Ryan Gosling
| Ryan Gosling | |
|---|---|
 Ryan Gosling Ensimmäisenä kuussa -elokuvan ensi-illassa vuonna 2018. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ryan Thomas Gosling |
| Syntynyt | 12. marraskuuta 1980 London, Ontario, Kanada |
| Ammatti | näyttelijä, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, muusikko |
| Puoliso | Eva Mendes (2011–) |
| Lapset | 2 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1993– |
| Merkittävät roolit | |
| Palkinnot | |
|
Parhaan miespääosan Golden Globe |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ryan Thomas Gosling (s. 12. marraskuuta 1980 London, Ontario[1]) on kanadalainen Golden Globe -palkittu näyttelijä ja muusikko. Hänet tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa The Notebook – Rakkauden sivut (2004), Blue Valentine (2010), Vallan kääntöpuoli (2011), Hölmö hullu rakkaus (2011), Drive (2011), The Place Beyond the Pines (2013), The Big Short (2015), The Nice Guys (2016), La La Land (2016), Blade Runner 2049 (2017), Ensimmäisenä kuussa (2018) ja Barbie (2023).
Gosling sai parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Half Nelson (2006). Gosling palkittiin parhaan miespääosan Golden Globella roolistaan musikaalielokuvassa La La Land (2016).
Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ryan Gosling syntyi Londonissa Ontariossa sihteeriäiti Donnalle ja paperityöntekijäisä Thomasille.[2] Hänellä on vanhempi sisko Mandi.lähde? Gosling kasvoi Ontarion Cornwallissa, ja hänen vanhempansa kuuluivat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon.[3]
Gosling on myöhemmin kertonut vihanneensa lapsena olemista, ja hänellä oli myös vaikeuksia koulussa ADHD:n takia. Hänet hyllytettiin koulusta hänen heitettyä lihaveitsellä luokkakavereitaan nähtyään Sylvester Stallonen elokuvan Taistelija. Gosling sai 10-vuotiaasta lähtien kotiopetusta äidiltään.[4]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapsinäyttelijästä aikuisrooleihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gosling osallistui 12-vuotiaana Montrealissa avoimeen koe-esiintymiseen televisio-ohjelmaan The All New Mickey Mouse Club. Hän sai siitä osan ja muutti Floridan Orlandoon.[4] Mickey Mouse Club oli lasten varieteeohjelma, jossa Gosling lauloi, tanssi ja näytteli 1993–1995. Siinä olivat samaan aikaan mukana muun muassa Britney Spears, Christina Aguilera ja Justin Timberlake.[5]
Gosling palasi 1995 Kanadaan ja kävi high schoolia Burlingtonissa. Hän näytteli myös joissakin televisio-ohjelmissa sekä televisioelokuvissa. Lopetettuaan koulun hänellä oli 1997–1998 säännöllinen rooli tilannekomediasarjassa Breaker High. Hänellä oli 1998–1999 päärooli Uudessa-Seelannissa kuvatussa Young Hercules -sarjassa.[4][5]
Gosling päätti 19-vuotiaana siirtyä vakavampiin rooleihin, mutta hän kertoi myöhemmin, että siirtymä lapsille suunnatuista televisio-ohjelmista aikuisten elokuviin oli haastava. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Titaanien taistelu (2000), jossa hänellä oli pieni sivurooli. Tunnustusta Gosling sai kuitenkin jo elokuvasta Believer – vihaa täynnä (2001), jossa hän näytteli juutalaista uusnatsia. Elokuva palkittiin Sundancen elokuvajuhlilla, ja Gosling oli ehdolla parhaan miespääosan Independent Spirit -palkintoon.[4]
Läpimurto elokuvassa The Notebook – Rakkauden sivut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gosling vakuutti kriitikot myös nuoren murhaajan roolissa elokuvassa Numeromurha (2002). Hän näytteli tappaja myös The United States of Lelandissa (2003).[4] Goslingin läpimurto oli kuitenkin Nicholas Sparksin romaaniin pohjautuva romanttinen draama The Notebook – Rakkauden sivut (2004). Siinä hän näyttelee pääparia Rachel McAdamsin kanssa. He saivat kriitikoilta kehuja keskenäisestä kemiastaan sekä intohomoisista suorituksistaan.[3]
Vaikka The Notebook teki Goslingista tunnetun, hän vältti jatkossa samankaltaisia romanttisia elokuvia ja otti monia tummasävyisempiä rooleja. Tällaisiin kuuluivat muun muassa psykologinen trilleri Stay (2005) ja Half Nelson (2006). Jälkimmäisessä Gosling näytteli huumeriippuvaa tunnollista opettajaa. Hänelle myönnettiin roolista Independent Spirit -palkinto, ja hän oli ehdolla Oscariin ja SAG-palkintoon.[4]
Gosling oli Anthony Hopkinsin vastaparina oikeussalidraamassa Fracture – murtumaton (2007) ja pääosassa mustassa komediassa Lars ja se ainoa oikea (2007), josta hän sai Golden Globe- ja SAG-ehdokkuuden.[4] Siinä Gosling esitti ujoja ja kultaista, mutta hieman harhaista miestä, joka kokee olevansa aidossa ihmissuhteessa seksinuken kanssa.[3]
Tauko muusikkona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gosling ei pitänyt Hollywood-tyylisestä ison budjetin elokuvantekemisestä, ja hän päätti pitää 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla taukoa. Hän kieltäytyi monista rooleista ja keskittyi ystävänsä Zach Shieldsin kanssa perustamaansa Dead Man’s Bones -yhtyeeseen, jossa Gosling lauloi sekä soitti pianoa, kitaraa ja bassoa.[4]
Dead Man’s Bones julkaisi joulukuussa 2008 musiikkivideon ja antoi kappaleensa ”In the Room Where You Sleep” ilmaiseen jakeluun internetissä. Seuraavan vuoden huhtikuussa yhtye julkaisi MySpacessa ja YouTubessa musiikkivideon kappaleelle ”Name in Stone”.lähde? Yhtyeen esikoisalbumi Dead Man’s Bones ilmestyi 2009, ja se sai pääosin positiivisia arvioita. Yhtye teki samana vuonna Pohjois-Amerikan-kiertueen, jonka aikana se soitti 13 kaupungissa ja esiintyi jokaisessa eri lastenkuoron kanssa.[4]
Paluu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Goslingin paluurooli muutaman vuoden tauon jälkeen oli elokuvassa Blue Valentine (2010), jossa hän esitti Michelle Williamsin kanssa vaikeuksissa olevaa avioparia. Gosling sai independent-elokuvasta Golden Globe -ehdokkuuden. Hänen seuraava elokuvansa All Good Things (2010) ei saanut tunnustusta, mutta vuonna 2011 ilmestyi kolme elokuvaa, jotka kaikki olivat kriittisiä ja taloudellisia menestyksiä. Drive oli taiteellinen ja väkivaltainen toimintatrilleri, Hölmö hullu rakkaus romanttinen komedia ja Vallan kääntöpuoli poliittinen trilleri. Jälkimmäisistä elokuvista Gosling sai kummastakin Golden Globe -ehdokkuuden.[4]
Goslingin vuoden 2013 elokuvat ei olleet aivan yhtä menestyneitä, mutta hän sai entistä selkeämmin mainetta elokuvien herkkänä pahana poikana.[4] Vuoden 2013 elokuviin kuuluivat draama The Place Beyond the Pines, toimintadraama Gangsterisota[4] ja väkivaltainen kostoelokuva Only God Forgives,[6] jonka ohjasi Drive-ohjaaja Nicolas Winding Refn. Gosling kuvaili elokuvan käsikirjoitusta ”oudoimmaksi asiaksi, mitä olen koskaan lukenut”.[7]
Vuonna 2014 Gosling teki debyyttinsä ohjaajana fantasiaelokuvallaan Lost River, joka sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 2014.[8] Se sai kriitikoilta pääosin epäsuotuisia arvosteluja.[9]
Gosling sai jälleen näyttelijänä huomiota vuoden 2007 finanssikriisistä kertoneessa elokuvassa The Big Short (2015), jossa hänen roolihahmonsa oli karismaattinen mutta moraaliton. Rikoskomediasta The Nice Guys (2016) Gosling ja Russell Crowe saivat kehuja toimivasta yhteistyöstä.[4] Elokuva ei kuitenkaan menestynyt taloudellisesti, mutta se on saanut myöhemmin kulttisuosiota.[3]
Suurmenestykset La La Land ja Barbie
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2016 Gosling näytteli Damien Chazellen ohjaamassa romanttisessa musikaalissa La La Land vastanäyttelijänään Emma Stone. Elokuva sai erinomaisen vastaanoton Venetsian elokuvajuhlilla,[10][11] ja sille myönnettiin ennätystä sivunnut 14 Oscar-ehdokkuutta. Se voitti myös ennätyksellisesti seitsemän Golden Globea sekä viisi Bafta-palkintoa. Gosling palkittiin Golden Globella sekä sai Oscar-, Bafta- ja SAG-ehdokkuudet.[4]
Vuonna 2017 Gosling näytteli Terrence Malickin kokeellisessa draamaelokuvassa Song to Song, jossa Goslingin lisäksi näyttelivät myös muun muassa Michael Fassbender ja Natalie Portman.[4] Sen jälkeen Gosling palasi valtavirtaisempaan elokuvaan kauan odotetulla Blade Runnerin jatko-osalla Blade Runner 2049. Vuonna 2018 Gosling esitti Neil Armstrongia Damien Chazellen elokuvassa Ensimmäisenä kuussa.[4]
Gosling piti 2010-luvun lopulla jälleen taukoa elokuvista ja keskittyi viettämään enemmän aikaa puolisonsa Eva Mendesin ja lastensa kanssa. Hän palasi vuonna 2022 Netflixin tuottamassa trillerissä The Gray Man.[3]
Vuonna 2023 Gosling näytteli miespääosaa Ken-nukkea Greta Gerwigin fantasia-komediaelokuvassa Barbie.[3] Elokuva sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta ja elokuvasta tuli menestys myös kaupallisesti tuottaen maailmanlaajuisesti yli miljardi dollaria. Gosling esittää elokuvassa myös kappaleen ”I’m Just Ken”.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gosling seurusteli Rachel McAdamsin kanssa, mutta pari erosi neljän vuoden yhdessä olon jälkeen vuonna 2008. Gosling on ollut vuodesta 2011 suhteessa Eva Mendesin kanssa.[12] Heillä on vuosina 2014[2] ja 2016 syntyneet tyttäret.[13]
Gosling asuu puoliksi New Yorkissa. Hän on myös Beverly Hillsissä sijaitsevan, marokkolaiseen ruokaan erikoistuvan Tagine-ravintolan osaomistaja.
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Elokuvat | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1997 | Frankenstein and Me | Kenny | |
| 2000 | Titaanien taistelu | Remember the Titans | Alan Bosley |
| 2001 | Believer – täynnä vihaa | The Believer | Danny Balint |
| 2002 | The Slaughter Rule | Roy Chutney | |
| Numeromurha | Murder by Numbers | Richard Haywood | |
| 2003 | The United States of Leland | Leland P. Fitzgerald | |
| 2004 | The Notebook – Rakkauden sivut | The Notebook | Noah Calhoun |
| 2005 | Stay | Henry Letham | |
| 2006 | Half Nelson | Dan Dunne | |
| 2007 | Fracture – murtumaton | Fracture | Willy Beachum |
| Lars ja se ainoa oikea | Lars and the Real Girl | Lars Lindstrom | |
| 2010 | Blue Valentine | Dean Pereira | |
| All Good Things | David Marks | ||
| 2011 | Hölmö hullu rakkaus | Crazy, Stupid, Love | Jacob Palmer |
| Drive | kuski | ||
| Vallan kääntöpuoli | Ides of March | Stephen Myers | |
| 2012 | The Place Beyond the Pines | Luke Glanton | |
| 2013 | Gangsterisota | The Gangster Squad | konstaapeli Jerry Wooters |
| Only God Forgives | Julian Thompson | ||
| 2015 | The Big Short | Jared Vennett | |
| 2016 | The Nice Guys | P.I. Holland March | |
| La La Land | Sebastian Wilder | ||
| 2017 | Blade Runner 2049 | ”K” | |
| Song to Song | BV | ||
| 2018 | Ensimmäisenä kuussa | First Man | Neil Armstrong |
| 2022 | The Gray Man | Court Gentry | |
| 2023 | Barbie | Ken | |
| 2024 | The Fall Guy | Colt Seavers | |
Ohjaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lost River (2014)
Palkinnot ja ehdokkuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ryan Gosling Biography (1980-) Film Reference. Viitattu 12.7.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Paul Chavez: Helping hands! Ryan Gosling welcomes mother Donna and big sister Mandi as they visit newborn daughter with Eva Mendes Daily Mail. 18.9.2014. Viitattu 12.7.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Nicholas Gisonna: Ryan Gosling Encyclopedia Britannica. 27.2.2024. Viitattu 28.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Paul Townend & Patrick Mullen: Ryan Gosling The Canadian Encyclopedia. 26.6.2020. Historica Canada. Viitattu 28.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Paul Townend & Patrick Mullen: Ryan Gosling Biography.com. 8.4.2021. Hearst Magazine Media, Inc. Viitattu 28.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Hard Drive Bangkok Post. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Ryan Gosling Calls Upcoming Project 'Only God Forgives' The "Strangest Thing" He's Ever Read Indiewire. Arkistoitu 31.10.2011. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Schwartzel, Erich: Cannes Festival to Premiere Films by Jean-Luc Godard, Ryan Gosling The Wall Street Journal. 17.4.2014. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Lost River Rotten Tomatoes. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
- ↑ Kelley, Seth: Ryan Gosling Serenades Emma Stone in First Trailer for ‘La La Land’ Variety. 13.7.2016. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Desta, Yohana: La La Land Stuns at the Venice Film Festival Vanity Fair. 31.8.2016. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Ryan Gosling and Eva Mendes Take a Macabre Tour of Paris People. 26.11.2011. Viitattu 6.6.2020. (englanniksi)
- ↑ Certificate of Live Birth 1201619037369 TMZ. 9.5.2016. Arkistoitu 13.5.2016. Viitattu 6.6.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ryan Gosling Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Johnstone, Nick: Ryan Gosling : The Unauthorised Biography. John Blake Publishing, 2017. ISBN 978-1-78606-474-5.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
