Osuusmeijeri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sisäkuva Kankaanpään osuusmeijeristä 1955.

Osuusmeijeri on osuuskunta, jonka tarkoitus on jäsentensä karjantuotteiden (maidon ja kerman) jalostus ja kauppa. Osuusmeijeriliike alkoi 1870-luvulla.Suomen ensinmäinen osuusmeijeri perustettiin Ilmajoen kunnassa Etelä-Pohjanmaalla.

Vuoden 1949 lopussa Suomessa kuului osuusmeijereihin noin 3/4 karjanomistajista ja vähän yli puolet lehmäluvusta. Toiminnassa oli 427 osuusmeijeriä ja maidonmyyntiosuuskuntaa. Voinvientiä varten on Suomessa perustettu keskusosuuskunnat Valio ja Enigheten. Osuusmeijereillä on myös ollut sivuliikkeitä kuten sikaloita, myllyjä ja sahoja.

  • Pieni tietosanakirja III. (Hakusana Osuusmeijeri) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.