Nakba

Pakolaisia vuonna 1948.

Nakba (arab. النَّكْبَة‎, an-Nakba suom. katastrofi) oli palestiinalaisten etninen puhdistus Palestiinan mandaatista vuoden 1948 sodan aikana. Palestiinalaisia pakkosiirrettiin väkivaltaisesti ja he menettivät maitaan ja omaisuuttaan. Heidän yhteiskuntaansa, kulttuuriaan, identiteettejään, poliittisia oikeuksiaan ja kansallisia pyrkimyksiään tuhottiin. Termiä käytetään myös kuvaamaan Israelin jatkuvaa palestiinalaisten vainoa ja pakkosiirtoja. Kokonaisuutena termi kattaa palestiinalaisen yhteiskunnan murtumisen ja palestiinalaispakolaisten ja heidän jälkeläistensä paluuoikeuden pitkään jatkuneen hylkäämisen.

Nakban aikana noin puolet Palestiinan pääasiassa arabeista koostuvasta väestöstä eli noin 750 000 ihmistä karkotettiin kodeistaan tai pakotettiin pakenemaan. Karkotus tapahtui ensin sionististen puolisotilaallisten joukkojen toimesta erilaisin väkivaltaisin keinoin, kuten pommi-iskuin ja joukkomurhin. Israelin valtio perustettiin 14. toukokuuta 1948, minkä jälkeen Israelin puolustusvoimat vastasi karkotuksesta. Palestiinalaisiin arabeihin kohdistui monia verilöylyjä ja 500 arabienemmistöistä kylää ja kaupunkia tyhjennettiin asukkaistaan. Egypti, Jordania, Syyria ja Irak hyökkäsivät juuri perustettua Israelin valtiota vastaan, mutta tässä vaiheessa sionistijoukot olivat jo tyhjentäneet 200 kylää ja ajaneet 350 000 palestiinalaista kodeistaan. Paremmin aseistetut ja lukumäärältään suuremmat sionistijoukot voittivat sodan arabivaltioita vastaan. Sionistijoukkojen johtaja David Ben-Gurion oli kirjoittanut helmikuussa 1948: "Pystymme [...] valtaamaan Palestiinan. En epäile tätä. Voimme kohdata kaikki arabien joukot. Tämä ei ole mystinen uskomus, vaan kylmä ja rationaalinen laskelma, joka perustuu käytännölliseen tarkasteluun."

Kylät, jotka eivät tuhoutuneet kokonaan uudelleenasutettiin juutalaisten toimesta ja niille annettiin hepreankieliset nimet. Sodan päättyessä 78 prosenttia entisen Palestiinan mandaattialueen maa-alasta oli Israelin hallinnassa ja ainakin 15 000 palestiinalaista arabia oli tapettu.

Palestiinan kansallinen kertomus kuvaa nakban kollektiivisena traumana, joka määrittää palestiinalaisten kansallista identiteettiä ja poliittisia pyrkimyksiä. Israelin kansallinen narratiivi kuvaa samat tapahtumat osana Israelin itsenäisyyssotaa, joka johti itsenäisen Israelin valtion syntyyn. Tapahtumia oikeutettiin erityisesti juutalaisten kokemalla vainolla Euroopassa. Nakban aikana Ben-Gurion julisti juutalaisten olevan uuden holokaustin partaalla ja rinnasti palestiinalaiset natseihin . Palestiinalaiset muistavat nakbaa ja vuoden 1948 sodan tapahtumia 15. toukokuuta, Israelin itsenäisyyspäivää seuraavana päivänä. Vuonna 1967 kuuden päivän sotaa seurasi toinen palestiinalaisten joukkopako, jolloin 280 000 - 300 000 palestiinalaista jätti Israelin sodassa valtaamat alueet. Tämä maanpako tunnetaan nimellä naksa (kirjaimellisesti ”takaisku”), ja sen muistopäivää vietetään 5. kesäkuuta.

Nakba on vaikuttanut suuresti palestiinalaiseen kulttuuriin. Se on keskeinen symboli nykyiselle palestiinalaiselle kansallisidentiteetille yhdessä poliittisen poliittisen piirroshahmon Handalan, palestiinalaisen Keffiyeh-huivin ja vuoden 1948 paluuoikeutta symboloivien avainten kanssa. Monet palestiinalaiset kirjat, laulut ja runot käsittelevät Nakbaa. Nakban kiistäminen on yhä hallitseva näkökulma huolimatta enenevästä tutkimuksesta, jota ovat tehneet myös israelilaiset niin sanotut ”uudet historioitsijat”.