Lauri Miettinen
| Lauri Johannes Miettinen | |
|---|---|
 Helsingin olympialaisten järjestelykomitean edustaja Lauri Miettinen pitämässä puhetta 26. kesäkuuta 1952 olympiasoidun lähtömaassa Kreikassa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. toukokuuta 1905 Valkeala |
| Kuollut | 27. huhtikuuta 1963 (57 vuotta) Pietarsaari |
| Ammatti | vientialan toimija, urheilujohtaja ja yritysjohtaja |
| Siviilisääty | naimisissa |
Lauri Johannes Miettinen (19. toukokuuta 1905 Valkeala – 27. huhtikuuta 1963 Pietarsaari)[1] oli suomalainen vientialan toimija, urheilujohtaja ja yritysjohtaja.[2]
Miettinen valmistui ylioppilaaksi 1924 ja filosofian kandidaatiksi 1928 ja sai maisterin arvon 1930 Helsingin yliopistosta. Opiskeluaikansa loppuvaiheessa hän toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton sihteerinä vuosina 1927–1928.[2] Miettinen toimi vuoden 1929 Barcelonan maailmannäyttelyn Suomen osaston komissaarina.[3] Sen jälkeen hän toimi suomalaisen vientiteollisuuden palveluksessa eli vuosina 1930–1933 Suomen lasitehtaitten vientiyhdistyksessä ja vuosina 1933–1937 Suomen vientiyhdistuksen palveluksessa pääkohteinaan Iso-Britannia ja Alankomaat. Vuonna 1938 hän siirtyi edelleen Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton vanerijaoston asiamieheksi. [2]
Lauri Miettinen oli nuoruudessaan yleisurheilija. Hän oli voittamassa joukkueelleen Kenttäurheilijat vuonna 1936 4 × 100 metrin viestin Suomen mestaruuden. Parhaat tulokset Miettisellä olivat 100 metrillä 10,9 ja 200 metrillä 22,5.[2] Urheilu-uran aikaan hän toimi jo läheisessä yhteistyössä silloisen Suomen Urheiluliiton (SUL) nuoren puheenjohtajan Urho Kekkosen kanssa. Aktiiviurheilijaharrastus, läheiset suhteet aikakauden suomalaisten urheilujärjestöjen johtajiin ja kansainvälinen, kielitaitoa kehittänyt työura yliopistosta valmistumisen jälkeen johtivat siihen, että Lauri Miettisestä tuli 1930-luvun suomalaisessa urheilussa keskeinen toimija. Hän oli mukana vuoden 1932 Los Angelesin kesäolympialaisissa yleisurheilujoukkueen apulaisjohtajana. Tässä tehtävässä hän avusti neuvotteluissa Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) kongressissa Los Angelesissa puheenjohtaja Kekkosta. Keskeisin asia oli Paavo Nurmen ammattilaisuuskysymys, jota käsiteltiin juuri Los Angelesissa. Lopputulos oli Nurmen kilpailukiellon säilyminen.[4] Miettinen oli mukana myös seuraavissa eli Berliinin vuoden 1936 kesäkisoissa vastaavassa tehtävässä. Miettinen valittiin vuonna 1938 IAAF:n hallitukseen, jonka jäsen hän oli vuoteen 1962 asti. Vuonna 1946 hänelle myönnettiin IAAF:n kunniajäsenyys eli ”Veteran of IAAF”.[5]
Vuonna 1938 Miettisestä tuli Suomen Olympiakomitean sihteeri ja Suomelle myönnettyjen vuoden 1940 kesäolympialaisten pääsihteeri everstiluutnantti Karikosken jälkeen. Tässä tehtävässä hän oli muun muassa yhdessä suomalaisten KOK-jäsenien konsuli Ernst Krogiuksen ja pankinjohtaja Jukka Rangellin kanssa esittelemässä kesällä 1939 hanketta KOK:n edustajille Lontoossa. Kisojen järjestelyt etenivät, vaikka aikaa oli tavallista vähemmän, koska kisat siirrettiin Helsinkiin japanilaisten luopuessa Tokion kisajärjestelyistä. Lopulliseksi esteeksi kisoille tuli syyskuussa alkanut toinen maailmansota ja marraskuun lopulla alkanut talvisota Neuvostoliiton hyökättyä Suomeenh.[6]
Miettisen urheilujohtajuus jatkui maailmansodan jälkeen. Suomen Olympiakomitean pääsihteeriys päättyi vuonna 1947, mutta hän jatkoi SUL:n puheenjohtajana vuosina 1947–1952 pitkäaikaisen puheenjohtajan Urho Kekkosen seuraajana. Ruotsin lähettiläs ojensi heinäkuussa 1951 Ruotsin suurlähetystössä Miettiselle Vasa-ritarikunnan ritarimerkin tunnustukseksi ansioista Suomen ja Ruotsin urheilusuhteiden kehittämisestä. Hän oli Suomen Olympiakomitean jäsen vuosina 1947–1955. Vuosina 1948–1953 hän toimi SVUL:n liittohallituksen varapuheenjohtajana. Sodan jälkeisenä aikana SVUL:n alaiset urheilujohtajat joutuivat läheisempään yhteistyöhön TUL:n urheilujohdon kanssa. Yhteistyöelimenä toimi yleisurheilun yhteistoimintavaliokunta, jonka puheenjohtajana Lauri Miettinen toimi SUL:n puheenjohtajuusaikansa. Vuodesta 1949 alkaen Miettinen oli myös Suomelle myönnettyjen vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisten järjestelytoimikunnan jäsen. Kielitaitoisena henkilönä Miettinen oli vastaanottamassa kisojen olympiasoihtua Kreikassa kesäkuussa 1952. Vuonna 1952 SUL:ssä käytiin sisäistä valtataistelua, jonka seurauksena syyskuussa 1952 käydyssä kokouksessa Kekkosen kannattajaksi leimattu Miettinen erosi. Miettinen jatkoi kuitenkin SUL:n liittovaltuuston jäsenenä 1956 ja sen puheenjohtajana 1957–1958 ja oli samalla myös usean SUL:n valiokunnan jäsen. SUL:n kunniajäsen Miettisestä tuli 1954 puheenjohtajuuskauden jälkeen. Olympiakomitean jäsenyyden jälkeen Miettinen toimi vielä Olympiakomitean valtuuskunnan jäsenenä vuosina 1955–1963.[5]
Toisen maailmansodan aikana Miettinen siirtyi suomalaisen tupakkateollisuuden palvelukseen eli hänestä tuli Suomen tupakkateollisuusyhdistyksen asiamies ja vuodesta 1953 alkaen Ab Ph. U. Strengberg & C:o Oy:n toimitusjohtaja edeltäjänsä Heikki Kekonin kuoleman jälkeen.[7] Lauri Miettinen toimi Strengbergin tupakkatehtaan toimitusjohtajana Pietarsaaressa lähes kymmenen vuotta aina kuolemaansa asti eli huhtikuuhun 1963.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Konsuli, toim.joht. Lauri Miettinen kuollut. Helsingin Sanomat, 29.4.1963, s. 9. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
- ↑ a b c d Antti O. Arponen: ”Miettinen Kekkosen seuraajaksi”, Suomen Urheiluliiton organisaatio ja johtajat, s. 49. (Teoksessa: Seppo Martiskainen (pj) et al. (toim.) Suomi voittoon – kansa liikkumaan, Suomen yleisurheilun 100 vuotta) Yleisurheilun tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1
- ↑ Suomi Barcelonassa Kesäkuu (#24) 1929. suomenkuvalehti.fi. Viitattu 14.11.2018.
- ↑ Ingmar Björkman ja Seppo Martiskainen: ”Nurmen tapaus 1932 – amatööri vai ei?”, Kansainväliset suhteet, s. 93–96. (Teoksessa: Seppo Martiskainen (pj) et al. (toim.) Suomi voittoon – kansa liikkumaan, Suomen yleisurheilun 100 vuotta) Yleisurheilun tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1
- ↑ a b Ingmar Björkman ja Seppo Martiskainen: ”Suomalaiset IAAF:n hallituksessa”, Kansainväliset suhteet, s. 90–91. (Teoksessa: Seppo Martiskainen (pj) et al. (toim.) Suomi voittoon – kansa liikkumaan, Suomen yleisurheilun 100 vuotta) Yleisurheilun tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1
- ↑ Suursota esti suomalaisten odottaman Helsingin olympiaisännyyden 1940 itsenaisyys100.fi. Viitattu 14.11.2018.
- ↑ Guy Björklund: Yksityisistä kesähuviloista kaupungin työntekijöiden lähimatkailukohteiksi – Miettisen ja Wallénin huvilat aikojen saatossa Staden Kaupunki, Pietarsaaren kaupunki. 1/2018. Viitattu 14.11.2018.