Herman Hurmevaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herman Hurmevaara
Herman Hurmevaara 1910-luvulla.
Herman Hurmevaara 1910-luvulla.
Kansanedustaja
1.11.1917–31.3.1919
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt19. helmikuuta 1886
Kiuruvesi
Kuollut16. helmikuuta 1938 (51 vuotta)
Petroskoi
Ammatti piirisihteeri

Herman Hurmevaara (vuoteen 1906 Pietikäinen,[1] 19. helmikuuta 1886 Kiuruvesi – 16. helmikuuta 1938 Petroskoi) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1919.[2] Sisällissodan jälkeen Hurmevaara pakeni Neuvosto-Venäjän kautta Ruotsiin, jossa hän työskenteli muun muassa SKP:n Tukholman toimistossa ja Karjalan ASNT:n kaupallisena edustajana. Vuonna 1930 Hurmevaara karkotettiin Neuvostoliittoon. Hänet teloitettiin Stalinin vainoissa.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet ja sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiuruveden Kalliokylässä syntyneen Herman Hurmevaaran vanhemmat olivat tilallinen Abram Vilhelm Pietikäinen (1837-1889) ja Saara Kokkonen (1846-1914). Kansakoulun käytyään hän työskenteli muurarina Oulussa 1900-1902 ja Helsingissä vuodesta 1902 lähtien.[2] Suurlakon aikana Hurmevaara kuului rautatieasemaa valvoneeseen Helsingin punakaartin komppaniaan.[4] Vuosina 1906-1909 hän työskenteli sosialidemorkaattisen puolueen kiertävänä puhujana ja vuodesta 1910 lähtien Uudenmaan sosialidemokraattisen piirin piirisihteerinä ja taloudenhoitajana.[2] Hurmevaara oli myös Helsingin sosialidemokraattisen kunnallistoimikunnan jäsen.[5]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 eduskunnan pankkivaltuusto valitsi Hurmevaaran Suomen Pankin tilintarkastajan varamieheksi.[6] Saman syksyn eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi.[2] Sisällissodan alettua Hurmevaara nimitettiin maaherraa vastaavaan virkaan Uudenmaan läänin komisaariksi, mutta hänestä tuli jo helmikuun alkupäivinä kansanvaltuuskunnan raha-asiainosaston kamreeri. Kansanvaltuuskunnan vetäydyttyä huhtikuun alussa Viipuriin Hurmevaara valittiin Pietariin lähetettyyn komiteaan, joka huolehti Neuvosto-Venäjälle pakenevien punaisten evakuoinnista.[7][8]

Pakolaisena Ruotsissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herman Hurmevaara perheineen vetoaa kuningas Kustaa V:n karkotuspäätöksen kumoamiseksi. Yrjö Yrjölän pilapiirros Kurikka-lehdessä.

Lokakuussa 1918 Hurmevaara siirtyi poliittisena pakolaisena Ruotsiin.[9] Arvo Tuomisen mukaan komitean taloudenhoitajana toiminut Hurmevaara vei mukanaan Suomen Pankin varoja, joilla rahoitettiin suomalaisten kommunistien maanalaista toimintaa.[10] Komitea muuttui pian SKP:n Tukholman toimistoksi, jossa hän työskenteli vuoteen 1920 saakka.[5] Hurmevaara oli myös Viesti-lehden toimittaja sekä luennoi Kullervo Mannerin ja Yrjö Sirolan vetämillä agitaatiokursseilla.[11] SKP:ssa hän käytti salanimeä ”Hansson”.[12] Hurmevaara kuului Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoonan esikuntaan, minkä paljastuttua 1921 hän oli epäiltynä kommunisteja vastaan nostetussa maanpetosjutussa.[13][14]

Vuodesta 1921 lähtien Hurmevaara toimi Karjalan työkansan kommuunin edustajana ja myöhemmin Karjalan ASNT:n kaupallisena edustajana.[3][15] Hänelle yritettiin myös saada virallista lähettilään asemaa, mutta Ruotsi ei suostunut siihen.[16] Pakolaisstatuksella maassa ollut Hurmevaara ei omistanut Suomen passia, joten 1922 hän otti Neuvostoliiton kansalaisuuden päästäkseen vierailemaan maassa.[17] Vuonna 1927 Hurmevaara erotettiin tehtävistään, jonka jälkeen hänet palkattiin kommunistisen Folkets Dagblad Politiken -lehden arkistonhoitajaksi. Ruotsin kommunistisen puolueen hajotessa Hurmevaara tuki Kominternille uskollista Hugo Sillénin johtamaa vähemmistöä.[18] Puolueriitojen aikana hänen epäiltiin vaikuttaneen kulisseissa salanimellä ”Ex. R.” (Exekutivens representant), minkä takana väitettiin myös olevan Hurmevaaran, Mannerin ja Allan Walleniuksen muodostama kolmikko.[19][20] Nya Dagligt Allehandalle antamassaan haastattelussa Hurmevaara kielsi olevansa ”Ex. R.”.[21]

Hurmevaara herätti viranomaisten huomion syksyllä 1929 niin sanotun ”kapsäkkijutun” yhteydessä, kun Kominternin asiamiehen Leon Purmanin hallusta löytyi myös hänen kirjeitään sisältänyt Kullervo Mannerin matkalaukku.[3][22] Hurmevaaran toimintaa pidettiin Ruotsin turvallisuutta vaarantavana ja häntä kehotettiin poistumaan maasta määräaikaan mennessä. Hurmevaara ei noudattanut käskyä, vaan vetosi muun muassa perheeseensä, sillä hän ei katsonut voivansa lastensa kanssa lähteä vieraaseen maahan.[16][23][24] Joulukuun alussa Hurmevaara määrättiin karkotettavaksi, mutta hän valitti päätöksestä.[25] Ruotsalaisten vaikuttajien laatimassa vetoomuksessa Hurmevaaran todettiin olevan poliittinen pakolainen, jota Suomessa odottaa vuosien vankilatuomio, eikä häntä pitäisi karkottaa ennen asian perinpohjaista tutkimista. Allekirjoittajien joukossa olivat muun muassa sosialidemokraattien puheenjohtaja Per Albin Hansson, entiset päämininisterit Carl Gustaf Ekman ja Rickard Sandler, entinen sosiaaliministeri Gustav Möller, entinen valtiovarainministeri Ernst Wigforss, kansanedustaja Arthur Engberg, Tukholman pormestari Carl Lindhagen, Dagens Nyheterin päätoimittaja Sten Dehlgren, everstiluutnantti Karl-Axel Bratt sekä kirjailijat Ludvig Nordström ja Elin Wägner. Hurmevaaraa kuulustellut ylikäskynhaltijan virasto antoi maaliskuun puolivälissä lausunnon, jonka mukaan hän toimi yhteistyössä Ruotsin yhteiskuntajärjestyksn kumoamiseen tähtäävien ulkomaalaisten tahojen kanssa ja määräsi hänet karkotettavaksi. Carl Lindhagen teki vielä asiasta välikysymyksen valtiopäivillä, mutta porvarihallitus toimeenpani karkotuksen ja Hurmevaara matkusti lopulta perheineen Neuvostoliittoon huhtikuussa 1930.[16][26][27]

Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittoon saavuttuaan Hurmevaara työskenteli Moskovassa 1930–1932 Kansainvälisen punaisen avun toimitsijana, hoitaen muun muassa Pohjoismaiden asioita, ja 1933 Kominternin Suomen jaoston taloudenhoitajana. Vuonna 1933 Hurmevaara siirtyi Edvard Gyllingin suosituksella Petroskoihin, jossa hän työskenteli aluksi tilastovirastossa ja vuodesta 1936 lähtien Kustannusliike Kirjan oikolukijana.[28][29]

Hurmevaara erotettiin NKP:sta syyskuussa 1937 ”sosialidemokratismin” ja ”kansalliskiihkoilun” vuoksi, ja vangittiin joulukuussa 1937 syytettynä vastavallankumouksellisesta vakoilutoiminnasta. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 16. helmikuuta 1938 Petroskoin lähistöllä. Hurmevaara rehabilitoitiin J. V. Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1956.[28][30]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herman Hurmevaaran puoliso oli Orivedessä syntynyt Anna Sigrid Paunula (s. 1887), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1914.[2] Anna Hurmevaara toimi muun muassa Helsingin työväenyhdistyksen silittäjien ammattiosaston rahastonhoitajana.[31] Pariskunnalla oli kaksi tytärtä.[2] Lenin-koulussa opiskellut Vappu Hurmevaara (myöh. Jansson, 1915-1993) säästyi Stalinin vainoilta Otto Wille Kuusisen lähetettyä hänet SKP:n Tukholman toimistoon heinäkuussa 1937. Myöhemmin Hurmevaara työskenteli Kominternissä.[32] Aino Hurmevaara (1925-1999) oli Petroskoin yliopiston kielitieteilijä ja kirjallisuudentutkija. Hän käänsi venäjäksi muun muassa Kalevalan yhdessä Nikolai Gippijevin kanssa.[33][34]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ilmoitus nimenmuutoksesta. Suomalainen Wirallinen Lehti, 17.5.1906, nro 113, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  2. ↑ a b c d e f Herman Hurmevaara Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 24.9.2007.
  3. ↑ a b c Paastela, Jukka; Rautkallio, Hannu (toim.): Rakas kallis toveri : Kullervo Mannerin ja Hanna Malmin kirjeenvaihtoa 1932–1933, s. 481. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-02204-5-0
  4. ↑ Hurmevaara, Herman: ”Kun punakaarti voitti”, Uuden ajan kynnyksellä : Suomen työväen joulualpumi XII, s. 49–53. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1909. Kansalliskirjasto.
  5. ↑ a b Uusitalo, Taina: Elämä työläisnaisten hyväksi : Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä, s. 205, 223. (Väitöskirja) Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2014. ISBN 978-952-59761-4-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
  6. ↑ Suomen Pankin valtuusmiesten ja tilintarkastajain vaalit. Kansan Tahto, 19.7.1917, nro 97, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  7. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 184–185, 192, 477–478. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1
  8. ↑ Lepola, Kalle: Muistoja Neuvosto-Karjalan ”historiantakaiselta” ajalta. Kommunisti, 1930, nro 7, s. 277. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  9. ↑ Herman Hurmevaara, Murare, lantdagsman Ansökan om uppehållsbok 1918–1924. 18.12.1918. Tukholman kaupunginarkisto. Viitattu 29.10.2018. (ruotsiksi)
  10. ↑ Tuominen, Arvo: Sirpin ja vasaran tie, s. 174. Helsinki: Tammi, 1956.
  11. ↑ Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi : suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938, s. 58. (Bibliotheca Historica 105) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-74687-4-1 Teoksen verkkoversio (PDF).
  12. ↑ Saarela, Tauno: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930, s. 827. (Historiallisia Tutkimuksia 239) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-051-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
  13. ↑ Tarkiainen, Kari: Finnarnas historia i Sverige 2 : Inflyttarna från Finland och de finska minoriteterna under tiden 1809–1944, s. 263. Helsingfors: Suomen Historiallinen Seura; Nordiska museet, 1993. ISBN 951-89157-2-5 Teoksen verkkoversio (PDF). (ruotsiksi)
  14. ↑ Suomalainen kommunisti karkoitetaan Ruotsista. Helsingin Sanomat, 2.11.1929, nro 297, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  15. ↑ Neuvosto-Karjalan edustus ulkomailla. Toveri, 2.11.1921, nro 256, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  16. ↑ a b c Salaiset kurssit suomalaisia kommunistijohtajia varten Ruotsissa. Uusi Suomi, 20.6.1934, nro 163, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  17. ↑ Första kammaren. Lördagen den 29 mars. Riksdagens protokoll, 1930, nro 21, s. 11. Ruotsin valtiopäivät. Ruotsin kansalliskirjasto. (PDF) (ruotsiksi)
  18. ↑ Ruotsin kommunistien raha-asiain hoito ollut epäluotettavissa käsissä. Kansan Lehti, 17.5.1930, nro 112, s. 12. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  19. ↑ Kampen på liv och död mellan Kilbom och Höglund. Arbetarbladet, 25.8.1924, nro 99, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024. (ruotsiksi)
  20. ↑ Inbördeskriget i Svergeskommunistparti i full gång. Arbetarbladet, 16.9.1929, nro 107, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024. (ruotsiksi)
  21. ↑ Ännu ett försök att identifiera Ex. R. Hufvudstadsbladet, 6.10.1929, nro 270, s. 10. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024. (ruotsiksi)
  22. ↑ Hurmevaara selittelee. Helsingin Sanomat, 15.2.1930, nro 44, s. 11. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  23. ↑ Hurmevaara ei ole noudattanut karkoituskäskyä. Helsingin Sanomat, 13.11.1929, nro 308, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  24. ↑ Hurmevaara förklarar sig och talar latin. Hufvudstadsbladet, 26.11.1929, nro 321, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024. (ruotsiksi)
  25. ↑ Hurmevaara karkoitetaan Ruotsista. Helsingin Sanomat, 6.12.1929, nro 331, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  26. ↑ Hurmevaaraa on pidettävä suomalaisena pakolaisena. Kansan Lehti, 18.12.1929, nro 293, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  27. ↑ Hurmevaara matkustanut Venäjälle. Helsingin Sanomat, 14.4.1930, nro 101, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.1.2024.
  28. ↑ a b KASNTn NKVDn vuosina 1937–1938 rankaisemien Suomen Eduskunnan entisten jäsenten luettelo (arkistoitu sivu) 2.12.1998. Karjalan tasavalta. Viitattu 13.1.2009.
  29. ↑ Andersen, Ingrid Lillehagen: Norges Røde Hjelp 1924–1937 : NKP og forsøkene på å etablere en frontorganisasjon i Norge, s. 87, 107–108. (Pro gradu -tutkielma) Oslo: Oslon yliopisto, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF). (norjaksi)
  30. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? : Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 53. (Väitöskirja) Helsinki; Porvoo; Juva: WSOY, 1994. ISBN 978-951-01920-1-6
  31. ↑ Helsingin Työväenyhdistyksen Toimintakertomus v. 1916, s. 48. Helsinki: Helsingin Työväenyhdistys, 1917. Teoksen verkkoversio (PDF).
  32. ↑ Krekola 2006, s. 349.
  33. ↑ Хурмеваара А.Г. Karjalan tasavallan kansallisarkisto. Viitattu 29.1.2024. (venäjäksi)
  34. ↑ Hall, William; Kemppinen, Mirja (toim.): Karjalan kulttuurivaikuttajat 1973 William Hallin muistelmat. 1973. Juminkeko. Viitattu 29.1.2024.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Herman_Hurmevaara&oldid=22150336”