Hangon vuokra-alue
Hangon vuokra-alue oli talvisodan jälkeen Suomen Neuvostoliitolle vuokraama alue Hankoniemellä.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta jo ennen talvisodan syttymistä osana aluevaihtovaatimuksiaan sotilastukikohdan vuokraamista Hankoniemeltä. Hankoniemi nousi neuvottelujen piiriin lokakuussa 1939 jo aiemmin vaadittujen Suomenlahden saarten ja Karjalankannaksen eräiden osien lisäksi. Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten neuvottelut katkesivat tuloksettomina marraskuun puolivälissä 1939 nimenomaan Hankoniemen vuoksi; muihin alueluovutuksiin suomalaiset olisivat olleet jo osittain valmiita.[1]
Talvisodan aikana Hanko oli Turkuun ja Tampereelle suuntautuneiden pommituslentojen reitillä. Mikäli näihin kaupunkeihin tarkoitetut iskut eivät onnistuneet sään vuoksi, pommikoneet pudottivat lastinsa Hankoon palatessaan Virossa sijainneisiin tukikohtiin. Hankoa pommitettiin helmikuuhun 1940 mennessä kaikkiaan 72 kertaa ja se oli sodan aikana Suomen pommitetuin kaupunki. Maaliskuussa Hankoa ei enää pommitettu, koska se oli Moskovassa jo päätetty varata Neuvostoliiton omiin tarkoituksiin.[2]
Sodan kestäessä kevättalvella 1940 käynnistyneiden rauhanneuvotteluiden aikana Neuvostoliitto toisti vaatimuksensa tukikohdan vuokraamisesta. Suomen neuvotteluvaltuuskunta joutui myöntymään Neuvostoliiton vaatimiin rauhanehtoihin mukaan luettuna Hankoniemen tukikohdan vuokraus. 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitetussa rauhansopimuksessa Suomi sitoutui vuokraamaan Neuvostoliitolle 30 vuodeksi 115 neliökilometrin laajuisen vuokra-alueen, johon kuului Hankoniemen ja Hangon kaupungin lisäksi niemeä ympäröiviä merialueita sekä noin 400 saarta. Hankoniemen vuokraus ja vieraan armeijan joukkojen päästäminen omaan selustaan oli yksi vaikeimmin hyväksyttävistä rauhanehdoista Suomen valtuuskunnalle. Alueen luovutuksen yhteydessä noin 8 000 suomalaista menetti kotinsa. Ainoa myönnytys, johon Neuvostoliitto suostui Hangon kysymyksessä, oli alkuperäisen kolmen päivän evakuointiajan pidentäminen kymmeneen päivään.[2][3]
Hankoniemen tukikohta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hangon vuokra-alue luovutettiin neuvostoliittolaisille 22. maaliskuuta 1940 kello 24. Aikaa alueen suomalaisväestön evakuoimiseen saatiin vain kymmenen päivää, mikä aiheutti suuria haasteita. Evakuointia varten auto- ja rautatiekalustoa haalittiin nopealla aikataululla ympäri Lounais-Suomea ja linja-autoja jopa Ruotsista asti.[4] Evakuoinnin yhteydessä siirrettiin myös mm. Russarön saarella sijainneet järeät lähes 50 tonnin painoiset 234/50 Be -tykit mantereelle, koska sotakalustoa haluttiin jättää neuvostoliittolaisille mahdollisimman vähän. Tykit kuljetettiin ensin jäänmurtaja Avun kannella Hankoon, josta edelleen rautateitse Turkuun.[5] Myöhemmin Hangon alueen palauduttua Suomelle tykit palautettiin takaisin Russaröhön.
Ensimmäiset neuvostoliittolaiset laskeutuivat kahdella lentokoneella meren jäälle tehdylle väliaikaiselle kiitotielle iltapäivällä 22. maaliskuuta ja samoihin aikoihin viimeiset siviilit poistuivat alueelta junalla. Neuvostoliittolaisia oli Hangossa vastassa ilmavoimien kapteeni Tommi Maunula, jonka opastuksella he tutustuivat alueeseen.[2] Viimeiset suomalaiset vartiosotilaat poistuivat saman päivän iltana. Hankoon jäi kuitenkin vielä tämänkin jälkeen suomalaisia sotilaita huolehtimaan sähkö- ja vesilaitoksen toiminnasta siihen asti, kunnes neuvostoliittolaiset saivat omat henkilönsä hoitamaan kyseisiä tehtäviä.[6]
Vaikka Hankoniemi oli virallisesti merisotilaallinen tukikohta, Neuvostoliitto sijoitti sinne melko vähän merivoimien taisteluyksiköitä. Tukikohdan tärkein rooli oli Suomenlahden sulkeminen merimiinoilla ja tykistöllä, ja siksi tukikohtaan kuului myös Suomenlahden eteläpuolella Viron rannikolla, 70 kilometrin päässä Hangosta sijaitseva Osmussaari. Tukikohdan tärkeimmät Suomen puolella olleet elementit olivat Hangon syväsatama, Lappohjan ankkurointipaikka ja Russarön linnake. Tukikohdan ensimmäisenä päällikkönä toimi kontra-amiraali Sergei Belusov, ja hänen tilalleen tuli melko pian kenraalimajuri Aleksei Jelisejev.[7]
Neuvostoliitto rakensi Hankoniemeen vahvan sotilastukikohdan. Tukikohdan tehtävänä oli valvoa Suomenlahden meriliikennettä, mutta siltä kaavailtiin myös avattavan lounaisrintama Suomen mantereelle hyökkäyssodassa Suomea vastaan. Niinpä tukikohtaan sijoitettiin myös runsaasti jalkaväkeä sekä ilma- ja panssarivoimia. Neuvostoliitto ryhtyi välittömästi tukikohdan haltuun saatuaan linnoittamaan tukikohdan ja Suomen välistä rajaa ja vastaavasti suomalaiset varustivat rajaa omalta puoleltaan. Neuvostoliittolaisia sotilaita arvioidaan olleen alueella enimmillään noin 30 000.[8] Tukikohdan viimeisenä komentajana toimi toukokuusta 1941 alkaen kenraalimajuri Sergei I. Kabanov, joka toimi myöhemmin myös Porkkalan vuokra-alueen komentajana.[9]
Max Jakobsonin mukaan voi jälkiviisaasti väittää, että syksyn 1939 neuvottelut olivat ajautuneet umpikujaan toisarvoisen kohteen vuoksi. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 osoitti neuvostoliittolaisten käsityksen Suomenlahden sulun merkityksestä vanhentuneeksi ja talvisodassa suurin uhrauksin saavutetut strategiset asemat arvottomiksi. Saksalaisjoukot etenivät nopeasti Leningradin liepeille, vaikka niin Hankoniemi kuin koko Virokin olivat Neuvostoliiton hallussa. Kun saksalaiset saivat miehitettyä Viron syyskuussa 1941, Hankoniemen tukikohta jäi saarroksiin ja se oli evakuoitava.[10]
Hangon tukikohdan neuvostojoukot heinäkuussa 1941
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taistelujoukot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 8. Erillinen jalkaväkiprikaati (noin 13 500 miestä)
- Jalkaväkirykmentit 270, 335 ja 219
- Kenttätykistörykmentti 343
- 297. Erillinen panssarivaunupataljoona
- 204. Erillinen raskas ilmatorjuntapatteristo
- Linnoitus Alue (noin 6 000 miestä)
- 29. ja 30. Erillinen patteristo
- 9. Erillinen rautatiepatteri (305 mm)
- 17. Erillinen rautatiepatteri (180 mm)
- 10. Erillinen rautatiepatteri (100 mm)
- Kolme erillistä jalkaväkipataljoonaa
- Hangon ilmapuolustus (noin 1 600 miestä)
- 18., 93. ja 236. Erillinen raskas ilmatorjuntapatteristo
Muut joukot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rajapataljoona
- Iskupataljoona Granin
- Vartiopataljoona 181
- Viestipataljoona 121
- Pioneeripataljoona 124
- Rakentaja- ja huoltojoukkoja
- 4./13. Hävittäjälentorykmentti
- 81. Meritiedustelulaivue
- Merivalvontalaivue
- Osia 1. Moottoritorpedoveneprikaatista[2]
Jatkosodan tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Hangon rintama 1941
Kesäkuun 22. päivänä 1941 klo 6.05 ryhtyi Neuvostoliitto hyökkäykseen Suomen alueelle pommittaen ja tulittaen puhtaasti suomalaisia kohteita. Klo 7.55 Puna-armeijan tykistö avasi tulen Hangon vuokra-alueelta ampuen Porsöhön, Storholmaan ja mantereelle. Näiden puolueettomuudenloukkausten johdosta ulkoministeri Witting esitti 22. kesäkuuta Neuvostoliiton lähettiläälle ministeri Orloville vastalauseen pyytäen selitystä. Ministeri Orlov lupasi kääntyä hallituksen puoleen, mutta pyydettyä selitystä ei milloinkaan saatu.[11]
Jatkosodan sytyttyä käytiin vuokra-alueen rajoilla joitakin yksittäisiä ja varsin rajattuja taisteluita. Suomalaiset eivät ryhtyneet missään vaiheessa suuroperaatioon Hangossa majailevia neuvostojoukkoja vastaan. Neuvostoliitto veti kuitenkin joukkonsa vuokra-alueelta 2. joulukuuta 1941. Joukot jättivät vuokra-alueelle runsaasti miinoitteita, jotka hankaloittivat siviiliväestön paluuta Hankoniemeen. Eduskunta mitätöi Hankoniemeä koskeneen vuokrasopimuksen 6. joulukuuta 1941 samalla kun Moskovan rauhassa menetetyt alueet julistettiin liitetyiksi jälleen Suomeen.[12]
Jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto vaati Hangon vuokra-alueen sijasta itselleen Porkkalan vuokra-alueen ja Hankoniemi jäi siten suomalaisten haltuun. Lopullisesti Hangon vuokra-alueen jääminen Suomelle sinetöityi Pariisin rauhansopimuksen solmimisen yhteydessä vuonna 1947.
Rintamamuseo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lappohjassa, alkuperäisen rintaman kohdalla sijaitsee vuonna 1981 perustettu Rintamamuseo.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Veikko Huttunen: Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta, s. 31–32. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06296-0.
- ↑ a b c d Jukka Halonen: Hanko ”vuokrattiin” ensin. Porkkala: Iltalehden erikoislehti, s. 36–38. Alma Media Suomi Oy.
- ↑ Hanko 1940-41 ja Porkkala 1944-56 histdoc.net. Viitattu 8.6.2021.
- ↑ Silvast, Pekka: Hanko ja Porkkala: Neuvostoliiton meritukikohdat, s. 23. AtlasArt, 2015. ISBN 978-952-5671-45-2
- ↑ Silvast 2015, s. 26–27.
- ↑ Silvast 2015, s. 28.
- ↑ Jukka Halonen: Hanko ”vuokrattiin” ensin. Porkkala: Iltalehden erikoislehti 2018, s. 36–38. Alma Media Suomi Oy.
- ↑ Silvast 2015, s. 32.
- ↑ Silvast 2015, s. 29.
- ↑ Huttunen 1974, s. 32.
- ↑ Risto Ryti – Risto Rytin puolustus; 1989; sivu 50
- ↑ Ensio Siilasvuo (toim.): Jatkosota-kronikka (2. painos), s. 70. Jyväskylä: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-3661-4.