Dunkerinajokoira
| Dunkerinajokoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Norja |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 7[1] |
| Rodun syntyaika |
1820-luku (kantarotu) 1934 (erillisenä rotuna) |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen ja kaniinin metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästyskoira |
| Muita nimityksiä | dunkerstøver, Dunker[2], Dunkerhund[3], Norwegian Hound[2], Dunkerbracke[2], Norwegischer Laufhund[2], chien courant norvegien[2], sabueso noruego[2] |
| FCI-luokitus |
ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat alaryhmä 1.2 Keskikokoiset ajavat koirat #203 |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus |
uros 50–58 cm narttu 47–54 cm |
| Väritys | haalistunut musta ja kellanruskea valkein merkein tai mateenvärinen ja kellanruskea valkein merkein |
Dunkerinajokoira (norj. dunker) on norjalainen koirarotu. Se kuuluu FCI:n roturyhmään 6 eli ajavat ja jäljestävät koirat. Se kuuluu nykyään harvinaisiin rotuihin.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silmät ovat pyöreähköt, kirkkaat ja ilmeikkäät, kooltaan melko suuret olematta kuitenkaan ulkonevat. Mateenvärisillä yksilöillä hyväksytään herasilmät (vaaleansiniset silmät). Ihanteellinen väritys on joko mateenvärinen (käytännössä blue merle eli sinikirjava) haaleankellanruskein ja valkoisin merkein tai haalistunut musta parkinruskein (tan-) merkein. Sallittu, muttei toivottu on myös syvän musta punaruskein merkein. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 50–58 cm (ihanne 52–54 cm) välillä ja narttujen 47–54 cm (ihanne 49–51 cm) välillä.[4]
-
Mateenvärinen tan-merkein -
Musta tan-merkein
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dunkerinajokoira on itsevarma, luotettava ja omistajaansa kiintyvä.[5] Se on ennen kaikkea erinomainen jäniskoira.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Norjalaiset dunkerin- ja hygeninajokoirat polveutuvat samasta ajokoiramuunnoksesta, joka syntyi Norjassa 1800-luvun alkupuolella. Sen kantarodun uskotaan olleen venäläinen harlekiiniajokoira (eräiden lähteiden mukaan sama rotu kuin englantilais-venäläinen ajokoira).[5] Toisten lähteiden mukaan jalostukseen olisivat vaikuttaneet saksalaiset ja sveitsiläiset ajokoirat.[6]
Dunkerinajokoira on saanut nimensä kapteeni Wilhelm Conrad Dunkerista[4], rodun kantaisän, Alarm-uroksen omistajasta, joka aloitti jalostuksen 1820-luvulla norjalaisista ajokoirista ja Venäjältä tuoduista harlekiiniajokoirista[3]. Myöhemmin jalostukseen käytettiin myös hygeninajokoiraa, mutta tulokset eivät olleet halutun mukaisia ja kyseisestä risteytyskokeilusta luovuttiin vuonna 1934.[3] Dunkerin- ja hygeninajokoiria pidettiin kuitenkin vuosien mittaan välillä samana rotuna, välillä eri rotuina, mutta vuonna 1934 ne erotettiin lopullisesti toisistaan, ja kumpikin sai oman rotumääritelmän.
Toisen maailmansodan myötä populaatio pieneni merkittävästi, mutta sen jälkeen 1970-luvulle asti kiinnostus dunkerinajokoiraa kohtaan kasvoi huomattavasti. 1970-luvulla populaatio pieneni jälleen vähäisen kysynnän takia, ja 1980-luvulla siitä oli tullut sisäsiittoinen. Roturisteytysten ansiosta geenipooli ja yleinen terveys paranivat, mutta vielä nykyäänkin rotu on harvinainen ja populaatioltaan pienilukuinen.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ a b c d e f Dunker. Fédération Cynologique Internationale. Haettu 12.1.2021.
- ↑ a b c Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 99. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ a b c Dunkerinajokoira. Suomen Kennelliitto, 25.1.2017. Viitattu 24.1.2020.
- ↑ a b Gondrexon, A. & Browne, I. Maailman koiraopas: s. 148. Weilin+Göös, Helsinki: 1974. ISBN951-35-1120-0.
- ↑ Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 166. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. ISBN 978-91-7055-366-0.
| ||||||||||||||