila, leimahduspiste, jähmepiste, tiheys, viskositeetti ja vaarallisuus.
Höyrylaiva Zoroaster:ia vuodelta 1878 pidetään maailman ensimmäisenä öljytankkerina[1]. Maailman suurin säiliöalus ja samalla maailman suurin laiva on ollut norjalaisomisteinen Knock Nevis, kantavuudeltaan 564 763 tonnia. Alus otettiin palveluskäyttöön vuonna 1979 ja romutettiin vuonna 2010.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyypillisen öljyä kuljettavan säiliöaluksen keulaosassa on tilaa painolastivedelle ja yhteentörmäyslaipion takana polttoaineelle. Keulassa on myös kiinnityslaitteet ja ankkurit. Perälaivassa on asuintilat, kiinnityslaitteet, konehuone ja pelastuslaitteet. Öljytankkeri on helppo erottaa muista laivoista silhuettinsa perusteella. Niissä on tasainen kansi, ja komentosiltaa lukuun ottamatta niissä ei juuri ole ulkonevia rakenteita. Niissä ei ole lastauslaitteita, kuten nostureita, paitsi keskellä laivaa muonan, varaosien ja muiden tarvikkeiden nostoon tarkoitetut nosturit. Nosturin avulla esimerkiksi letkut liitetään laivan putkistojärjestelmään, jota kutsutaan myös nimellä manifold, suom. "niska".
Keskilaivassa olevat lastille varatut öljysäiliöt on suojattu alta ja sivuilta painolastitankeilla törmäyksiä ja pohjakosketuksia vastaan. Raakaöljyä ja tiettyjä öljynjalostamojen tuotteita (likaiset öljyt eli dirty oils) kuljettavien alusten säiliöt ovat maalaamattomia tai vain osittain maalattuja. Puhtaita lasteja (clean oil) eli öljynjalosteita kuljettavien laivojen säiliöt ovat kokonaan maalattuja tai pinnoitettuja, koska niiden lastit ovat syövyttävämpiä. Keskilaivassa on myös lastin käsittelyssä tarvittavat putkistot ja pumput, joskin useissa tuotetankkereissa pumppu on joka lastitankissa. Painolastiveden käsittelyyn on oma järjestelmänsä, samoin lastisäiliöiden pesuun. Säiliöitä voidaan joutua myös lämmittämään, tuulettamaan ja täyttämään suojakaasulla eli inertoimaan. Paloturvallisuusmääräysten mukaan kantavuudeltaan yli 20 000 tonnin säiliöaluksissa tulee olla kiinteä suojakaasujärjestelmä ja kiinteä kansivaahtojärjestelmä.
Aluksissa käytetty perinteinen kuljetuskoneisto on kiinteäsiipinen potkuri, joka on suoraan kytketty hitaaseen dieselmoottoriin. Yhä enemmän yleistyviä ovat kuitenkin säätösiipipotkuria, keskinopeaa dieselmoottoria tai dieselsähköistä voimansiirtoa käyttävät säiliöalukset. Suurten säiliöalusten nopeus painolastissa on 16–17 solmua (30–31 km/h) ja täydessä öljylastissa 15–16 solmua (28–30 km/h).
Konehuoneen ja lastisäiliöiden välissä pitää olla sellainen suojatila (cofferdam), että laipioiden väli on vähintään 600 millimetriä. Tila voi olla kuiva, esimerkiksi pumppuhuone, tai se voi olla painolastisäiliönä. Öljyisten jätevesien, kuten vaikkapa säiliöiden pesuveden, keräilysäiliön (slop tank) erottamiseen konehuoneesta ei kuitenkaan voi käyttää painolastisäiliötä.
Yli 20 000 tonnin raakaöljysäiliöalusten ja yli 30 000 tonnin tuotesäiliöalusten painolastisäiliöiden koon on oltava sellainen, että syväys painolastissa on vähintään 2,0 metriä plus 0,02 kertaa aluksen luokituspituus. Lisäksi potkurin on oltava kokonaan vedessä trimmillä 0,015 kertaa luokituspituus.
Säiliöiden pesu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raakaöljyä kuljettavat säiliöalukset, joiden kantavuus on yli 20 000 tonnia, on varustettava raakaöljypesujärjestelmällä (crude oil washing, COW). Tyhjien säiliöiden pesuun käytetään lastina olevaa raakaöljyä, jota suihkutetaan kovalla paineella (800–1 200 kPa) säiliöiden seiniin.
Pesujärjestelmä on automaattinen ja järjestelmiä on käytössä useita erilaisia. Tavallinen pesutapa on sellainen, jossa suihku pesee aluksi säiliön yläosan. Suihku pyörii vaakasuunnassa hitaasti ympäri säiliötä tehden täyden ympyrän esimerkiksi 50 sekunnissa. Joka kierroksella suihkua lasketaan kaksi astetta alaspäin. Näin seiniin kiinni jäänyt öljysakka ja ruoste saadaan poistettua. Säiliön koon mukaan valitaan suuttimen koko, käytettävä paine, suuttimen liikenopeus ja pystyliikkeen suuruus. Pesusuihkun ulottuma on valinnoista riippuen 19–42 metriä, ja öljyä kulkee suuttimen läpi 30–170 kuutiometriä tunnissa. Mikäli sään takia joudutaan painolastia ottamaan myös lastisäiliöihin, saa painolastia ottaa vain pestyihin säiliöihin.
Inertointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuljetettaessa ja käsiteltäessä herkästi syttyviä nesteitä pitää huolehtia paloturvallisuudesta ja estää haihtuvien höyryjen ja ilman hapen muodostamasta räjähtäviä kaasuseoksia. Lastinkäsittelyn aikana lastihöyryt palautetaan maihin, mutta esimerkiksi säiliöiden pesun aikana niissä saa olla happea korkeintaan 5 prosenttia. Hapen vähentämiseksi säiliöihin johdetaan inerttiä eli reagoimatonta kaasua, jona käytetään laivan lämmityskattilan tuottamaa savukaasua. Savukaasu sisältää suunnilleen
- 80 % typpeä
- 13–14 % hiilidioksidia
- 2–4 % happea
- 0,2–0,3 % rikkidioksidia
- pieniä määriä hiilimonoksidia ja typen oksideja
- vesihöyryä
- kiinteitä hiukkasia
Savukaasua pitää jäähdyttää ja puhdistaa ennen säiliöihin syöttämistä ja estää säiliössä olevan kaasun pääsy inertointijärjestelmään. Savukaasu syötetään kaasunpesutornin alaosassa olevaan vesitilaan. Kaasu nousee veden alta ylöspäin, ja kaasun mukana kulkevaa vettä poistetaan suodattimilla. Veden läpi kulkiessaan savukaasu jäähtyy ja puhdistuu ennen lastisäiliöihin johtamistaan. Säiliöstä kaasu johdetaan keskilaivassa olevan lastipuomin maston huipulle ja sieltä ilmaan. Hapen pitoisuutta mittaamalla seurataan, ettei säiliössä ole räjähtäviä kaasuseoksia. Myös laivan kaksoispohjan vapaat tilat inertoidaan silloin, kun niissä ei ole painolastivettä.
| Alusten ryhmittely kantavuuden perusteella (tonnia) | ||||
|---|---|---|---|---|
| Nimitys | Yleiskielinen | AFRA | INTERTANKO | Lloyd's Register |
| Coastal | 3 001–10 000 | |||
| Small | 10 001–19 000 | |||
| Handysize | 10 000–35 000 | 10 000–29 999 | 19 001–25 000 | |
| General purpose (GP) | –25 000 | |||
| Short range (SR) | 25 000–35 000 | |||
| Handymax | 30 000–50 000 | 30 000–59 999 | ||
| Medium range (MR) | 35 000–50 000 | 25 000–44 999 | 25 001–45 000 | |
| Large range 1 (LR-1) | 45 000–79 999 | 45 001–70 000 | ||
| Panamax | 50 000–80 000 | 60 000–79 999 | 50 001–80 000 | |
| Aframax | 80 000–119 000 | 80 000–119 999 | 80 001–120 000 | |
| Capesize | 80 000–175 000 | |||
| Large range 2 (LR-2) | 80 000–159 999 | 70 001–100 000 | ||
| Suezmax | –150 000 | 120 000–199 999 | 120 001–200 000 | |
| VLCC | 200 000–300 000 | 160 000–319 999 | 200 000–320 000 | 200 001–350 000 |
| ULCC | 300 000– | 320 000–549 999 | 320 000– | 350 001– |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pekka Räisänen (toimittanut) (2000): Laivatekniikka ISBN 952-5113-99-X
- Raymond Solly (2001): Supertankers. Anatomy and operation. ISBN 1-85609-181-3
- Det Norske Veritas. Rules for classification of ships
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Bengt Jangfeldt: Immanuel Nobel ja hänen poikansa Tsaarien venäjällä, s. 181-186. Siltala, 2023. ISBN 978-952-388-169-3 (suomeksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Säiliöalus Wikimedia Commonsissa
- Kuvia suomalaisista säiliöaluksista sivustolla: Äänimeri Etusivu | www.aanimeri.fi www.aanimeri.fi. Viitattu 25.10.2024.