Victor Hugo
Victor Marie Hugo [yˈgo] (26. helmikuuta 1802 Besançon – 22. toukokuuta 1885 Pariisi) oli ranskalainen prosaisti ja runoilija romantiikan ajalta. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Pariisin Notre-Dame (1831) ja Kurjat (1862).
Victor Hugo | |
---|---|
Victor Hugo |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Victor Marie Hugo |
Syntynyt | 26. helmikuuta 1802 Besançon, Ranska |
Kuollut | 22. toukokuuta 1885 (83 vuotta) Pariisi, Ranska |
Kansalaisuus | Ranska |
Ammatti | prosaisti, runoilija, poliitikko |
Kirjailija | |
Aikakausi | romantiikka |
Esikoisteos | Odes et poésies diverses (1822) |
Pääteokset | Kurjat, Pariisin Notre-Dame |
Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Victor Hugo oli myös innokas ihmisoikeuksien puolustaja, vaikkakin hänen poliittiset aatteensa vaihtelivat ajan kuluessa. Nuorena hän oli äitinsä vakaumuksen mukaisesti konservatiivi. Sittemmin hän kannatti tasavaltalaisuutta ja hän oli poliittiselta kannaltaan liberaali, mutta kääntyi vuosikymmenten kuluessa yhä enemmän vasemmalle. Hänen intonsa ihmisoikeuksien puolesta oli kuitenkin jatkuvaa, ja näistä tunteista syntyi myös hänen teoksensa Kurjat, joka ilmestyi vuonna 1862 ja saavutti suuren menestyksen heti ilmestyttyään. Käsikirjoitus Kurjiin syntyi alun perin jo vuosia ennen ilmestymistä, mutta koska Hugon aatteet – ja asenteet muun muassa kirkkoa kohtaan – olivat muuttuneet, kirjoitti hän koko kirjan uudelleen. Kurjien ilmestymisen aikaan Victor Hugo oli maanpaossa Guernseyssä, koska hän oli ankarasti arvostellut Napoleon III:n vallankaappausta.
Uran alku
muokkaaVictor Hugo syntyi Besançonissa vuonna 1802. Hänen isänsä oli Napoleon I:n armeijan kenraali Joseph Léopold Sigisbert Hugo ja äiti konservatiivinen rojalisti Sophie Françoise Trébuchet. Hugo kasvoi isänsä mukana tämän asemapaikoilla, mutta muutti 10-vuotiaana äitinsä luokse Pariisiin. Äidin mielipiteet vaikuttivat todennäköisesti Hugon varhaisuran konservatiivisuuteen. Hugon ensimmäinen teos oli vuonna 1822 ilmestynyt Odes et poésies diverses, joka toi hänelle heti mainetta ja elinkoron Ludvig XVIII:lta. Hugo avioitui samana vuonna Adèle Foucherin kanssa.[1] Perheen lapset olivat Léopold, Léopoldine, Charles Mélanie Abel, François-Victor ja Adèle.
Hugo siirtyi hiljalleen pois vakiintuneesta klassisesta kirjallisuusperinteistä, mikä näkyi ensimmäisenä hänen näytelmissään. Historiallisen näytelmän Cromwell esipuheessa (1827) hän vaati eroa klassisesta draamasta, ja näytelmässä Hernani (1830) hän rikkoi ajan ja paikan klassisen yhteyden ja hylkäsi ranskalaisessa draamassa pitkään käytäntönä olleen aleksandriinimitan. Näytelmän ensi-ilta aiheutti pienen mellakan, jossa olivat vastakkain konservatiivit ja boheemit romantiikan kannattajat.[1]
Vaikka Hugo kirjoitti useita romaaneja, näytelmiä ja runoteoksia, hänen maineensa perustuu kahteen teokseen. Niistä ensimmäinen, Pariisin Notre-Dame ilmestyi 1831, ja sen ansiosta vakiintui hänen maineensa romanttisen tyylin mestarina. Aikalaiskriitikot eivät olleet kovinkaan suopeita teosta kohtaan, mutta lukijat innostuivat siitä ulkomaita myöten.[1]
Poliittinen toiminta ja maanpakolaisuus
muokkaaVictor Hugo valittiin Ranskan akatemian jäseneksi vuonna 1841, mikä vahvisti hänen asemansa Ranskan merkittävimpiin kuuluvana kirjailijana. Tämän jälkeen hän alkoi osallistua myös politiikkaan ja kannatti Ranskan muuttamista tasavallaksi. Hän vastusti muun muassa kuolemanrangaistusta ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja kannatti painovapautta. Hän ilmaisi tukevansa myös Puolan itsehallintoa. Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1848 hänet valittiin Ranskan toisen tasavallan lakiasäätävän kansalliskokouksen jäseneksi.
Kun presidentiksi valittu Louis Napoleon (Napoleon III) vuonna 1851 teki vallankaappauksen ja saattoi voimaan ei-parlamentaarisen valtiosäännön, Hugo arvosteli häntä ankarasti ja julisti hänet Ranskan petturiksi. Hugo joutui tämän vuoksi lähtemään maanpakoon, ensin Brysseliin, sitten Jerseyyn ja lopulta Guernseyn saarelle, jossa hän asui Saint Peter Portissa vuoteen 1870 saakka. Hugo kirjoittikin monet teoksensa, muun muassa Kurjat, Guernseyssä.
Maanpakonsa aikana Hugo julkaisi Napoleon III:ta vastaan myös poliittiset pamfletit Napoléon le Petit (”Napoleon Pieni”) ja Histoire d'un crime (”Erään rikoksen historia”). Näiden pamflettien levittäminen Ranskassa oli kiellettyä, mutta niillä oli silti huomattava vaikutus.
Victor Hugo vaikutti osaltaan myös siihen, että Britannian hallitus päätti olla teloittamatta kuutta irlantilaista, joita syytettiin terrorismista. Hän vaikutti osaltaan myös siihen, että kuolemanrangaistus poistettiin Genevessä, Portugalissa ja Kolumbiassa.[2]
Vuonna 1859 Napoleon III päätti armahtaa kaikki maasta lähteneet poliittiset pakolaiset ja sallia heidän palata kotimaahansa. Victor Hugo kuitenkin kieltäytyi palaamasta, ennen kuin Napoleon vuonna 1870 oli kukistettu vallasta ja Ranska oli jälleen muutettu tasavallaksi. Pian sen jälkeen hänet valittiin Ranskan kansalliskokouksen ja senaatin jäseneksi.
Victor Hugo otti monesti kantaa myös taiteilijoiden ja kirjailijoiden tekijänoikeuksia koskeviin kysymyksiin. Hän olikin yksi Association Littéraire et Artistique Internationale[3] -järjestön perustajajäsenistä ja vaikutti osaltaan siihen, että asiasta vuonna 1886 tehtiin kansainvälinen Bernin sopimus.
Surrealismin manifestissa vuodelta 1924 Hugo mainitaan surrealismin edelläkävijänä. Hän uskoi pystyvänsä kommunikoimaan henkien kanssa. Hugo oli aktiivisesti kiinnostunut spiritualismista varsinkin vuosina 1853–1855, jolloin runoilija Delphine de Girardin tutustutti hänet aiheeseen.[4][5]
Suomennetut romaanit
muokkaa- Kuolemaantuomitun viimeinen päivä. (Le dernier jour d’un confamné, 1829.) Suomentanut Urho Kivimäki. Karisto, 1917.
- Pariisin Notre-Dame. (Notre-Dame de Paris, 1831.) Suomentanut Huugo Jalkanen. WSOY, 1915 (korjattu suomennos 1954, 6. painos 1995). julkaistu myös nimellä Notre-Damen kellonsoittaja
- Lucrezia Borgia. (Lucrèce Borgia, 1833.) Suomentanut Juhani Aho. WSOY, 1907. Vihtori Lehtonen
- Kurjat 1 (Fantine) ja 2 (Cosette). Suomentanut: Vihtori Lehtonen. Helsinki: Suomalainen Kustannusosakeyhtiö Kansa 1908 ja 1909.
- Kurjat. (1–5. (Les misérables, 1862.)) Suomentanut Eino Voionmaa. Porvoo: WSOY, 1927–1931 (lyhennetyn laitoksen 14. p., 1999).
- Meren ahertajat. (Les travailleurs de la mer, 1866.) Suomentanut Olli Nuorto. WSOY, 1950.
- Nauruihminen. (L'homme qui rit, 1869.) Suomentanut Kai Kaila. Lehtipaino, 1946.
- Yhdeksänkymmentäkolme: Romaani Ranskan vallankumouksen ajoilta. (Quatrevingt-treize, 1874.) Suomentanut V. Hämeen-Anttila ja Urho Kivimäki. Karisto, 1947 (3. painos 1989).
Lähteet
muokkaaAndersson, Daniel et al.: Kirjallisuus kautta aikojen. Suomentanut Muurinen, Mirja. Potsdam: H. F. Ullmann, 2010. ISBN 978-3-8331-5263-4
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Andersson et al., s. 118–119.
- ↑ Victor Hugo, l'homme océan
- ↑ Association Littéraire et Artistique Internationale (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Miller, Jill Allison: Victor Hugo and Surrealism: Phantom Drawings, Automatism, and the Occult (pdf) University of Georgia Libraries. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Les tables tournantes de Jersey Librairie Maupetit. Viitattu 26.3.2021. (ranskaksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Grossman, Kathryn M.: The Later Novels of Victor Hugo: Variations on the Politics of Transcendence. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-964295-3
Aiheesta muualla
muokkaa- Sitaatteja aiheesta Victor Hugo Wikisitaateissa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Victor Hugo Wikimedia Commonsissa
- Lisää luettavaa aiheesta Victor Hugon suomennoksia on Wikiaineistossa
- Vapaasti ladattavia Victor Hugon e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
- Victor Hugo le dessinateur (Arkistoitu – Internet Archive). (ranskaksi)