Fernando Lugo
Fernando Lugo Méndez | |
---|---|
Paraguayn presidentti | |
Edeltäjä | Nicanor Duarte Frutos |
Seuraaja | Federico Franco |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. toukokuuta 1951 San Pedro del Paraná, Paraguay |
Tiedot | |
Puolue | Alianza Patriótica para el Cambio |
Nimikirjoitus |
|
Fernando Lugo Méndez (s. 30. toukokuuta 1951) on paraguaylainen poliitikko ja entinen katolisen kirkon piispa. Hän voitti maan 20. huhtikuuta 2008 järjestetyt presidentinvaalit ja astui virkaansa 15. elokuuta.
Lugo vihittiin papiksi elokuussa 1977 ja San Pedron piispaksi 1994. Vapautuksen teologia vaikutti voimakkaasti Lugoon ja hänet tunnettiin köyhien piispana.
Lugo erosi joulukuussa 2006 papin virasta ryhtyäkseen ehdokkaaksi maan presidentinvaaleissa. Katolinen kirkko kielsi hänen eronsa, koska piispaksi ryhdytään vapaaehtoisesti ja ikuiseksi ajaksi. Kirkko on vaatinut häntä jatkamaan piispan tehtäviään, mutta pidättänyt hänet tehtävistään. Paraguayn perustuslaki puolestaan kieltää kirkollisissa asemissa toimivia tulemasta valituiksi. Hän sai kuitenkin paavi Benedictus XVI:lta siunauksen tehtävään ja vapautuksen piispanvirasta[1].
Lugo puhuu sujuvasti kumpaakin Paraguayn virallista kieltä, espanjaa ja guaranía.
Lugo sai vaaleissa noin 40 prosenttia äänistä, ja hänen merkittävin kilpailijansa Blanca Ovelar sai 30 prosenttia.[2] Lugo astui virkaansa 15. elokuuta 2008[1].
Lugo tunnusti huhtikuussa 2009 olevansa kaksivuotiaan pojan isä.[3] Myöhemmin kaksi muutakin naista sanoi Lugon olevan lapsensa isä.[4]
Maan pohjoisosassa toimiva Paraguayn kansanarmeija (Ejército del Pueblo Paraguayo), joka surmasi poliisin ja suurtilan yksityisvartijoita, sekä on kaapannut kaksi rikasta karjankasvattajaa, sai Lugon julistamaan kesäkuussa 2010 neljään departementtiin poikkeustilan ja lähettämään 3000 armeijan sotilasta paikalle. EPP:ssa arvioidaan olevan noin 20 jäsentä.[5]
Elokuussa 2010 Lugolla diagnosoitiin syöpä rintakehässä, nivusissa ja lannenikamissa. Hän joutui kemoterapiaan São Pauloon, jolloin oppositio vaati häntä jättämään asemansa ja varapresidentti Federico Francoa astumaan virkaan.[6]
Vuoden 2012 alussa Lugo diagnosoitiin täysin parantuneeksi syövästä.[7]
Kesäkuussa 2012 Lugo pantiin viralta kongressin äänestyksessä. Äänestyksen syy oli poliisin ja maattomien maanviljelijöiden yhteenotto, jossa kuoli 17 ihmistä. Kongressi piti Lugoa vastuussa tapahtumista.[8] Monet naapurimaat pitivät Lugon viraltapanoa vallankaappauksena.[9] Varapresidentti Federico Franco vannoi virkavalan ja toimii maan presidenttinä vuoden 2013 loppuun.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- In Paraguay, a bishop upsets church and state (International Herald Tribune) (englanniksi)
- Paraguay’s Ruling Party Faces Threat of a Populist Bishop (The New York Times) (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ex-bishop is new Paraguay leader Al-Jazeera. Viitattu 15.8.2008.
- ↑ http://www.elmundo.es/elmundo/2008/04/21/internacional/1208732840.html
- ↑ El presidente de Paraguay reconoce que tuvo un hijo cuando era obispo El País.com. Viitattu 13.4.2009.
- ↑ http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/141012.shtml
- ↑ http://www.elpais.com/articulo/internacional/Persiguiendo/guerrilla/misteriosa/elpepiint/20100613elpepiint_7/Tes
- ↑ http://www.jornada.unam.mx/2010/08/14/index.php?section=mundo&article=022n2mun
- ↑ BBC - Paraguay President Fernando Lugo gets cancer all-clear Viitattu 28.1.2012
- ↑ The Guardian - Paraguay's president Fernando Lugo ousted from office Viitattu 23.6.2012
- ↑ The Guardian - What will Washington do about Fernando Lugo's ouster in Paraguay? Viitattu 23.6.2012
- ↑ BBC - Paraguay President Fernando Lugo impeached by congress Viitattu 23.6.2012
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fernando Lugo Wikimedia Commonsissa
C.A. López | F.S. López | Machain* | Rivarola | Jovellanos* | Gill | Uriarte | Bareiro | Caballero | Escobar | J.G. González | M. Morínigo* | Egusquiza | Aceval | Carvallo* | Escurra | Gaona* | Báez* | Ferreira | González Navero* | Gondra | Jara* | Rojas* | Peña* | González Navero* | Schaerer | M. Franco | Montero* | Gondra | Eus. Ayala* | El. Ayala* | Riart* | El. Ayala | Guggiari | Eus. Ayala | R. Franco* | Paiva | Estigarribia | H. Moríñigo | Frutos* | J.N. González | Rolón* | Molas | Chaves | Romero* | Stroessner | Rodríguez | Wasmosy | Cubas | González Macchi | Duarte | Lugo | F. Franco | Cartes
* väliaikainen tai toimessa