Oikofobia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Käsitteen "valkoinen hauraus" luonut Robin DiAngelo pitää Michelangelon freskoa "Aadamin luominen" esimerkkinä "valkoisesta ylivallasta"[1]

Oikofobia (kreik. oîkos, 'talo, kotitalous' + phóbos, 'pelko') tarkoittaa sanan poliittisessa merkityksessä pelkoa, inhoa tai vihaa omaa kulttuuria kohtaan.[2][3][4]

Oikofobia on muukalaisvihaa tarkoittavan ksenofobian vastakohta[5] ja sen käyttö alkoi yleistyä 2010-luvulla.[6] Omaa kulttuuria koskevan vihan merkityksessä sanaa käytti ensimmäisenä englantilainen filosofi Roger Scruton vuonna 1993 julkaisemassaan artikkelissa.[7] Siinä hän käsitteli George Orwellin kuvaamaa "negatiivista nationalismia", jota Orwell katsoi esiintyvän progressiivisten englantilaisten intellektuellien keskuudessa.[8] Roger Scruton luonnehtii amerikkalaista oikofobiaa niin, että se suhtautui myönteisesti vähemmistökulttuureihin, alkuperäiskulttuureihin ja "sorrettuihin" ryhmiin, mutta ei suvainnut amerikkalaista kulttuuria.[2]

Roger Scruton (1944–2020)

Benedict Beckeldin mukaan oikofobi "pitää omaa yhteisöään ja kulttuuriaan muita huonompana. Tyypillisessä tapauksessa amerikkalainen oikofobi pitää Eurooppaa parempana; länsimainen oikofobi itää; valkoinen henkilö mustia; juutalainen tai kristitty islamia."[9] Beckeld näkee oikofobiaa siinä, että maan perustajaisien muistomerkkejä poistetaan Yhdysvalloissa, oman maan lippua pidetään ksenofobisena, länsimaiset yliopistot "dekolonisoivat" laitoksiaan ja skandinaavinen lentoyhtiö mainostaa, ettei mikään ole oikeasti skandinaavista.[10][5][11] Suomessa on vastaavasti väitetty, ettei puhdasta suomalaisuutta ole koskaan ollut olemassa, ja suomalaisuus on tuontitavaraa.[12]

Oikofobia sivilisaation rappeutumisen merkkinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Platon katsoi, että demokratioiden kohtalona on rappeutua arvojen romahtamisen johdosta (Rafaelin maalaus Ateenan koulu).

Teorioita yhteiskuntien rapeutumisesta niiden vajotessa itseinhoon on historian kuluessa esitetty useita.

Platon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion rapistumista kuvasi Platon 300-luvulla eaa. teoksen Valtio kahdeksannessa dialogissa. Demokraattisessa valtiossa vapauden henki ulottuu kaikkialle, jolloin lapset eivät enää kunnioita vanhempiaan, muukalaiset ovat samanarvoisia kansalaisten kanssa, eläimet ihmisten kanssa ja opettajat pelkäävät ja mielistelevät oppilaitaan, jotka puolestaan halveksivat opettajiaan. "Riemusaatossa ja seppelpäin saapuvat paikalle röyhkeys ja mielivalta, hillittömyys ja häpeämättömyys." Vapauden loputon kasvu johtaa mullistukseen jossa demokratia korvautuu tyrannian paluulla. [13] Beckeld toteaa, miten Platonin kuvauksessa patologinen käsitys vapaudesta ja tasa-arvosta johtaa auktoriteetin katoamiseen, minkä myötä hiipuu myös lojaalisuus omaa sivilisaatiota kohtaan.[14]

Ibn Khaldun

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ibn Khaldun kuvasi 1300-luvulla teoksessa Muqaddimah, miten sivilisaatio rappeutuu, kun miehet muuttuvat naisten ja lasten kaltaisiksi. Kun Jumala haluaa tuhota valtakunnan, ensimmäinen asia, jonka hän poistaa, on ihmisten välinen kunnioitus. Barbaarivalloitus tekee tällaisesta yhteiskunnasta lopun, mutta sen pohjalta syntyy uusi järjestys, missä uskonto palautetaan entiseen asemaansa.[15]

Nykyaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pessimististä ja syklistä historiakuvaa edusti Länsimaiden perikadon kirjoittaja Oswald Spengler (1880–1936).[16] Spengler näki uskonnon tekijäksi, joka lujitti sivilisaatiota ja piti sitä koossa. Yhteiskunta lähestyi rappiotaan, kun se luopui uskonnosta ja siirtyi kohti rationalismia.[17]

Historioitsija E. H. Carr (1892–1982) korosti edistysuskon tärkeyttä yhteiskunnan elinvoimaisuudelle. Hän kirjoitti: "yhteiskunta, joka ei usko enää tulevaisuudessa kykenevänsä menemään eteenpäin, lakkaa pian tuntemasta kiinnostusta niitäkään edistysaskelia kohtaan, joita se on tehnyt menneisyydessä."[18]

Ruotsalais-amerikkalainen filosofi[8] Benedict Beckeld julkaisi vuonna 2022 teoksen Western Self-contempt. Oikophobia in the Decline of Civizations. Beckeld näkee sivilisaatioiden historian syklisenä liikkeenä, jossa kulttuurit kehittyvät muihin vihamielisesti suhtautuvasta ksenofobiasta kukoistusvaiheen kautta loppuaikojen itseinhoon. Oikofobinen vaihe on myös länsimaisen kulttuurin kehityksen viimeinen askelma. Kulttuurin kukoistusvaiheessa luotu vauraus on tällöin synnyttänyt joutilaan luokan, joka ei enää joudu taistelemaan olemassaolostaan. Toimettomuudessaan se alkaa sotimaan omaa kulttuuriaan vastaan, mikä johtaa yhteiskunnan hajoamiseen keskenään sotiviksi eturyhmiksi. Beckeld katsoo kehityksen väistämättömäksi, eikä sitä hänen mielestään voi kuin hidastaa. [16] Beckeld esittää sivilisaation nousuvaiheeseen liittyvän ksenofobian vaiheesta esimerkkeinä Ateenan persialaissotien jälkeen, Rooman toisen puunilaissodan jälkeen ja Saksan Preussin–Ranskan sodan jälkeen. Oikofobia alkaa, kun sivilisaation huippu on saavutettu, kuten Ateenassa klassisella kaudella, Roomassa keisarivallan alkaessa, Ranskassa ennen vallankumousta, Britanniassa viktoriaanisen ajan keskivaiheilla ja Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen. [19]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Beckeld, Benedict: 'Oikophobia': Our Western Self-Hatred (Vaatii kirjautumisen) Quillot. 7.10.2019. Viitattu 15.7.2023.
  • Beckeld, Benedict: Western Self-contempt. Oikophobia in the Decline of Civizations. Cornell University Press, 2022. ISBN 9781501763182
  • Doctor, Ronald M. - Ada P. Kahn - Christine A. Adamec: The Encyclopedia of Phobias, Fears, and Anxieties. 3rd Edition. Facts On File Inc, 2008. ISBN 978-0816064533 Google books.
  • Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5 Teoksen verkkoversio.
  • [20]
  • Platon: Valtio. Teoksessa Platon: Teokset. Neljäs osa.. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Otava, 1999. ISBN 951-1-15895-3
  • Pulkkinen, Jarmo & Väyrynen, Kari (toim.): Historianfilosofia: Klassiset ajattelijat antiikista nykyisyyteen. Tampere: Vastapaino, 2015.
  • Scruton, Roger: Oikophobia. The Journal of Education, 1993, 175. vsk, nro 2, s. 93-98. Vaatii kirjautumisen.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rikki Schlott: ‘White Fragility’ author calling Michaelangelo painting of God ‘white supremacist’ is a new low New York Post. 14.2.2024. Viitattu 20.8.2024.
  2. ↑ a b Scruton 1993
  3. ↑ Doctor, Kahn & Adamec 2008, s. 281
  4. ↑ Beckeld 2022, 2
  5. ↑ a b Beckeld 2019
  6. ↑ Oikophobia Google NgramViewr. Viitattu 1.9.2024.
  7. ↑ Beckeld 2022, 3; Scruton 1993
  8. ↑ a b Gärdebo, Johan: The anatomy of oikophobia The Critic. 15.5.2023. Viitattu 2.9.2024.
  9. ↑ Beckeld 2022, s. 7
  10. ↑ Beckeld 2022, s. 1
  11. ↑ Faith O. Pinho: Contentious George Washington mural at San Francisco school can stay, judge decides Los Angeles Times. 28.7.2021. Viitattu 15.7.2023.
  12. ↑ Lehtonen 2009, s. 113
  13. ↑ Platon 1999, s. 298-313
  14. ↑ Beckeld 2022, s. 29
  15. ↑ Ibn Khaldun 2015, s. 95–, 113–114
  16. ↑ a b Simo Grönroos: Oikofobia – länsimaisen itseinhon jäljillä (Arvostelu Beckeldin vuoden 2022 kirjasta "Western Self-Contempt: Oikophobia in the Decline of Civilizations") 28.6.2023. Suomen Perusta. Viitattu 12.8.2023.
  17. ↑ Beckeld 2022, s. 223 viite 4
  18. ↑ Pulkkinen & Väyrynen 2015, s. 158, 161
  19. ↑ Beckeld 2022, s. 7–8
  20. ↑ Lehtonen, Mikko: Olen suomalainen (Io sono finlandese). Teoksessa: En ole rasisti, mutta... toim. Sivu Keskinen, Anna Rastas & Salla Tuori, s. 109-115. Vastapaino, 2009.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oikofobia&oldid=22731277”