Liikkuva linna (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liikkuva linna
ハウルの動く城 (Hauru no ugoku shiro)
Ohjaaja Hayao Miyazaki
Käsikirjoittaja Hayao Miyazaki
Perustuu Diana Wynne Jonesin romaaniin Liikkuva linna
Tuottaja Toshio Suzuki
Säveltäjä Joe Hisaishi
Kuvaaja Atsushi Okui
Leikkaaja Takeshi Seyama
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö Studio Ghibli
Levittäjä Tōhō
HBO Max
Ensi-ilta 2004
Kesto 118 min
Alkuperäiskieli japani
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Liikkuva linna (jap. ハウルの動く城, Hauru no ugoku shiro) on Studio Ghiblin vuonna 2004 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva, joka pohjautuu Diana Wynne Jonesin kirjaan Liikkuva linna. Kehutun ja palkitun elokuvan on ohjannut Hayao Miyazaki. Se kertoo hattukaupassa työskentelevästä Sophie-tytöstä. Tämä kohtaa sattumalta velho Haurun, jonka huhutaan syövän nuorten neitojen sydämiä.

Elokuvan musiikista vastasi säveltäjä Joe Hisaishi. Tunnuskappaleen laulaa Chieko Baishō, Sophien japanilainen ääninäyttelijä. Useissa maissa Sophien ääninäyttelijänä toimii kaksi eri henkilöä, toinen nuorelle Sophielle ja toinen vanhalle, mutta Suomessa ja Japanissa Sophien ääni on toteutettu yhdellä näyttelijällä.

Juoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hatuntekijä Sophie on nuori tyttö, joka pitää itseään rumana ja pyörittää kuolleen isänsä hattukauppaa.

Töissä ollessaan Sophie huomaa työtovereineen Haurun liikkuvan linnan kaupan ikkunasta.

Lähdettyään töistä Sophie törmää ahdistelevaan sotilaspariin, joiden ahdistelulta Hauru hänet pelastaa. Sophie ei kuitenkaan tunnista Haurua. Kohtapuoliin Turhatar (Turhamaisuuden noita) saapuu Sophien luo ja lumoaa Sophien vanhaksi naiseksi; Sophien ruskea tukka ja tummat kulmakarvat muuttuvat harmaiksi, iho vanhenee ja ryppyyntyy ja Sophiesta tulee pulskempi ja kumarainen. Lumous sisältää eston kertoa siitä kenellekään. Poistuessaan Turhatar pyytää kertomaan terveiset Haurulle, joten lumouksen syy lienee Haurun kohtaamisessa.

Muuttunut Sophie tajuaa, ettei voi jäädää kotiin, jossa hän esikoisena asuu yhdessä äitinsä ja sisarustensa kanssa. Samaan aikaan on sota syttymässä.

Sophien matkatessa päämäärättömästi kohti seutua, jossa kerrotaan olevan vain noitia ja velhoja (Hukkamaa), ystävystyy hän lumotun mykän linnunpelättimen kanssa ja nimeää tämän Naurispääksi (myöhemmin myös pelkkä Nauris).

Tiedusteltuaan Naurispäältä yösijaa johdattaa Naurispää Sophien Haurun liikkuvan linnan luo. Sophie hyvästelee Naurispään astuessaan liikkuvaan linnaan.

Linnan sisälle päästyään Sophie tapaa tulidemoni Calciferin, joka toimii linnan energianlähteenä ja huomaa Sophien olevan kirottu. Calcifer tarjoutuu murtamaan kirouksen vastineeksi siitä, että Sophie auttaa puolestaan häntä rikkomaan hänen ja Haurun välillä olevan loitsun, joka kahlitsee hänet linnaan. Seuraavana aamuna Markl, Haurun nuori oppipoika, tulee alakertaan ja alkaa tehdä taikajuomia ja loitsuja Haurun tukijoille. Hän hämmentyy Sophien läsnäolosta, mutta päättää olla heittämättä Sophieta ulos linnasta ja alkaa tarinan edetessä rakastaa tätä kuin isosiskoa. Kun Hauru ilmestyy paikalle, Sophie ilmoittaa olevansa linnan uusi siivooja, koska hän ei ole eläissään nähnyt likaisempaa paikkaa. Sophie alkaa pikkuhiljaa tottua linnassa vallitsevaan elämänmenoon ja saa tietää, että linnan etuovi on maaginen portaali, joka johtaa useisiin eri paikkoihin.

Sophien kotimaa on tällä välin joutunut sodan partaalle (tilanne muistuttaa toista maailmansotaa) naapurivaltionsa kanssa, koska kyseisen valtion kruununprinssi Justin on kadonnut selittämättömästi. Sota alkaa hiipiä vähitellen myös Sophien lähipiiriin. Hauru saa kuninkaalta kutsun, jossa tämä määrää Hauru omaksumat monet henkilöllisyydet osallistumaan sotaan. Hauru kuitenkin pelkää hovin velhoa ja entistä ohjaajaansa, Madame Sulimania, ja saa ajatuksen lähettää Sophien Sulimanin puheille suojuksenaan taikasormus sekä naamioitunut Hauru. Sophien on määrä esittää Haurun äitiä ja ilmoittaa Sulimanille, millainen pelkuri Hauru on ja että tästä ”ei olisi mitään hyötyä”. Palatsissa Sophie kohtaa Sulimanin astmaattisen koiran, Heenin, ja luulee tätä valeasuiseksi Hauruksi. Sophie tapaa myös Turhamaisuuden noidan, joka karkotettiin hovista monta vuotta sitten ja joka on nyt tullut hakemaan itselleen jälleen hovin tukea. Tuen sijaan Suliman antaa noidalle rangaistuksen imemällä kaikki tämän voimat ja muuttaen tämän näin harmittomaksi vanhaksi naiseksi, joka ei muista juuri mitään omasta menneisyydestään. Siitä huolimatta noita käyttäytyy edelleen erittäin pakkomielteisesti Haurua kohtaan. Suliman kertoo Sophielle, että Hauru kokee samanlaisen kohtalon, jollei tämä tee osaansa sodassa. Sophie esittää kiihkeän vastalauseensa, jolloin Turhamaisuuden noidan loitsu heikkenee hetkellisesti tytön sanoissa olevan rakkauden vuoksi. Suliman käsittää Sophien tunteet Haurua kohtaan ja saa pienimuotoisen voiton löydettyään viimein jonkun, josta Hauru itsekin välittää. Hauru saapuu pelastamaan Sophieta naamioituneena kuninkaaksi. Hänen valeasunsa kuitenkin paljastuu, kun oikea kuningas saapuu paikalle. Hän pakenee mukanaan Sophie, entinen Turhamaisuuden noita ja Heen. Haurun antama taikasormus ohjaa Sophien Calciferin luo, mutta Suliman ryhtyy jäljittämään Sophieta löytääkseen Haurun.

Sophie saa tietää, että Hauru muuttuu säännöllisesti linnunkaltaiseksi olennoksi puuttuakseen sodan kulkuun, mutta että tämän on jokaisen muodonmuutoksen myötä yhä vaikeampi muuttua takaisin ihmiseksi. (Tulee ilmi, että kuka tahansa moisen muodonmuutoksen tekevä velho voi ajautua lopulta hulluuteen.) Hauru osoittaa Sophielle kiitollisuutensa muuttamalla linnan niin, että se vie heidät Sophien vanhaan kotiin. Hauru lisää myös linnan oviportaaliin uuden kohteen, joka vie hänen omaan lapsuudenkotiinsa. Hän antaa sen lahjaksi Sophielle. Kävellessään Haurun kanssa tämän lapsuuden maisemissa Sophie muuttuu yhtä mittaa takaisin nuoreksi ja vanhaksi, kunnes hän väliaikaisesti jää nuoreen muotoonsa (mutta säilyttää hopeisen tukkansa). Sophie pelkää Haurun valmistautuvan jättämään heidät, koska velho tietää, ettei hän pian pysty enää palaamaan takaisin ihmiseksi. Yllättäen pommittaja-alus lentää Haurun kodin yli, mutta Hauru onnistuu lamauttamaan sen. Hänen täytyy kuitenkin jättää Sophie linnaan palatessaan itse takaisin sodan melskeeseen. Pian sen jälkeen Sophien äiti vierailee talossa ja tunnistaa Sophien tämän iäkkäästä hahmosta huolimatta. Äiti ja tytär kokevat iloisen jälleennäkemisen. Todellisuudessa Sophien äiti on kuitenkin joutunut Sulimanin kiristyksen alaiseksi ja jättää velhon määräysten mukaisesti taloon pussin, jonka sisällä on ”piipittävä ötökkä”. Entinen Turhamaisuuden noita huomaa pussin ja tuhoaa ötökän nopeasti heittämällä sen Calciferin suuhun. Valitettavasti Calcifer sairastuu syötyään ötökän, eikä pysty enää kätkemään linnaa, kun Markl avaa yhden linnan ikkunoista päästääkseen noidan tupakansavun ulos.

Muutamia tunteja myöhemmin vihollisalus ryhtyy mattopommittamaan kaupunkia sillä aikaa, kun Sulimanin kätyrit valtaavat Sophien hattukaupan. Hauru saapuu paikalle juuri ajoissa suojelemaan kauppaa pommeilta. Hän vetää vartijat kaupasta pois sillä välin, kun Sophie ja Calcifer siirtävät linnan erämaahan. Sophie vie Calciferin pois linnasta tuhotakseen linnan taian ja katkaistakseen sen kaikki yhteyden kaupunkiin, jotta Haurun ei tarvitsisi jatkuvasti suojella heitä. (Tässä vaiheessa Sophie on muuttunut nuoreksi miltei pysyvästi.) Sophie ja Markl asettavat Calciferin linnan raunion tulisijaan ja Calcifer luo jäljellä olevilla voimillaan linnasta pienemmän version voidakseen sitten lähteä pelastamaan Haurua. Valitettavasti entinen Turhamaisuuden noita huomaa Haurun sydämen olevan Calciferin liekissä (kun Calcifer on ensin selittänyt, että hän tarvitsee aina osan jostakusta voidakseen tehdä voimakkaita taikoja) ja sieppaa Calciferin tulisijasta. Pelastaakseen noidan palovammoilta Sophie heittää noidan ja Calciferin päälle vettä. Calcifer sammuu ja linnan jäännökset romahtavat maahan, minkä seurauksena Sophie ja Heen putoavat jyrkänteen reunan yli ja joutuvat eroon Marklista ja Turhattaresta. Turhatar pitelee käsissään hädin tuskin enää vain sinisenä hohtavaa Calciferia.

Sophie purskahtaa itkuun uskoen tappaneensa sekä Calciferin että Haurun, koska näiden elämät olivat nivoutuneet yhteen. Sophien nyyhkyttäessä Haurun sormus alkaa osoittaa kohti Haurun linnan oven jäännöksiä. Sophie ei kuitenkaan huomaa sitä ennen kuin Heen herättää hänen huomionsa. Sophie kävelee oven läpi vastahakoinen Heen perässään ja löytää itsensä Haurun menneisyydestä. Siellä Sophie näkee, miten nuori Hauru sieppaa tähdenlentona putoavan Calciferin käteensä. Hauru nielaisee sininertävän Calciferin, jonka jälkeen Calcifer ilmestyy esiin Haurun rinnasta palavana liekkinä Haurun sydän mukanaan. Sophie vajoaa suohon, mutta huutaa Haurulle ja Calciferille tietävänsä keinon auttaa heitä. Hän lisää, että heidän tulisi etsiä hänet tulevaisuudessa. Hauru ja Calcifer katselevat hämmentyneinä, kun maa nielaisee Sophien ja tätä seuraavan Heen. Heen opastaa aikaan ja tilaan eksyneen sekä maata kohti putoavan Sophien takaisin nykyhetkeen.

Nykyisyyteen palannut Sophie löytää Haurun, joka on menettänyt ihmismuotonsa ja on häntä vastassa valtavana lintuna kokoon kyyristyneenä. Sophie käsittää Haurun odottaneen häntä koko tämän ajan. Kun Sophie ja Hauru palaavat takaisin toisten luokse, Hauru muuttuu takaisin ihmiseksi. Sophie anoo Turhatarta palauttamaan Haurun sydämen takaisin. Saatuaan Calciferin hyväksynnän Sophie asettaa pienen maanittelun jälkeen sydämen takaisin maassa tiedottomana makaavan Haurun rintaan. Vaikka Hauru ei ole vielä ehtinyt palata tajuihinsa, Calcifer palaa takaisin alkuperäiseen hahmoonsa ja lentää pois. Nyt kun Calcifer on poissa, linnan jäännökset alkavat liukua jyrkännettä alas vieden koko porukan mukanaan. Naurispää joutuu miltei uhraamaan henkensä pysäyttääkseen liu’un. Sophie suutelee Naurispäätä kiitokseksi, jolloin Naurispää muuttuu kadonneeksi prinssi Justiniksi. Eräs noita oli kironnut Justinin linnunpelättimeksi, kunnes tämä saisi suudelman tosirakkaudeltaan.

Tähän mennessä Sophie on saanut nuoren hahmonsa pysyvästi takaisin (hopeista tukkaa lukuun ottamatta). Hauru virkoaa tajuttomuudestaan ja nousee istumaan tuntien välittömästi palautetun sydämensä aiheuttaman taakan. Hauru on kuitenkin iloinen nähdessään Sophien jälleen ja kommentoi tämän hopeisia hiuksia. Vaikka prinssi Justin on oppinut rakastamaan Sophieta, hän käsittää Sophien rakkauden kuuluvan Haurulle ja lähtee tekemään sodasta lopun. Samoin tekee myös Suliman, jonka menestyksetön kätyri Heeni oli. Calcifer palaa takaisin, sillä omien sanojensa mukaan hän ikävöisi kaikkia, jos lähtisi heidän luotaan. Myöhemmin Hauru, Sophie ja muut nähdään uudessa lentävässä linnassa, jota Calcifer nyt hoitaa vapaasta tahdostaan. Kaukana linnan alapuolella pommikoneet ovat palaamassa kotiin sodan päätyttyä.

Elokuvan lopuksi Markure ja Heen leikkivät linnan nurmella Calciferin valvoessa heitä samalla, kun entinen Turhatar istuu tuolissa ystävällisen isoäidin tavoin. Hauru ja Sophie suutelevat toisiaan linnan keulassa sijaitsevalla parvekkeella.

Ääninäyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hahmo Japaniksi Englanniksi Suomeksi
Hauru Takuya Kimura Christian Bale Velimatti Ranta
Sophie Chieko Baishō Emily Mortimer (nuori)

Jean Simmons (vanha)

Laura Malmivaara
Calcifer Tatsuya Gashūin Billy Crystal Mika Eirtovaara
Turhamaisuuden noita Akihiro Miwa Lauren Bacall Tuula Nyman
Markure Ryūnosuke Kamiki Josh Hutcherson Rasmus Lehtosaari
Kuningas Akio Ōtsuka Mark Silverman Jarmo Koski
Madame Suliman Haruko Katō Blythe Danner Liisa Mustonen
Sophien äiti Mayuno Yasokawa Mari Devon Outi Alanen
Heen, astmaattinen koira Daijirō Harada Dee Bradley Baker  
Prinssi Justin Yō Ōizumi Crispin Freeman Tommi Haapaniemi

Suomenkielisen ääninäyttelyn on ohjannut Pekka Lehtosaari.

Käännös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diana Wynne Jonesin kirjassa, johon elokuva perustuu, Haurun nimi on Howl. Nimi Hauru tulee siitä, kun Howl kirjoitetaan japanilaisilla kirjoitusmerkeillä. Elokuvan suomalaisessa käännoksessä nimi on kuitenkin pidetty Hauruna. Lisäksi Turhamaisuuden noidan englanninkielinen nimi, Witch of the Waste, tarkoittaa alun perin Erämaan noitaa.

Erot kirjan ja elokuvan välillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva eroaa suuresti alkuperäisteoksesta niin juonessa kuin miljöössäkin. Elokuvan tapahtumat ajoittuvat sodan aikaan, toisin kuin kirjassa, ja se näkyy monessa asiassa koko elokuvan ajan, esimerkiksi kun kadulle pudotetaan taivaalta propagandalappuja ja kun kaupunkia tulitetaan. Kirjassa Hauru kieltäytyy etsimästä kadonneita henkilöitä kuninkaalle, kun taas elokuvassa hän kieltäytyy ottamasta osaa sotaan, koska hän on pasifisti. Lisäksi monia hahmoja on muunneltu ja laitettu esiintymään eri paikoissa kuin alkuperäisteoksessa; Esimerkiksi Markurea ei ole kirjassa ollenkaan, vaan Haurulla on noin 15-vuotias oppipoika nimeltään Michael, joka ihastuu Sophien pikkusiskoon, Marthaan, jota ei myöskään esiinny elokuvassa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Studio Ghiblin tuotanto
Laputa – linna taivaalla (1986) · Naapurini Totoro (1988) · Tulikärpästen hauta (1988) · Kikin lähettipalvelu (1989) · Eilisen kuiskaus (1991) · Porco Rosso (1992) · Aaltojen kuohu (1993) · Pom Poko (1994) · Sydämen kuiskaus (1995) · Prinsessa Mononoke (1997) · Naapurini Yamadat (1999) · Henkien kätkemä (2001) · Kissojen valtakunta (2002) · Liikkuva linna (2004) · Maameren tarinat (2006) · Ponyo rantakalliolla (2008) · Kätkijät (2010) · Kukkulan tyttö, sataman poika (2011) · Tuuli nousee (2013) · Prinsessa Kaguyan taru (2013) · Marnie – tyttö ikkunassa (2014) · Poika ja haikara (2023)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Liikkuva_linna_(elokuva)&oldid=22585598”