Antti Hautamäki 22.10.2018 Anarkismista lohkoketjuihin – Luota ihmisiin, lopeta johtaminen ”Nykyaikainen edistys vie todella kohti vapaiden yksilöiden vapaaehtoista yhteistoimintaa, joka syrjäyttää hallitusten vallan kaikissa niille aiemmin uskotuissa tehtävissä, jotka ne ovat enimmäkseen sangen kehnosti hoitaneet.” Pjotr Kropotkin 1927 Artikkeli pohjustaa uutta tutkimusohjelmaa, jossa tutkitaan anarkismia nykyajan organisaatioteorian ja johtamisen kannalta. Avainkäsitteitä ovat itseorganisoituminen, itseohjautuvuus, valtarakenteet, kansalaisyhteiskunta ja teknologia. Anarkistien suuri unelma yhteiskunnasta ilman keskitettyä valtaa voi vihdoin toteutua uuden teknologian avulla. Erityisen lupaavan lähestymistavan tarjoaa lohkoketjuteknologia (blockchain). Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella ensin anarkismia ja sen historiaa ja pohtia sitten anarkismin ajankohtaisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta. Anarkismin lähtökohdat Historiallisen anarkismin suuria nimiä ovat englantilainen poliittinen filosofi William Godwin (1756-1836), ranskalainen filosofi ja kirjailija Pierre-Joseph Proudhon (1809-1865), venäläinen teoreetikko Mihail Bakunin (1814-1876), venäläinen poliittinen ajattelija Pjotr Kropotkin (18421921) ja liettualainen feministi Emma Goldman (1869-1940). Amerikkalaista anarkismia lähellä olevista ajattelijoista täytyy mainita Henry David Thoreau (1817-1862). Historiallinen anarkismi syntyi ja muotoutui 1800-luvun poliittisissa mullistuksissa, joiden taustalla oli erityisesti Ranskan vuonna 1789 käynnistynyt suuri vallankumous ja vuoden 1848 vallankumoukset Ranskassa ja muualla Euroopassa. Liberalismi, sosialismi ja nationalismi olivat saaneet kasvavaa suosiota taantumuksellisessa Euroopassa. Haluttiin yhteiskunnallisia muutoksia ja parannuksia työläisten surkeisiin elinolosuhteisiin. Anarkia tulee kreikan sanasta anarkhia, joka tarkoittaa ilman hallitusta. Proudhon otti anarkismi termin käyttöön ja sillä hän tarkoitti näkemystä, että järjestäytyminen ilman hallintoa on mahdollista ja toivottavaa (Ward). Tästä seuraa kielteinen suhtautuminen valtiovaltaa kohtaan. Anarkismi pyrkii tasa-arvoiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. Anarkismiin liittyy myös yksilön arvon ja itsemääräämisoikeuden korostaminen. Näistä aineksista voidaan rakentaa monia suuntauksia ja anarkismi onkin kaikkea muuta kuin yhtenäinen oppi tai liike. Historiallisen anarkismin pääsuuntaukset ovat anarkoindividualismi (Godwin, Max Stirner), anarkokommunismi (Proudhon, Krapotkin), anarkosydikalismi ja anarkofeminismi (Goldman). Anarkokommunistit kannattivat yhteistyötä ja tuotantovälineiden 1 yhteiskunnallista tai yhteisöllistä omistusta. Anarkosyndikalistit kannattivat syndikalistista ammattiyhdistystoimintaa ja yleislakkoja. Anarkistit suhtautuivat yleensä myönteisesti sosialismiin ja kommunismiin, mutta vastustivat keskitettyä valtaa. Tämä johti välirikkoihin marxilaisten kommunistien kanssa. Anarkistien kannatus työväetön piirissä oli monissa maissa huomattavan paljon suurempaa kuin kommunistien. Erityisesti Espanjassa anarkistisessa ammattiliitossa CNT:ssä oli miljoona jäsentä 1930-luvulla ja tällä on suuri merkitys Espanjan sisällissodan käynnistymiselle. Venäjän vallankumouksessa oli myös mukana anarkisteja mutta, kun bolsevikit ottivat vallan, he tuhosivat anarkistit ja pysyttivät proletariaatin diktatuurin, joka oli anarkismin täydellinen vastakohta. Anarkismi yhdistetään usein utopiasosialismiin ja monet anarkistit voidaankin lukea utopisteiksi, mutta käsitteellisesti ne on pidettävä erillään. Esimerkiksi utopistisosialisti Charles Fourier (17721837) haaveili pienyhteisöistä, falangeista, joissa asuttaisiin ja työskenneltäisiin tiiviisti yhdessä. Ne olisivat kuitenkin tiukasti johdettuja organisaatioita kakkia sitovine sääntöineen. Anarkismi sana liitetään yleisessä kielenkäytössä epäjärjestykseen ja terroriin. On totta, että eräät anarkistit kannattivat väkivaltaa ja murhasivat vallan edustajia. 1800-luvun lopulla puhuttiin ”teon propagandasta”, jolla tarkoitettiin sitä, että teot puhuvat puolestaan. Joukkojen saamiseksi mukaan tarvittiin kovia tekoja, mutta asia oli päinvastoin. Väkivalta karkotti työväestöä anarkismista. Tosiasiassa väkivaltaa harjoitti vain hyvin pieni joukko anarkisteja. Sen takia on virhe liittää anarkismiin väkivaltaisuus. Monet tunnetut anarkistit kannattivat pasifismia ja vastustivat väkivaltaa. Toinen virheassosiaatio on yhdistää anarkismi epäjärjestykseen ja sekasortoon. Tämä on sikäli vakavampi virhe, että siinä kyseenalaistetaan anarkismin perusajatus yhteiskunnasta ilman valtiota ja organisaatioista ilman hierarkioita ja johtajia. Anarkistien ajatuksia Anarkismia on vaikea kuvata yleisellä tasolla, koska on olemassa monenlaista anarkismia ja koska sitä ovat kehittäneet hyvin erilaiset ajattelijat parin vuosisadan aikana. Sen takia esittelen anarkistien ajatuksia heidän itsensä esittäminä. Lisäksi anarkistien omat ilmaisut ovat tuoreita, vahvoja ja puhuttelevia. Samalla jätämme tilaa lukijan omille tulkinnoille. William Godwin Kirjotuksesta ”Periaatteiden yhteenveto” (1793) ”Hallituksen olisi tarkoitus kukistaa epäoikeudenmukaisuus, mutta sen sijaan se tarjoaakin uusia tilaisuuksia ja houkutuksia sen toteuttamiseen.” ”Hallituksen hyödyntämät keinot ovat rajoittaminen ja yksilön itsenäisyyden supistaminen.” ”Ilman itsenäisyyttä ihmisestä ei voi tulla viisaita, hyödyllisiä tai onnellisia. Tämän seurauksena ihmiskunnan suotuisin tila on se, jossa yleistä turvallisuutta ylläpidetään siten, että puututaan mahdollisimman vähän ihmisten yksilölliseen riippumattomuuteen.” ”Tietoisuuden kehittämisen mahdollisuudet ovat rajattomat. Tästä seuraa: Että ihmisen keksinnöt ja yhteiskunnalliset toimintamallit ovat alttiita jatkuvalle kehitykselle. 2 Että instituutiot, joiden on suunniteltu tarjoavan pysyvyyttä mille hyvänsä ajattelumuodolle tai toimintaedellytyksille, ovat turmiollisia.” Pierre-Joseph Proudhon Artikkelista ”Mitä on omaisuus” (1840) ”Omaisuus on varkautta.” Mutta Proudhon on sanonut myös että ”omaisuus on vapautta” viitaten siihen, että jos työläinen omistaa tuotantovälineensä, niin hän voi toimia vapaasti ja itsenäisesti tuottajana ilman työnantajan tai tuotantovälineiden omistajan asettamia rajoituksia. Kirjeestä Marxille 17. toukokuuta 1846. ”Kannatan epädogmaattista talouspolitiikkaa. … Jos tahdotte voimme pohtia yhdessä yhteiskuntaa ylläpitäviä lakeja ja tapoja, joilla nämä lait toteutuvat… Mutta sen jälkeen kun olemme hylänneet kaikki dogmaattiset käsitykset a priori, älkäämme – Luoja paratkoon! – enää haaveilko kansan pakottamisesta johonkin oppiin.” ”Meidän ei tule esittää vallankumouksellista toimintaa [jota siis Marx kannatti, AH] yhteiskunnallisen uudistuksen keinona; tämä näennäiskeino ei näet olisi muuta kuin kehotusta voimankäyttöön, yllytystä mielivaltaan, toisin sanoen ristiriitojen viljelyä. Esittäisin ongelman seuraavasti: Palauttaa kansantaloudellisin keinoin yhteiskunnan käyttöön ne varat, jotka siltä on toisenlaisin kansantaloudellisin keinoin viety. Ts. on kansantaloudellisin keinoin käännettävä omaisuuden teoria omaisuutta vastaan.” Mihail Bakunin Kirjoituksesta ”Valtioton sosialismi – anarkismi” (1853) ”Jokaisella ihmisellä pitäisi olla aineelliset ja eettiset mahdollisuudet kehittää ihmisyyttään. Tämä periaate on meidän mielestämme esitettävissä seuraavanlaisena mallina: Yhteiskunta pitäisi järjestää sillä tavoin, että jokainen yksilö, mies tai nainen, kohtaisi elämässään suurin piirtein tasaveroiset mahdollisuudet omien erilaisten kykyjensä kehittämiseen ja niiden hyödyntämiseen omassa työssään. Samoin yhteiskunnan olisi oltava sellainen, jossa tehtäisiin mahdottomaksi kenenkään työn riisto. Tällöin jokaisella yksilöllä olisi mahdollisuus nauttia yhteiskunnan vauraudesta, jonka todellisuudessa tuottaa ainoastaan kollektiivinen työ, mutta vain siinä määrin kuin hän itse osallistuu tuon vaurauden luomiseen.” ”Olemme vakuuttuneita, että vapaus ilman sosialismia johtaa etuoikeuksien valtaan ja epäoikeudenmukaisuuteen ja sosialismi ilman vapautta tarkoittaa orjuutta ja raakuuksia.” ”On välttämätöntä hävittää kokonaan, niin periaatteen kuin käytännönkin tasolla, kaikki se mitä kutsutaan poliittiseksi vallaksi. Niin pitkään kuin poliittista valtaa on olemassa, on myös hallitsijoita ja hallittavia, herroja ja orjia, hyväksikäytettyjä ja hyväksikäyttäjiä. Kun poliittinen valta on tuhottu, se pitäisi korvata tuotantovoimien ja talouden hallitsemalla järjestelmällä.” 3 ”Täydellinen korvaus työläisille: kaikki pääoma, tehtaat, tuotantovälineet ja raaka-aineet kuuluvat liitoille ja maa niille, jotka viljelevät sitä omin käsin.” ”Yhteiskunta on järjestettävä vapaan, alhaalta ylöspäin suuntautuvan työläisten ja teollisten ja maataloudellisten samoin kuin tieteellisten ja kirjallistenkin liittojen yhdistymisen kautta.” ”Meidän yhteiskunnallisen vallankumouksen julisteeseemme on raivokkain ja verisin kirjaimin laadittu teksti: Tuho kaikille valtioille, porvarillisen sivistyksen loppu, vapaa ja spontaani järjestäytyminen alhaalta ylöspäin, vapaa yhdistyminen, koko ihmiskunnan hillittömän raatajien lauman järjestäytyminen ja uuden universaalin inhimillisen maailman luominen.” Pjotr Kropotkin Kirjotuksesta ”Anarkistinen kommunismi: lähtökohdat ja periaatteet” (1927) ”Anarkismi on aate sosialistisesta järjestelmästä vailla hallitusta.” ”Tuotantovälineet, ja muut keinot, joilla ihmisyhteisön tarpeet tyydytetään, on luotu yhteisin ponnisteluin, ja niiden tulokset kuuluvat kaikille. Tuotannon välineiden kahminen yksittäisten omistajien haltuun ei ole oikeudenmukaista eikä hyödyllistä.” ”Anarkistisessa ihanneyhteiskunnassa hallituksen tehtävät supistuvat minimiinsä samalla kun yksilöille on palautettu täysi vapaus toimia ja ryhtyä omaehtoiseen yhteistyöhön kaikkien moninaisten inhimillisten tarpeidensa tyydyttämiseksi.” ”Tuleva kehitys kulkee kohti vaurauden yhteisomistusta ja työnteon yhteisöllistä järjestymistä tavalla, joka samalla takaa mahdollisimman suuren yksilön vapauden.” ”Nykyaikainen edistys vie todella kohti vapaiden yksilöiden vapaaehtoista yhteistoimintaa, joka syrjäyttää hallitusten vallan kaikissa niille aiemmin uskotuissa tehtävissä, jotka ne ovat enimmäkseen sangen kehnosti hoitaneet.” ”Kehityksen on todettu kulkevan sitä ripeämmin, mitä vähemmän valtio sitä yrittää ohjailla.” ”Yhteiskunta toimii sitä joustavammin, mitä vähemmän sitä hallinnoidaan.” ”Mitä tulee parlamentaariseen vallankäyttöön ja yleensä edustukselliseen hallitusmuotoon … niin on käynyt ilmeiseksi, kuinka yksinkertaisesti typerää on valita muutama mies ja uskoa heidän tehtäväkseen laatia lait koskemaan kaikkia mahdollisia asioita, joista useimmilla valituilla ei edes itsellään ole pienintäkään tietoa.” ”Ainoastaan tuhansien älyjen yhteisin ponnisteluin uuden yhteiskunnan kehittämiseksi voidaan löytää parhaat ratkaisut tuhansiin paikallisiin tarpeisiin.” Kirjasta Taistelu leivästä (1892) ”Ei, hyvinvointi kaikille ei enää ole unelma. … Jotta hyvinvointi voisi tulla todellisuudeksi, täytyy pääoman – kaupunkien, talojen, peltojen, tehtaiden, työhuoneiden, kulkuneuvojen ja koulujen – lakata olemasta nylkyrien yksityisomaisuutta … Täytyy tapahtua siten, että tämä rikas tuotantovälineistö, jonka esi-isämme vaivoin ovat rakentaneet, valmistaneet ja keksineet, tulee 4 yhteisomaisuudeksi, että kaikki saisivat siitä suurimman hyödyn. Pakkolunastukseen on ryhdyttävä. Hyvinvointi kaikille on päämääränä, pakkolunastus keinona.” ”Nykyisen kapitalistisen järjestelmän kuvaavin piirre on palkkausjärjestelmä. Yksi tai pari henkilöä, joilla on tarpeellinen pääoma, perustaa teollisuusyrityksen, varustaa tehtaan raaka-aineella, järjestää tuotannon, myy valmistetut tuotteet ja maksaa tietyn päiväpalkan työntekijälle. Lisäarvon eli ansion he tunkevat omiin taskuihinsa sen tekosyyn nojalla, että heidän tulee päästä vahinkoa kärsimättä vaivastaan, riskin mahdollisuudesta, johon antautuvat, sekä siitä hinnan alenemisesta, joka voi kohdata tavaroita markkinoilla.” ”Vallankumous … luo yhteiskunnallisen olotilan, missä jokainen palkkausjärjestelmä käy mahdottomaksi ja kommunismi, palkkajärjestelmän vastakohta, jää ainoaksi ratkaisuksi.” Emma Goldman – ”Maailman vaarallisin nainen” Kirjoituksesta ”Anarkismi – mitä se todella tarkoittaa” (1911) ”Anarkismi: Uuden yhteiskunnalliseen järjestykseen tähtäävä ajatussuunta, joka perustuu siihen, ettei ihmisten tekemillä säädöksillä rajoiteta vapautta; teoria, jonka mukaan kaikki hallinnon muodot perustuvat väkivaltaan ja ovat siksi vääriä, haitallisia ja tarpeettomia.” ”’Omaisuus on varkautta’, lausui Proudhon, suuri ranskalainen anarkisti. Totta, mutta vailla ryöstön aiheuttamaan riskiä ja vaaraa. Monopolisoidessaan ihmiskunnan yhteiset ponnistetut omaisuus on ryöstänyt ihmiseltä hänen syntymäoikeutensa ja tehnyt hänestä hyväksikäytettävän köyhän ja hylkiön.” ”Todellinen vauraus syntyy hyödyllisistä asioista ja kauneudesta – asioista, joiden avulla luodaan vahvoja ja kauniita kokonaisuuksia sekä ympäristöjä, joissa eläminen on innoittavaa.” ”Anarkismin päämääränä on yksilön kaikkien piilevien kykyjen mahdollisimman vapaa ilmaisu.” ”Anarkismi kannattaa kapinahenkeä missä tahansa muodossa kaikkea sellaista vastaan, joka estää ihmisen kasvua. Tässä asiassa kaikki anarkistit ovat samaa mieltä, kuten siitäkin, että he vastustavat poliittisen koneiston käyttöä suurten yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamiseksi.” Kirjotuksesta ”Enemmistöt vastaan vähemmistöt” (1911) ”Jos minun pitäisi lyhyesti kuvailla aikamme vallitsevaa suuntausta, sanoisin: määrä. Paljous ja massahenki hallitsee kaikkialla, laadun tuhoten. Koko elämämme – tuotanto, politiikka ja koulutus – perustuu määrään, lukuihin. Työnsä laadusta ja perusteellisuudesta ylpeyttä tunteneen työläisen tilalla on nyt aivottomia ja kyvyttömiä automaatteja, jotka tuottavat suunnattomat määrät sellaisia tavaroita, joilla ei ole arvoa heille itselleen, ja jotka yleisesti ovat haitallisia muulle ihmiskunnalle.” ”Eikö maailman varallisuus olekin kasaantunut harvojen käsiin? Eivätkö nuo harvat olekin tilanteen herroja ja ehdottomia valtiaita? Eikä heidän menestyksensä kuitenkaan ole seurausta individualismista, vaan enemmistön velttoudesta, pelkuruudesta ja kertakaikkisesta alistuneisuudesta. Enemmistö haluaa tulla vain hallituiksi, johdetuiksi ja pakotetuiksi.” Kirjoituksesta ”Naisten emansipaation tragedia” (1911) 5 ”Ensiksikin, naisten on pidettävä itse omia puoliaan, eikä taivuttava pelkäksi seksuaaliseksi hyödykkeeksi. Toiseksi, hänen on kiellettävä muiden oikeus omaan ruumiiseensa, esimerkiksi kieltäytymällä hankkimasta lapsia, jos ei niitä halua, kieltäytymällä palvelemasta Jumalaa, valtiota, yhteiskuntaa, aviomiestä, perhettä jne., sekä tekemällä elämästään yksinkertaisempaa, mutta kuitenkin syvempää ja rikkaampaa. Se tarkoittaa, että naisen on pyrittävä oppimaan elämän koko kirjon merkitys ja sisältö vapautumalla julkisen mielipiteen ja tuomion pelosta.” 1900-luvun libertarismi Kommunismin epäonnistuminen Neuvostoliitossa on saattanut kommunismin huonoon huutoon länsimaissa. Tästä arvostuksen romahduksesta on saanut myös anarkismi osansa. Tämä on kuitenkin siinä mielessä kohtuutonta, että anarkismi vastusti valtiojohtoista kommunismia, joka rajoitti yksilön vapauksia ja rakensi paljon raskaamman byrokratian kuin mitä tavattiin markkinatalousmaissa. Lisäksi eivät kaikki anarkistit olleet sosialismin tai kommunismin kannattajia, anarkokommunisteja. Esimeriksi anarkoindividualistit asettuivat vastustaman kollektivismia ja anarkokapitalistit hyväksyivät markkinatalouden. Libertarismi on liberalismin suuntaus, joka asettaa vapauden ihmisen toiminnan tärkeimmäksi ja korkeimmaksi päämääräksi. Se painottaa yksilön maksimaalista itsemääräämisoikeutta ja vallinnanvapautta. Libertaarit vastustavat auktoriteetteja. 1900-luvulla voidaan erottaa kaksi pääsuuntausta: sosiaalilibertarismi, joka on (lähellä) anarkokommunismia, ja talouslibertarismi tai oikeistolibertarismi, joka on (lähellä) anarkokapitalismia. Sosiaalilibertaristit kannattavat vapaata markkinataloutta mutta hyväksyvät yksityisomaisuuteen koskemisen tietyissä tapauksissa. Koske olen jo edellä esitellyt anarkokomministien ajatuksia, keskityn tässä anarkokapitalismiin. Anarkokapitalismi tavoittelee minimaalista valtiota, joka puuttuu yksilöiden elämään mahdollisimman vähän. Anarkokapitalismi hyväksyy yksityisomaisuuden ja sen vapaan käytön. Suuntaus painottaa ihmisten vapaehtoista yhteistyötä ja sopimista sekä spontaania järjestäytymistä. Sunnan merkittävimpiä edustajia on professori David Friedman, talousnobelisti Milton Friedmanin poika. Hänen tunnetuin teoksensa on Machinery of Freedom (1971), jossa esitetään anarkokapitalismille taloustieteellinen perustelu. Tuon seuraavaksi esiin libertarismin kaksi merkittävintä edustajaa, taloustieteilijä Friedrich A. Hayekin ja filosofi Robert Nozickin. Hayekin perusidea voidaan esittää yksinkertaisesti seuraavasti: ”suunnittelematon järjestys voi olla selvästi parempi kuin ihmisten tarkoituksellisesti suunnittelemat ja niiden seuraukset” (Hayek 1998, 13). Suunnittelemattomalla järjestyksellä Hayek viittaa hajautuneeseen, spontaanisti syntyneeseen järjestykseen, jota parhaimmillaan edustaa vapaa markkinatalous. Hayek väittää, että emme pysty ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä, koska ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea sitä tietoa, jota tarvitaan ja joka on hajautuneessa järjestyksessä. Hajautunut järjestys on ennakoimaton ja sen tulokset yllättäviä. ”Moderni kansantaloustiede selittää kuinka tällainen hajautunut järjestys syntyy ja kuinka se toimii tietoa keräävänä järjestelmänä, joka pystyy kokoamaan ja hyödyntämään laajalti hajallista tietämystä, jota mikään keskitetty suunnitteluyksikkö saati kukaan yksilö ei voi tietää, hallita tai omata kokonaisuudessaan.” (Hayek 1998, 23) 6 Tämän voi ymmärtää helpoiten ajatellen tuottajaa, joka toimii markkinoilla. Hänellä on idea hyödyllisestä tuotteesta, jonka hän pystyy valmistamaan. Vasta kysyntä osoittaa, tarvitaanko tuotetta. Tuottaja ei voi tietää, mihin ostaja tuotetta käyttää. Tuottaja oppii tässä prosessissa ja saa siitä tietoa, jota ei voi kenelläkään muulla olla. Koko markkina muodostuu lukemattomista transaktioista, joiden yhteisvaikutuksena talous ja yhteiskunta kehittyy. Tässä vaikuttaa Adam Smithin ”näkymätön käsi”, eli vaikka kukin tuottaja toimii vain omasta näkökulmastaan, niin lopputulos on kokonaisuudessaan paran mahdollinen. ”Markkinatalous on ainut tunnettu tapa hankkia informaatiota, joka avulla yksilöt kykenevät arvioimaan niiden voimavarojen suhteellista etua, joista heillä on välitöntä tietoa ja jota käyttämällä he tietoisesti tai tarkoittamattaan palvelevat kaukaisten tuntemattomien yksilöiden tarpeita.” (Hayek 1998, 104). Ohjatun järjestyksen ongelmana on, että ohjaaminen perustuu vääjäämättä rajoittuneeseen informaatioon, jolloin lopputulos voi olla katastrofaalinen. Toiseksi ohjaus perustuu yleisten tavoitteiden asettamiseen, jotka eivät tyydytä ihmisten tarpeita ja joita ei voida edes toteuttaa. Tässä yhteydessä Hayek viittaa yleensä oikeudenmukaisuuteen, joka on hänen mukaansa täysin vieras käsite spontaanille järjestykselle: markkinoilla toiset menestyvät ja toiset eivät ja juuri näin pitää ollakin. Hajautuneen järjestyksen syntyminen ja kehittyminen edellyttää kuitenkin sääntöjä tai käytäntöjä, joiden Hayek katsoo syntyneen itsestään kehitysprosessissa. Hän kutsuu niitä periytyneeksi moraaliksi. ”Rajoitan moraalin niihin ei-vaistonvaraisiin sääntöihin, jotka tekevät mahdolliseksi yhteiskunnan laajentumisen hajautuneeseen järjestykseen...” (Hayek 1998, 21). Ne koskevat erityisesti yksityisomaisuutta, rehellisyyttä sopimuksissa, vaihtamista, kauppaa, kilpailua, voittoa ja yksityisyyttä. Nämä säännöt ovat abstrakteja käyttäytymisääntöjä, jotka antavat toiminnalle puitteet. Keskeisessä asemassa ovat omaisuutta käsittelevät säännöt. Tällaiset säännöt takaavat vapauden, sillä ”missä ei ole omaisuutta, ei ole vapautta” (Locke). Hajautuneen, spontaanin järjestyksen käsitteellään Hayek liikkuu selvästi anarkismin suuntaan. Vaikka Hayek ei puhu anarkismista, hän sentään viittaa muutamassa yhteydessä anarkiaan, kuten ”kapitalismin samoin kuin Euroopan sivilisaation, laajeneminen sai alkunsa ja olemassaolon oikeutuksensa poliittisesta anarkiasta” (Hayek 1997, 46). Tällä hän tarkoittaa sitä, että kapitalismi ei kehittynyt vahvan hallinnon alla vaan anarkistisessa vapaudessa. On kuitenkin huomattava, että Hayek ei kiellä lainsäädännön suurta merkitystä hajaantuneessa järjestyksessä: lain pitää luoda pelisäännöt talouden ja ihmisten toiminnalle, mutta lakien ei pidä suosia ketään. Hayek kannattaa minimalistista valtiota, joka säätää lakeja ja pystyy tarvittaessa esim. kriisien aikana puutumaan asioihin. Sen sijaan valtion tehtävien laajentaminen esimerkiksi sosiaalipolitiikan suuntaan ei sovi hajautuneen järjestyksen teoriaan ja saattaa voimistaa totalitarismia. Anarkokapitalismin tunnetuin puolestapuhuja 1900-luvulla Yhdysvalloissa oli filosofi Robert Nozick, jonka teos Anarchy, State and Utopia (1974) vaikutti osaltaan siihen, että libertarismista tuli suosittu suuntaus akateemisissa piireissä. Nozick kannatti minimalistista valtiota ja poikkesi tässä suhteessa useimmista anarkisteista, jotka kielsivät valtion kokonaan. Hänen keskeinen ideansa oli kantilaishenkinen ajatus siitä, että ihmistä ei saa koskaan pitää välineenä. Ihmisellä on rajoittamaton oikeus itseensä. Tämä sisältää oikeuden omistaa itse aikaansaamansa vauraus ja tehdä sillä mitä haluaa. Yhteiskuntafilosofiassaan Nozick hyväksyi omaisuuden epätasa-arvoisen jakautumisen, jos se oli tulos ihmisten välisistä vapaaehtoisista sopimuksista ja omista ponnistuksista. Pakotettu tulonjako sotii ihmisten autonomiaa vastaan. Perustavia yhteiskunnallisia oikeuksia ovat oikeus elämään, oikeus vapauteen ja yksityinen omistusoikeus. Minimalistisen 7 valtion keskeiset tehtävät ovat väkivallan ja varastamisen estäminen ja sopimusoikeuksien turvaaminen. Anarkismin jakolinjat Jos vertaamme hyvin yleisellä tasolla anarkismin eri muotoja, niin pääjakaja on suhtautuminen omistukseen. Anarkokommunistit vastustivat yksityisomaisuutta, kun taas libertaarit puolustivat yksityisomaisuutta. Kummallekin päähaaralle vapaus oli keskeinen arvo. Anarkokommunistien vapauskäsitys oli positiivinen: yhteisomistus antaa kaikille vapauden ja mahdollisuuden toteuttaa itseään. Libertaareille taas yksityisomaisuus on vapauden ehto. Suuntaus ei ollut kiinnostunut oikeudenmukaisuudesta ja sen vapauskäsitys on negatiivinen: vapautta ulkoisesta puuttumisesta. Mutta tietysti niillä, joilla on omaisuutta ja vaurautta, on sellaisia mahdollisuuksia, joita suurella enemmistöllä ei ole. Kapitalismin tuottama vaurauden kasautuminen yhä harvempiin käsiin ei huolestuta libertaareja, mutta on anarkommunisteille todiste kapitalismin vanhanaikaisuudesta ja vanhingollisuudesta. Toinen anarkismin pääsuuntauksia erottava seikka on suhtautuminen valtaan ja valtioon. Libertaarit hyväksyvät minimaalisen valtion: sitä tarvitaan erityisesti omistusoikeuden ja sopimusoikeuden suojelemiseen. Mutta muuten valtion tulee puuttua mahdollisimman vähän ihmisten toimintaan. Valtion ei missään tapauksessa tule asettaa ihmisille tai yhteiskunnalle tavoitteita; jokaisen pitää saada tavoitella omaa hyvinvointiaan omilla tavoillaan. Anarkokommunistit vastustivat periaatteessa keskitettyä valtaa, puolueita ja valtiota. Silti he hyväksyivät jossain määrin minimalistisen valtion turvaamaan rauhaa. Anarkokommunisteille oli valtiota tärkeämpää alueiden ja tuotantolaitosten itsehallinto ja kaikkien kansalaisten osallistuminen yhteisten asioiden hoitamiseen. Anarkismin ymmärtämiseksi on muistettava muutama taustatekijä. Anarkismi syntyi aikana (1800luvulla), jolloin teollinen yhteiskunta oli vasta muotoutumassa ja työläisten olosuhteet tehtaissa olivat äärimmäisen heikot, työpäivät pitkiä, työturvallisuus olematonta ja palkat surkeita. Samaan aikaan valtiot olivat mitä suurimmassa määrin koneistoja, joilla suojeltiin eliitin etuoikeuksia ja pidettiin kansalaisia kurissa. Armeija, poliisi, oikeuslaitos ja verotus olivat tämän valtakoneiston ”palvelus” väestölle. Demokratia oli harvinaista ja kansalaisten mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon olivat olemattomia. Rikkaudet ja vauraus kasaantuivat pienelle vähemmistölle (aatelisille ja porvaristolle), kun taas suuri enemmistö eli köyhyydessä ja surkeissa olosuhteissa. Tästä maaperästä sai alkunsa anarkismi ja kommunismi. Ne nostivat esiin kaksi selitystä työläisten kurjuudelle: yksityisomistuksen (kapitalismin) ja valtion valtakoneiston. Kuten edellä näimme, anarkisteille valtakoneiston välivalta oli niin keskeinen tekijä, että vallankäytön vastustamisesta tuli anarkismin keskeinen sisältö. Tästä lähtökohdasta anarkistit eivät voinee hyväksyä marxilaisten kommunistien oppia proletariaatin diktatuurista ja vahvasta valtiosta. Anarkistien mukaan valtion vallankäytön korvaavat vapaaehtoiset yhteenliittymät, jotka yhdessä hoitavat yhteiskunnallistettua tuotantoa. Mutta anarkismi ei ole vain negatiivinen ideologia, vaan se on myös positiivinen filosofia, joka korostaa yksilön vapautta ja kaikinpuolista kehittämistä. Ja juuri yksilön vapauden takia anarkismi suhtautuu kielteisesti kaikkeen ylhäältä tapahtuvaan ohjaamiseen ja holhoamiseen. Tältä kannalta voidaan ymmärtää myös kapitalismin vastaisuus. Kapitalistisen yksityisomistuksen oloissa tuotannolliset voimavarat ovat harvalukuisen omistajaryhmän hallussa, jolloin työväestön on myytävä työvoimansa työnantajille tullakseen toimeen. Samalla työläinen on alistettu työnantajan 8 mielivallalle ja komennolle. Ihmisen kehittymisen kannalta yhteisomistuksen ideana on tarjota kaikille toimintaedellytykset, assetit, jotka eivät ole käytettävissä, jos ne ovat harvojen omistajien hallussa. Jotkut anarkistit hyväksyvät rajoitetun yksityisomistuksen siinä mielessä, että kansalaisilla on oikeus hallita elämiseen tarvitsemiaan resursseja (assetteja), kuten maata, työkaluja jne. Uuden Universal Basic Assets -ajattelun (UBA) kannalta anarkistien molemmat ratkaisu omistuksen ongelmaan ovat kiinnostavia ja mukana keskustelussa. Yhteisomistus tuo kaikkien ulottuville joukon voimavaroja, joita kansalaiset voivat käyttää omien ideoidensa toteuttamiseen. Tämä tuo mieleen commonsin idean eli yhteislaitumen, jota kaikki voivat käyttää. Omien tuotantovälineiden omistus liittyy historiallisesti ennen kaikkea maatalouteen; oikeuteen omistaa ne pellot ja kotieläimet, joita käyttää elannokseen. Myös käsityöläisten kuten seppien ja suutareiden työpajat ja työvälineet ovat olleet yksityistä omaisuutta. Digitaalisena aikakautena yhteisomaisuutta voisivat olla rekisterit ja yleinen data, ohjelmistot ja laitteistot jne. Yksityisomaisuutta voisivat olla henkilökohtaiset tietokoneet, älypuhelimet ja oma data. Anarkistit eivät kuitenkaan hyväksyisi valtavien alustojen kuten Googlen tai Facebookin yksityisomistamista ja monopoliasemaa. Anarkismi 2000-luvulla: luota ihmiseen, lopeta johtaminen Miltä anarkismi näyttää nyt 150-200 vuotta myöhemmin? Yhteiskunnallinen tilanne on länsimaissa muuttunut valtavasti. Anarkistit vastustivat parlamentarismia, koska sen katsottiin puolustavan vain etuoikeuksia. Demokratia ja parlamentarismi ovat nyt vakiintuneet ja työläisten ääni kuuluu etenkin vasemmistopuolueiden kautta. Työläisten olosuhteet ovat parantuneet ja suuri osa perinteistä työväestöä kuuluu keskiluokkaan. Varsinainen työväenluokka on kutistunut, ja suurin osa työvoimasta toimii palvelualoilla, mukaan lukien julkinen hallinto. Valtioista ja julkisesta hallinnosta on tullut suuria koneistoja, joilla on tehtäviä paitsi turvallisuuden ylläpitämisessä erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa ja koulutuksessa. Yksinkertaisten voi sanoa, että valtiovallasta on tullut väestöä palveleva ja demokraattisesti ohjattu järjestelmä, joka on kaukana 1800-luvun väkivaltakoneistosta. Mutta tarkoittaako tämä kehitys sitä, että anarkismilla ei ole mitään sanottavaa nykyaikana? Ei missään tapauksessa. Edellä annettu positiivinen kuva liberaalidemokraattisesta yhteiskunnasta 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa on vahvasti siloteltu, ”virallinen” kertomus. Saamme toisenlaisen kuvan, jos otamme huomioon esimerkiksi varallisuuden polarisaation ja taloudellisen eriarvoisuuden, naisten ja vähemmistöjen aseman ja kohtelun, ilmaston muutoksen, nationalismin, terveyserojen kasvun, kasvavan byrokratian ja lisääntyvän valvonnan ja sääntelyn koko yhteiskunnassa. Ei tarvitse olla anarkisti sanoessaan, että olemme kaukana Kropotkinin julistamasta tavoitteesta ”Oikeus hyvinvointiin, hyvinvointia kaikille”. Mutta enemmänkin voidaan sanoa. Ilmaisen keskeisen sanoman teesinä luota ihmiseen, lopeta johtaminen. Kysymys on siitä, miten asioita hoidetaan yhteiskunnassa. Jos luotamme ihmiseen, niin annamme ihmisille autonomian, oikeuden järjestää asiat yhdessä haluamallaan tavalla. Luota ihmiseen on luottamusta ihmisen itseohjautuvuuteen ja itseorganisoituvuuteen. Se on yksilön vapauden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. Lopeta johtaminen tarkoittaa vallankäytön purkamista yhteiskunnassa ja organisaatioissa. Tämä suuntautuu erityisesti johtajuutta vastaan. Anarkistit kiistävät aina ulkoisen auktoriteetin. Johtajuudesta on tehty avain menestykseen ja kasvuun. Samalla unohdetaan, että tuloksen tekevät aina ihmiset yksin ja yhdessä työpaikoillaan. Kaikki riippuu siitä, mitä ihmiset osaavat, kuinka 9 motivoituneita he ovat ja kuinka he toimivat yhdessä. On illuusio ajatella, että vain johtaja saa ihmiset motivoitumaan ja toimimaan yhdessä. Johtajuudesta on tullut monissa paikoissa luovuuden ja uudistumisen este. Tähän tulokseen ovat päätyneet muutkin kuin anarkistit. Esimerkiksi Supersellin toimitusjohtaja kiistää, että johtajilla olisi hallussaan paras tieto siitä, mitä pitäisi tehdä (HS 2.9.2018 ”Hyvästi pomovalta”). Hänen kokemuksensa mukaan, kun Sumea (pelifirma jossa Paananen oli ennen Supercelliä) sai aikaan hittipelin, tuli se lähes aina yrityksen virallisen kehitysprosessin ulkopuolelta. Supercellissä ei ole mitään ylhäältä tulevia sääntöjä tai prosesseja. Samassa Hesarin jutussa viitataan konsultointiyritykseen Columbia Road, jossa ei ole toimitusjohtajaa: ”Emme ole keksineet mitä lisäarvoa se toisi.” Tunnettuja esimerkkejä ilman lähijohtoa toimivista yrityksistä ovat Alankomaalainen hoivapalveluyritys Buurtzorg, joka on Hollannin nopeimmin kasvavia organisaatioita. Sen palveluksessa on noin 10.000 hoitajaa, jotka ovat organisoituneet kahdentoista hengen tiimeiksi, jotka ovat täysin itseohjauituvia. Toinen tunnettu esimerkki on Morning Star -niminen tomaatinjalostusfirma Kaliforniasta. Yrityksessä ei ole esimiehiä ja jokainen voi tehdä investointipäätöksen. Näistä esimerkeistä enemmän kirjassa Martela & Jarenko 2017. Yleinen vastaväite itseorganisoitumiselle on, että se voi toimia vain pienissä yksiköissä ja niissäkin tarvitaan koordinointia. Ja puhetta isojen yritysten tai organisaatioiden itseorgansioitumisesta, pidetään täysin mahdottomana ja utopistisena. Tähän on vastattava ensinnäkin, että anarkistit eivät kiistä koordinaation tarvetta, mutta sen hoitamisesta sovitaan aina erikseen. Toiseksi, isoihin organisaatioihin liittyy todellakin ongelmia itseohjautuvuuden kannalta, kuten Robert Michelin muotoilema ”oligarkian rautainen lakikin” esittää: kaikkiin instituutioihin on sisäänrakennettu taipumus vakiintua raskaiksi ja ahdistaviksi yksiköiksi. Collin Ward (2016, 52) luonnehtii anarkistista organisaatioteoriaa neljän periaatteen avulla: organisaatioiden tulisi olla 1. vapaaehtoisia, 2. funktionaalisia, 3. väliaikaisia ja 4. pieniä. Pakolliset organisaatiot eivät sovi yksilön vapauden ja vastuun kanssa. Funktionaalisuus on helppo ymmärtää, mutta organisaatioiden taipumus jatkaa toimintaansa vielä senkin jälkeen, kun niiden tehtävä on hävinnyt, johtaa painottamaan organisaatioiden väliaikaisuutta. Organisaation pienuus on suhteellinen kysymys. Pieni 5-10 hengen tiimi voi olla itseorganisoituva, pieni 50 hengen organisaatiokin tulee toimeen ilman johtajaa, kuten osoittavat esimerkiksi Saksassa olevat Steiner koulut, joissa ei ole vakituisia rehtoreita. Mutta entä suuret yritykset ja virastot – ja valtio kokonaisuudessaan. Anarkistien on vastattava, kuinka yhteiskunta voi toimia ja olla elinvoimainen jopa ilman valtiota ja kuinka hierarkiat voidaan purkaa ja siirtyä horisontaaliseen yhteiskuntaan. Todistamisen taakka on suuri, sillä suunnaton määrä yhteiskunta- ja taloustieteellistä kirjallisuutta on laadittu siitä lähtökohdasta, että valtio on yhteiskunnan organisoiva voima ja välttämätön rakenne (politiikka, lainsäädäntö, kansantaloustiede, hallintotutkimus, palvelututkimus jne.). Historiallisen anarkismin vastaukset näihin kysymyksiin ovat kiinnostavia. Lähtökohtana on pitää yhteiskunta ja valtio käsitteellisesti erillään toisistaan. Yhteiskunta on ihmisten verkosto, kun taas valtio on yhteiskuntaa ohjaava instituutio, jolla on väkivallan käytön monopoli. Valtiolla on keinot ylläpitää järjestystä ja valvoa lakien toteutumista. Anarkismin vastustajat vetoavat usein siihen, että valtiokoneistoa (poliisia, vankiloita jne.) tarvitaan, koska kaikki eivät koskaan suostu toimimaan yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan. 10 Anarkismi taas tarkoittaa ”hallitusvallan puuttumista”. Anarkistit luottavat ihmisten välisiin sopimuksiin. Tavoitteena on ”työnteon yhteisöllinen järjestäminen, joka perustuu vapaaehtoiselle sopimiselle” (Kropotkin 2009). Keskeinen argumentti on, että ”vapaaehtoisia sopimuksia ei tarvitse pitää yllä väkisin” (Kropotkin 2009, 181). Sopimusten rikkomista ehkäisee niiden vapaaehtoisuus ja yhteisöllinen paine: joka rikkoo yhdessä sovittuja periaatteita ja työnjakoa, menettää maineensa. ”Yksinkertainen tarve pysyä sanassaan ja säilyttää luotettavan maine on useimmille täysin riittävä syy olla rikkomatta sopimuksia” (Kropotkin 2009, 173). Vankilat ja rangaistukset eivät ole oikea keino käsitellä niitä, jotka ei sopeudu. Tärkeintä on kuitenkin se, että vapaaehtoisella yhteistyöllä saavutetaan sellaisia tuloksia, joita tuskin voi saavuttaa ylhäältä ohjatuissa organisaatioissa, joissa yksilöiden vapaus on hyvin rajoitettua. Vapaaehtoinen yhteistyö on motivoivaa, luovaa ja joustavaa. Kun kaikki mukanaolevat pääsevät vaikuttamaan asioiden hoitoon, syntyy uusia ratkaisuja: ”Ainoastaan tuhansien älyjen yhteisin ponnisteluin uuden yhteiskunnan kehittämiseksi voidaan löytää parhaat ratkaisut tuhansiin paikallisiin tarpeisiin” (Kropotkin 2009, 189). Tämä väite ei ole tuulesta temmattu. Lukuisat järjestöt, osuuskunnat ja liikkeet ovat osoittaneet kykynsä ratkaista menestyksellisesti paikallisia ongelmia ja monet uudet yritykset toimivat kannattavasti ilman vahvaa johtajuutta. Myös kansainvälisellä kentällä toimivat järjestöt ja kansainväliset aloitteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja keskinäisiin sopimuksiin (YK, Punainen risti, WTO, Pariisin ilmastosopimus jne.). Kropotkin viittaa siihen, kuinka eri tahojen ja valtioiden perustamat rautatiet on kyetty linkittämään yhteen ja kuinka posti kulkee minne tahansa ilman ylikansallisia hallintorakenteita, pelkästään sopimalla asioista. Itseohjautuvuudesta on tullut hyvin tärkeä hallinnon tutkimuksen alue (Management, ks. Martela & Jarenko 2017). Käsitteiden uutuuden takia kannattaa muistaa määritelmät. Itseohjautuvuus liittyy yksilöihin, heidän kykyihinsä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisen ohjauksen ja kontrollin tarvetta. Itseorganisoituminen puolestaan on organisoitumisen tapa, jossa ylhäältä annetut valmiit rakenteet on minimoitu eikä ole ennalta määrättyjä komentoketjuja, jäykkiä hierarkioita tms. Kiinnostava kombinaatio saadaan, kun organisaatio on itseorgansioituva ja sen jäsenet ovat itsohjautuvia. On vaikea kuvitella itseorganisoituvaa organisaatioita, jossa työntekijät olisivat ulkoisohjautuvia. Martela ja Jarenko esittävät, että Uber olisi tällainen organisaatio. Olisiko tässä kysymys siitä, että rutiinityöt on ulkoistettu yksityisille ihmisille. Mutta useimmat itseorganisoituvat organisaatiot ovat myös jäsentensä osalta itseohjautuvia; suomalaisena esimerkkinä mainitaan usein Reaktor. Koko tämä kehitys on otettava huomioon management teoriassa. Liikkeenjohdon kirjallisuus on valtavaa ja sillä on suuri vaikutus siihen, miten yrityksiä, organisaatioita ja hallintoa kehitetään ja järjestetään. Johtajiin panostetaan ja johtajiin luotetaan. Hyvä johtaja on se, joka tekee muutoksia ja saa alaiset sitoutumaan tavoitteisiinsa. Anarkisti sanoisi, että emme tarvitse lisää tai enää johtajia. Sen sijaan että kouluttaisimme johtajia, meidän on panostettava organisaatioiden itseorgansioitumiseen ja työntekijöiden itseohjautuvuuteen. Uusi teknologia tukee anarkismia Idea yhteiskunnasta ilman valtiota on hurja ja mielikuvituksellinen. Meidän on todella vaikeata kuvitella, että valtioita ei olisi. Mielikuvamme valtiosta on nyt kovin erilainen kuin anarkismin syntyaikoina, jolloin valtiot olivat etuoikeutettua luokkaa tukeva pakkokoneistoja. Näin ainakin Euroopassa ajatellaan. Pohjoismassa koemme, että valtiosta on tullut hyvinvointivaltio, joka ylläpitää verovaroin laajaa palvelujen ja etuuksien universaalista järjestelmää, joka tulee 11 kansalaisten hyvinvointia ja aktiivisuutta. Silti voimme vakavasti kysyä, olisiko teesillä luota ihmiseen, lopeta johtaminen jotain annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja taloudelle. Onko meillä liian paljon sääntelyä ja byrokratiaa, onko hallintomme liian jäykkä ja kuuluuko ihmisen ääni päätöksenteossa? Mahdollistavan hallinnon idea on luoda puitteet ihmisten ja yritysten toiminnalle, ei puuttua siihen, mitä ihmiset tekevät. Idea on hyvä, mutta silti pyrimme jatkuvasti ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia laatimalla uusia lakeja ja keskittämällä toimintoja, hyvänä esimerkkinä täysin valtioohjautuva SOTE-uudistus. Kun kokeilukulttuuri on vihdoin hyväksytty osaksi valtion toimintaa, voisimme myös kokeilla anarkismia eli ottaa käyttöön itseohjautuvia toimintamalleja, joissa työntekijät ja asiakkaat tekevät itse päätökset ja organisoivat toiminnan. Kokeilukohteita voisivat olla koulut, terveysasemat, sairaalat, vanhainkodit, päiväkodit, työvoimatoimistot, kaupunginosat, kirjastot ja miksei kokonaiset kunnatkin. Keskeinen argumentti itseoganisoitumisen puolesta on sen joustavuus ja nopea reagointikyky. Tämä argumentti löytyy jo historiallisesta anarkismista. Mutta ehkä vielä vahvempi argumentti nousee uudesta teknologiasta. Kuten Martela ja Jarenko kirjoittavat ”informaatioteknologian läpimurrot ... ovat tehneet mahdolliseksi isojenkin joukkojen keskinäisen koordinoinnin ilman, että tarvitaan hallinnoivaa esimiestä”. Tämä perustuu tehokkaaseen ja nopeaan informaation käsittelyyn ja välittämiseen ja monikanavaiseen kommunikaatioon (teksti, puhe, kuva jne.). Tietojärjestelmät hoitavat sen koordinaation ja kommunikaation, joka aikaisemmin sälytettiin johtajille. Esimerkit yhteisistä palvelualustoista viittaavat siihen, että anarkismi on täysin mahdollinen – ainakin tietyillä alueilla. Palvelualustat ovat vuorovaikutuksen paikkoja, joissa ”myyjät” ja ”ostajat” kohtaavat ja tekevät kauppoja tuntematta toisiaan. Palvelualustan omistaa yleensä jokin kolmas taho, joka ylläpitää alustaa ja ”verottaa” kaupankäyntiä maksuilla (Amazon, Uber) tai hyödyntämällä dataa esimerkiksi markkinoinnissa (Google, Facebook). Palvelualustojen toiminta edellyttää yleensä toimijoiden välistä luottamusta. Alustan omistajalla on valtaa alustan käyttäjiin nähden, joten tämä suhde on anarkismin kannalta kriittinen. Alustan käyttäjäksi (myyjäksi, ostajaksi yms.) ryhtyminen on periaatteessa vapaaehtoista. Jos alustan käyttö ei vastaa odotuksia, käyttäjä voi lopettaa sen käytön (tehdä exitit). Kiinnostavassa artikkelissaan ”Platforms as a Social Contract” Salminen, Gach ja Kaartimo (2018) esittävät, että alustat voidaan ymmärtää rakenteina, jotka mahdollistavat yhteiskuntasopimuksen (social contract). Tässä he viittaavat Rousseaun, Locken ja Hobbesin sopimusteorioihin. Suostuessaan käyttämään alustaa käyttäjä tekee sosiaalisen sopimuksen, jossa hän luovuttaa omaa valtaansa (esim. oikeuden käyttää dataa) alustan omistajalle ja saa haluamiaan palveluja. Jotta tällainen sosiaalinen sopimus toimisi, tarvitaan luottamusta ja sitä synnyttävää läpinäkyvyyttä ja reiluutta. Alusta yhteiskuntasopimuksena -ajattelu nostaa esiin myös kysymyksen omistamisesta. Kun asiakas luovuttaa dataansa alustan omistajalle, niin voidaan aivan hyvillä perusteilla väittää, että asiakas omistaa edelleen datansa ja hänellä on oikeus tietää ja päättää, mihin dataa käytetään (My Data periaate). Tämä periaate ei vielä toteudu täydellisesti, mutta tavoitteena se on yleisesti hyväksytty. Alustoissa tapahtuva vaihto sopii hyvin anarkistiseen ajatukseen organisoitumisesta ilman johtajia. Kun alusta on olemassa ja käytettävissä, sen kautta myyjä ja ostaja tekevät kauppansa ilman välikäsiä ja ilman ulkoista kontrollia. Alustan omistaja ei periaatteessa puutu näihin transaktioihin, mutta voi ”verottaa” toimijoita kulujensa katteeksi. Käytännössä alustoihin ja siellä tehtäviin transaktioihin liittyy erilaisia vastuita ja sanktioita ja lainsäädäntöä, joten mistään täysin vapaasta 12 toiminnasta ei voida puhua. Mutta periaatteessa alustat osoittavat, että hyvinkin monimutkaisia transaktioprosesseja voidaan hoitaa vapaaehtoisuuden ja itseorganisoitumisen periaatteilla. Lohkoketjut Anarkismin kannalta kiinnostavin uusi teknologia on lohkoketjut (blockchains), koska sen lähtökohta on luoda järjestelmä, jossa ei tarvita ulkoista kontrollia. Idea on yksinkertainen. Miten voimme varmistaa, että kukaan ei muuta yhteisiä dokumentteja. Ratkaisu lähtee siitä, että laaditaan jokaisesta dokumentista tiivistelmä, joka tallennetaan mahdollisimman moneen paikkaan. Vertaamalla sitten näitä tiivistelmiä, huomataan, onko jotain dokumenttia muutettu. Kun uusia dokumentteja tulee, luodaan uusia tiivistelmiä eli lohkoja vanhojen tiivistelmien päälle ja näin syntyy lohkoketju. Tässä joudutaan tekemään vanhoista lohkoista tiivistelmiä uusiin lohkoihin ketjutuksen turvaamiseksi. Lohkoketjuteknologia on tämän idean toteuttamista tietokoneilla. Lohkoketjuteknologiassa tarvitaan lukuisia tietokoneita, jotka käyvät läpi lohkoketjuja ja varmistavat, että mitään ei ole muutettu. Tämä prosessi on matemaattisesti erittäin monimutkainen ja vaatii runsaasti laskentatekoa ja kuluttaa energiaa. Se kone, joka suorittaa tarkistusta, saa siitä pisteitä eli tokeneita. Bitcoinissa nämä tokenit ovat kryptovaluuttaa, jota voi käyttää myös ostoksiin. On ennustettu, että tulevaisuudessa kryptovaluutta poistaa välikädet maksuliikenteestä ja tekee pankeista ja luottolaitoksista turhia. Luottamus valuuttaan perustuu jatkuvaan laskentaa, jossa tarkistetaan taloudellisia transaktioita. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa hajautetusti tuotetut digitaaliset valuutat, älykkäät sopimukset, mikromaksut, sähköiset omaisuusrekisterit, identiteettija maineenhallintarekisterit, äänestysjärjestelmät, laitteiden väliset keskinäiset maksut ja autonomiset organisaatiot. Kiinalainen yritys Neo on kehittämässä lohkoketjuteknologiasta ympäristöä, jossa omistusoikeus palautuu kansalaisille (HS 22.10.2018). Neon ohjelmistojen ja sovellusten avulla verkossa voidaan solmia erilaisia lohkoketjusovelluksia. Neon kehittäjät puhuvat avoimista innovaatioista ja alhaalta ylöspäin tapahtuvasta vallan vaihdoksesta sekä omistusoikeuksien ottamisesta takaisin ruohonjuuritasolle. Aivan anarkismin ihanteiden mukaan ”lohkoketjuteknologian avulla tavallisten ihmisten on kuitenkin ensimmäistä kertaa historiassa mahdollista luoda itselleen työkaluja, joilla valtaa ei enää tarvitse keskittää isoille yhtiöille”. Vaikka lohkoketjuteknologia onkin vasta kehityksensä alussa, jo nyt nähdään, että sen avulla voidaan hoitaa lukuisia toimintoja, jotka nyt vielä edellyttävät ulkopuolista vallan käyttöä ja kontrollia. Anarkismin kannalta tämä on hyvä uutinen, sillä se osoittaa anarkististen periaatteiden yleispätevyyden ja laajenemismahdollisuudet kaikkialle yhteiskuntaan. Emme tiedä häviävätkö keskitetyt, ylhäältä johdetut organisaatiot tämän kehityksen tuloksena, mutta siitä voimme olla varmoja, että niille on olemassa aitoja toimivia vaihtoehtoja. Kirjallisuutta Goldman, E. (1998/2018). Emma Goldman, Maailman vaarallisimman naisen puheita ja kirjoituksia. Työväen tuotantokomitean julkaisu. https://sites.google.com/site/vallankritiikki/emmagoldman-maailman-vaarallisimman-naisen-puheita-ja-kirjoituksia Goldman, E. (2011). Anarkismi ja muita esseitä. Savukeidas. 13 Hautamäki, A. (1993). Spontaaniin yhteiskuntaan - hyvinvointia ilman valtiota. J. O. Andersson, A. Hautamäki, R. Jallinoja, I. Niiniluoto ja H. Uusitalo, Hyvinvointivaltio ristiaallokossa, arvot ja tosiasiat, WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva 1993, s.133-246. Hayek, F.A. (1995). Tie Orjuuteen. Gaudeamus. Hayek, F.A. (1998). Kohtalokas Ylimieli. Art House. Krapotkin, P. (1906). Taistelu leivästä. Tampereen Työväen Osuuskirjapaino. Kropotkin, P. (2009). Kapinahenki. Kirjoituksia anarkismista. Savukeidas. Lauhakangas, O. (toim.)(1986). Kansalaistottelemattomuudesta. Otava. [Sisältää Thoreaun merkittävän artikkelin Kansalaistottelemattomuus.] Martela, F. & Jarenko, K. (toim.)(2107). Itseohjautuvuus, Miten organisoitua tulevaisuudessa. Alma Talent. Marx, K. (1971). Filosofian kurjuus. Edistys. [Marxin kritiikki Proudhonia vastaan.] Plehanov, G, (1907). Anarkismi ja Sosialismi. Tampereen Työväen Osuuskirjapaino. [Marxilainen arvioi anarkismista.] Salminen, J., Gach, N. ja Kaartemo, V. (2018). Platform as a Social Contract: An Analytical Framework for Studying Social Dynamics in Online Platforms. Anssi Smedlund, Arto Lindblom ja Lasse Mitronen (Eds.) Collaborative Value Creation in the Platform Economy. Springer, 41-64. Sutinen, V-J. (toim.)(2009). Utopiasosialistit. Savukeidas. [Sisältää mm. Goldwinin, Proudhonin, Bakuninin, Kropotkinin ja Goldmanin tekstejä.] Tieto yhtiöiden hallusta takaisin kansalle. Helsingin Sanomat 22.10.2018. Ward Collin (2016). Anarkismi. Into. [Sujuva yleisesitys anarkismista.] 14