Torsten Aminoff (eversti)
Torsten Ivan Aminoff (28. kesäkuuta 1881 Iisalmi – 19. elokuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen eversti ja metsänhoitaja. Hän toimi Suomen ilmailuvoimien komentajana 14. joulukuuta 1918 – 9. tammikuuta 1919.
Aminoffin vanhemmat olivat metsänhoitaja, asessori Henrik Johan Aminoff ja Anna Maria Lagus, rovasti Johan Lorentz Laguksen tytär. Kauppaneuvos Adolf Esaias Aminoff oli hänen veljensä.[1]
Torsten Aminoff valmistui Haminan kadettikoulusta vuonna 1901 ja palveli sen jälkeen Tverin rakuunarykmentissä, kunnes siirtyi reserviin vuonna 1904. Hän johti kaksi vuotta meijeriä Venäjällä. Aminoff valmistui vuonna 1908 metsäkonduktööriksi Evon metsäopistosta ja työskenteli sen jälkeen metsänhoitajana sekä muissa valtion metsähallinnon tehtävissä Iisalmella, Sukevalla ja Siestarjoella. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 1914 hänet kutsuttiin takaisin Venäjän armeijaan luutnanttina. Hänet komennettiin ensin hoitamaan joukkojenkuljetuksia Moskovassa ja vuodesta 1916 hän oli Venäjän kauppaministeriön polttoainehankkijana Suomessa sijoituspaikkoinaan Tornio ja Helsinki. Suomen sisällissodan puhjettua Aminoff liittyi valkoisiin joukkoihin ratsumestarina. Hänet ylennettiin huhtikuun alussa 1918 majuriksi ja nimitettiin valkoisten päämajan kulkulaitospäälliköksi 11. huhtikuuta. Hänet ylennettiin toukokuun alussa everstiluutnantiksi ja siirrettiin 9. toukokuuta päämajan etappiesikunnan päälliköksi.
Aminoff nostettiin Suomen Ilmailuvoimien komentajaksi, kun saksalaisen Carl Seberin oli pakko poistua tehtävistä ulkopoliittisista syistä Saksan hävittyä maailmansodan. Ilmailuvoimat kääntyivät tuolloin Englannin ja Ranskan ilmavoimien puoleen uusia koneita ja toimintamalleja hankkiakseen. Joulukuussa 1918 yleisesikunta oli käskenyt ilma-aselajin määrittelemään tehtävänsä. Tämä käsky sitoi ilmavoimat osaksi Suomen puolustuspolitiikkaa. Keskeisimmäksi tehtäväksi määrättiin maa- ja merivoimia tukeva lentotiedustelu. Osa tehtävästä oli itärajan lentotiedustelua aikana jolloin suomalaiset vapaaehtoiset, Yhdysvaltain merijalkaväki ja Englannin laivasto tekivät sotilaallisia iskuja Neuvosto-Venäjää vastaan. Ilmailuvoimien komentajan valintaa on jälkeenpäin pidetty hätäratkaisuna. Aminoff oli maavoimien upseeri, jolla ei ollut mitään kontaktia ilmailuun ennen komentajakauttaan eikä ilmeisesti sen aikanakaan kuin komentajan roolin kautta.
Aminoff erosi Suomen armeijasta syyskuussa 1919 ja siirtyi liike-elämän pariin. Hän oli Suomen Teollisuuskonttorin apulaisjohtajana 1919–1925, Suomen Puuliiton toimitusjohtajana 1925–1929, Suomen Sahateollisuusyhdistyksen apulaisjohtajana 1928–1931 ja Aunuksen puuliikkeen toimitusjohtajana 1931–1940. Aminoff palasi aktiivipalvelukseen talvisodan aikana sotatalousesikunnassa ja oli jäsenenä sodan jälkeen asetetussa suomalais-neuvostoliittolaisessa rajakomissiossa. Vuonna 1940 hän oli lyhyesti kansanhuoltoministeriön merenkulkuosaston päällikkönä. Hänet ylennettiin joulukuussa 1940 everstiksi. Vuosina 1940–1944 Aminoff työskenteli Thordén-yhtymälle. Hänet määrättiin vuoden 1944 lopulla valvomaan suojeluskuntien hajottamista.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kronlund, Jarl: Suomen puolustuslaitos 1918–1939. Porvoo: WSOY, 1988. ISBN 951-0-14799-0
- Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna, vol. 1, A-G (1954): Torsten Ivan Aminoff (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Armigerous Descents. Viitattu 2.1.2017.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Adolf Esaias Aminoff Biografiasampo. Viitattu 8.8.2022.
John-Allan Hügerth | Carl Seber | Torsten Aminoff | Sixtus Hjelmman | Arne Somersalo | Väinö Vuori | Jarl Lundqvist Ilmavoimien komentajat (1937–) Jarl Lundqvist (1932–45) | Frans Helminen (1945–52) | Reino Artola (1952–58) | Olavi Seeve (1958–64) | Reino Turkki (1964–68) | Eero Salmela (1968–68) | Rauno Meriö (1975–87) | Pertti Jokinen (1987–91) | Heikki Nikunen (1991–95) | Matti Ahola (1995–98) | Jouni Pystynen (1998–2004) | Heikki Lyytinen (2005–08) | Jarmo Lindberg (2008–12) | Lauri Puranen (2012–14) | Kim Jäämeri (2014–17) | Sampo Eskelinen (2017–19) | Pasi Jokinen (2019–22) | Juha-Pekka Keränen (2022–24) | Timo Herranen (2024–) |