Bohemond II

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bohemond II:n aikainen Antiokian ruhtinaskunnassa löyty raha vuodelta 1126-1130, kääntöpuolella Pyhä Pietari

Bohemond II (1107/1108 Apulia – helmikuu 1130 Mamistra, Kilikia) oli normannilaiseen Hauteville-sukun kuulunut, ristiretkeläinen, soturi, Taranton ruhtinas vuosina 1111-1128 sekä Antiokian ruhtinas vuosina 1111/1119-1130. [1]

Bohemond II oli Taranton ja Antiokian ruhtinas Bohemond I:n ja Ranskan prinsessa Constancen vanhempi poika.[1][2] Hän kuului Hauteville-sukuun. Hän syntyi joko vuonna 1107 tai 1108.[3][4] Hänellä oli myös noin 1108-1010 syntynyt nuorempi veli Giovanni, joka kuoli jo sylilapsena. Vuonna 1104 isä Bohemond I matkusti Eurooppaan hakemaan sotilaallista apua taistelussaan Bysantin valtakuntaa vastaan ja jätti veljenpoikansa Tancredin Syyriaan hallitsemaan Antiokiaa.[5] Kaksi tuonaikaista käskykirjettä osoittavat, että Tancred nimitti itseään Antiokian ruhtinaaksi vuonna 1108.[6] Saman vuoden syyskuussa Bohemond I pakotettiin allekirjoittamaan Devolin rauhansopimus, joka valtuutti Bysantin valtakunnan liittämään Antiokian maaomistuksiinsa hänen kuolemansa jälkeen.[7]

Antiokian ruhtinaskunnan vaakuna

Antiokian ruhtinas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bohemond I kuoli Apuliassa vuonna 1111. Kolmevuotias Bohemond II oli vielä alaikäinen,[8] joten hänen äitinsä Antiokian ruhtinatar Constance otti vastuun Taranton hallinnosta sijaishallitsijana.[9] Bysantin keisari Aleksios I Komnenos lähetti lähettiläitä Tancredin luo vaatimaan Antiokian hallintaa itselleen, mutta Tancred kieltäytyi tottelemasta ja jatkoi ruhtinaskunnan hallintaa. Tancred kuoli vuonna 1112 ja testamenttasi Antiokian veljenpojalleen Roger di Salernolle.[10][11]

Rogerin oikeudellinen asema hänen hallituskautensa aikana Antiokiassa on epävarma.[12] Kronikoitsija, arkkipiispa Guillaume de Tyresin mukaan Tancred teki Rogerista seuraajansa "ymmärtäen, että Bohemondin tai hänen perillistensä pyynnöstä hänen ei pitäisi kieltäytyä palauttamasta sitä", mikä viittaa siihen, että Roger oli toiminut vain valtionhoitajana alaikäiselle Bohemondille.[13] Roger otti käyttöön ruhtinaan tittelin, mikä tarkoittaa, että hän piti itseään Antiokian hallitsijana omalla oikeudellaan.[14][12] Aikalaiskronikoitsija Fulcher de Chartres syytti Rogeria siitä, että tämä riisti "herransa Bohemondin [I] pojalta tämän perinnön, joka asui silloin Apuliassa äitinsä kanssa".[15] Bohemondin Italiassa sijaitsevien maaomistusten alueella vuosina 1117–1119 julkaistuissa käskykirjeissä korostettiin, että hän oli Antiokian ruhtinaan poika, mutta häntä itseään ei kutsuttu ruhtinaaksi.[16]

Kun Roger ja suurin osa antiokialaisista aatelisista menehtyi Ager Sanguiniksen taistelussa Balatissa, lähellä Sarmadaa (nyk. Idlibin maakunta, Syyria) 28. kesäkuuta 1119. Jerusalemin kuningas Balduin II kiiruhti Syyriaan pelastamaan Antiokiaa Mardinin artuqidien hallitsija Ilghazilta.[1][17][18] Antiokian merkkihenkilöt julistivat Balduinin Antiokian hallitsijaksi, mutta korostivat, että Antiokia oli Bohemondin "oikeutettu perintö", kronikoitsija ja ristiretkeläinen Galterius Cancellariuksen mukaan.[19][15] Balduin lupasi luovuttaa Antiokian Bohemondille, jos Bohemond saapuu ruhtinaskuntaan. Ne, jotka olivat läsnä kokouksessa, sopivat, että Bohemondin pitäisi avioitua Balduinin tyttären, Jerusalemin prinsessa Alicen kanssa.[19][20] He myös päättivät, että Bohemondilla ei ole oikeutta vaatia takaisin niitä avustuksia, jotka oli myönnetty hänen ollessaan poissa ruhtinaskunnasta.[20]

Balduin II vangittiin vuonna 1123,[21] ja Antiokian asukkaat laittoivat matkalle lähettiläitä Bohemondin luokse kehottaen tätä tulemaan ruhtinaskuntaansa.[22] Bohemond saavutti täysi-ikäisyyden 16-vuotiaana.[4] Kronikoitsija Guillaume de Tyren mukaan tämä teki sopimuksen Apulian herttua Vilhelm II:n kanssa, jonka mukaan se, joka kuolisi ensimmäisenä ilman perillisiä, luovuttaisi ruhtinaskuntansa toiselle. Vilhelmin kertomuksen luotettavuus on kuitenkin epäilyttävä.[23][24] Kronikoitsija Alessandro Telesino kirjoitti, että ennen lähtöään Syyriaan Bohemond uskoi Italian valtakuntansa Pyhän istuimen huomaan, mutta arkkipiispa Romuald Guarna sanoi tehneensä Conversanon kreivi Alexanderista noiden maiden valvojan.[23][25] Bohemond purjehti joukkoineen Otrantosta 24 aluksen laivastolla syyskuussa 1126.[26]

Ruhtinas saapuu Antiokiaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ristiretkivaltiot noin vuonna 1135

Bohemond rantautui joukkoineen Saint Simeonin satamaan Antiokian ruhtinaskunnassa loka-marraskuussa 1126.[20][22] Hän meni Antiokiaan tapaamaan Balduin II:ta, joka luovutti Antiokian ruhtinaskunnan hänelle.[26] Bohemond nimettiin virallisesti ruhtinaaksi Balduinin läsnäollessa.[27] Armenialainen kronikoitsija Matteos Edessalainen kuvasi Bohemondia sanoilla "voimakas hahmo ja suuri voima".[27] Badr ad-Daulah valloitti Kafartabin linnoituksen pian Bohemondin saapumisen jälkeen, mutta Bohemond valtasi linnoituksen nopeasti takaisin vuoden 1127 alussa. Bohemondin hyökkäys Shaizarin munqidhiitteja vastaan, jonka historioitsija Osama ibn Munqidh kirjasi ylös, tapahtui myös tuohon aikaan.[26][27]

Bohemond joutui konfliktiin Edessan kreivi Joscelin I:n kanssa vuonna 1127,[22][28] vaikka lähteet eivät paljasta syytä kahden kristityn hallitsijan väliseen vihamielisyyteen.[28] Joscelin valtasi entiset Antiokian alueet Mosulin käskynhaltija Il-Bursuqilta. Lisäksi Bohemond kieltäytyi luovuttamasta Azazia Joscelinille huolimatta siitä, että Roger di Salerno lupasi sen Joscelinille toisen puolisonsa, Maria di Salernon, myötäjäisenä. Joscelin käytti hyväkseen Bohemondin poissaoloa sotaretkellä, hän hyökkäsi Antiokiaan turkkilaisten palkkasoturien avulla ja ryösti kyliä rajaseudulla.[29]

Antiokian latinalainen patriarkka, Bernard Valensialainen asetti interdiktin Edessan kreivikunnalle. Balduin II kiirehti Syyriaan sovittelemaan erimielisyyksiä Bohemondin ja Joscelinin välillä vuoden 1128 alussa.[29][22] Joscelin, joka oli sairastunut vakavasti, suostui palauttamaan maaomistukset Bohemondille ja osoittamaan tälle kunnioitustaan.[30] Bohemondin ja Joscelinin välinen konflikti antoi Imad ad-Din Zengille, Il-Bursuqin seuraajan Mosulin käskynhaltijana, mahdollisuuden valloittaa Aleppo ilman vastarintaa 28. kesäkuuta 1128.[31]

Bohemondin serkku Apulian herttua Vilhelm II oli kuollut ilman perillisiä 25. heinäkuuta 1127.[24] Paavi Honorius II yritti estää Sisilian kreivi Roger II:ta, Vilhelmin ja Bohemondin serkkua, valloittamasta Apuliaa, mutta Roger ei totellut tätä. Toukokuussa 1128 hän hyökkäsi Bohemondin Italian ruhtinaskuntaan ja valloitti Taranton, Otranton ja Brindisin ilman vastarintaa. Hän valloitti joukkoinen koko ruhtinaskunnan kesäkuun 15. päivään mennessä.[25]

Hyödyntämällä salamurhaajien ja Damaskoksen atabeg, käskynhaltija Taj al-Muluk Burin välisiä kiistoja, Balduin II hyökkäsi Damaskoksen alueelle ja piiritti Baniaksen marraskuussa 1129.[1][32] Bohemond ja Joscelin liittyivät joukkoineen Balduiniin joukkoihin, mutta voimakas rankkasade pakotti ristiretkeläiset luopumaan piirityksestä.[32][28]

Bohemond päätti palauttaa ruhtinaskuntaan takaisin Anazarbusin ja muut alueet, jotka oli menetetty Kilikian armenialaiskuningaskunnalle.[33] Hän hyökkäsi Kilikiaan helmikuussa 1130 matkaten joukkoineen Ceyhan-jokea pitkin.[34] Kilikian kuningas Leo I pyysi apua danishmendi emiiri Gazilta, joka teki yllätyshyökkäyksen Bohemondin armeijaa vastaan.[35] Bohemond ja hänen sotilaansa kaatuivat taistelussa.[1][36][37]

Avioliitto ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bohemondin puoliso, Jerusalemin prinsessa Alice (myös Adelicia, Antiokian ruhtinatar Alice, Haalis tai Halis; n. 1110–1151 jälkeen) oli Jerusalemin kuningas Balduin II:n ja armenialaisen Melitenen prinsessa Morfian (k. n. 1127) toiseksi vanhin tytär.[1][38] He avioituivat vuonna 1126 ja heille syntyi lapsi, tytär Constance (1128–1163).[39]

Kronikoitsija Mikael Syyrialaisen mukaan turkkilaiset surmasivat Bohemondin, koska eivät tunnistaneet tätä. Jos he olisivat tunnistaneet tämän, he olisivat pelastaneet hänet voidakseen vaatia hänestä lunnaita.[40] Emiiri Gümüshtigin antoi palsamoida Bohemondin irtihakatun pään, joka lähetettiin lahjana kalifi Al-Mustarshidille Abbasidikalifaattiin.[1][41]

Heidän ainoa lapsensa Constance oli kaksivuotias Bohemondin kuollessa noin 30-vuotiaana vuonna 1130. Ruhtinatar Alice yritti turvata asemansa prinsessa Constancen sijaishallitsijana, mutta Antiokian aateliset pitivät hänen isänsä Balduin II:ta parempana vaihtoehtona.[39] Bohemondin kuoleman jälkeen Sisilian kuningas Roger II vaati itselleen Antiokiaa, mutta hän ei koskaan voinut vaatia sitä asettumalla prinsessa Constancea vastaan.[42]

Constance avioitui 8-vuotiaana vuonna 1136 36-vuotiaan Raymond de Poitiers'n (n. 1105–1149) kanssa.[43] Heille syntyi noin 1148 vuodesta lähtien Guillaume de Tyresin mukaan neljä aikuiseksi elänyttä lasta,[44][45] joista vanhin poika oli Antiokian ruhtinas Bohemond III[46] ja kauneudestaan kuuluisa tytär Maria (1145–1182) avioitui keisari Manuel I Komnenoksen kanssa.[47]

  • Asbridge, Thomas: The Creation of the Principality of Antioch, 1098–1130. Boydell Press, 2000. ISBN 978-0-85115-661-3.
  • Barber, Malcolm: The Crusader States. Yale University Press, 2012. ISBN 978-0-300-11312-9.
  • Garland, Lynda: Byzantine Empresses: Women and Power in Byzantium, AD 527–1204. Routledge, 1999. ISBN 978-0-415-61944-8
  • Hodgson, Natasha R.: Woman, Crusading and the Holy Land in Historical Narrative. The Boydell Press, 2007. ISBN 978-1-84383-332-1
  • Houben, Hubert: Roger II of Sicily: Ruler between East and West. Translated by Graham A. Loud and Diane Milburn. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-65208-1.
  • Nicholson, Robert L.: "The Growth of the Latin States, 1118–1144". Teoksessa: Setton, Kenneth M. & Baldwin, Marshall W. (toim.). A History of the Crusades, Volume I: The First Hundred Years. The University of Wisconsin Press, 1969. ss. 410–447. ISBN 0-299-04844-6.
  • Norwich, John Julius: The Normans in Sicily. Penguin Books, 1992. ISBN 978-0-14-015212-8.
  • Runciman, Steven: A History of the Crusades, Volume II: The Kingdom of Jerusalem and the Frankish East, 1100–1187. Cambridge University Press, 1989. ISBN 0-521-06162-8.
  1. a b c d e f g Bohemond II | Crusader, Crusader King & Prince | Britannica www.britannica.com. Viitattu 23.10.2024. (englanniksi)
  2. Runciman 1989, s. 125, Appendix III (Genealogical tree No. 2.)
  3. The Editors of Encyclopædia Britannica: Bohemond II Prince of Antioch Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 3 May 2016.
  4. a b Houben 2002, s. 31
  5. Barber 2012, s. 83
  6. Asbridge 2000, s. 137
  7. Asbridge 2000, ss. 137–138
  8. Runciman 1989, s. 51
  9. Norwich 1992, s. 304
  10. Barber 2012, s. 103
  11. Runciman 1989, s. 124
  12. a b Asbridge 2000, s. 139
  13. Asbridge 2000, ss. 141–142
  14. Runciman 1989, s. 126
  15. a b Asbridge 2000, s. 141
  16. Asbridge 2000, s. 142
  17. Barber 2012, ss. 123–124
  18. Runciman 1989, ss. 149, 152
  19. a b Runciman 1989, s. 152
  20. a b c Asbridge 2000, s. 146
  21. Nicholson 1969, s. 419
  22. a b c d Nicholson 1969, s. 428
  23. a b Houben 2002, s. 43
  24. a b Norwich 1992, s. 307
  25. a b Norwich 1992, s. 312
  26. a b c Runciman 1989, s. 176
  27. a b c Asbridge 2000, s. 147
  28. a b c Asbridge 2000, s. 127
  29. a b Runciman 1989, s. 181
  30. Nicholson 1969, ss. 428–429
  31. Runciman 1989, ss. 181–182
  32. a b Runciman 1989, s. 180
  33. Runciman 1989, s. 182
  34. Runciman 1989, ss. 182–183
  35. Runciman 1989, s. 183
  36. Nicholson 1969, s. 431
  37. Barber 2012, s. 152
  38. Runciman 1989, s. 176, Appendix III (Sukupuu No. 1)
  39. a b Runciman 1989, s. 184
  40. Barber 2012, s. 395
  41. Runciman 1989, s. 183
  42. Houben 2002, ss. 44, 78
  43. Runciman 1989, s. 200
  44. Runciman 1989, ss. 330, 378
  45. Hodgson 2007, s. 183
  46. Hodgson 2007, s. 183
  47. Garland 1999, s. 201

 

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.