Alaviitit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Syyrian ja Libanonin alueella vaikuttavaa šiialaisuuden haaraa. Sanan alaviitti muita merkityksiä esittelee Alaviitti (täsmennyssivu).
Alawīyyah (علوية‎)
Alaviitit
Tyylitelty imaami Alin miekka zulfiqar, joka on alaviittien tärkeä symboli.
Tyylitelty imaami Alin miekka zulfiqar, joka on alaviittien tärkeä symboli.
Väkiluku 3 miljoonaa[1]
Asuinalueet

Syyrian lippu Syyria 2,6 miljoonaa[2]
 Turkki noin 700 000–750 000[3]
 Libanon 100 000–120 000[4][5][6]
Libanon/Golanin kukkulat 2 100 Ghjarissa
 Australia[7]

2 prosenttia australianlibanonilaisista on alaviitteja.
Kielet arabian kieli, turkin kieli
Uskonnot šiialaisuus

Alaviitit tai alawiitit (myös nusairit tai ansarit[8] (Alawīyyah arab. علوية‎‎, Nuṣayrī arab. نصيريون‎ ja al-Anṣāriyyah) ovat merkittävä mystillinen ja synkretistinen[9] uskonnollinen ryhmä, jonka tärkeimmät asuinalueet ovat Syyrian Välimeren-rannikolla sekä Libanonin rajan läheisyydessä kuten Damaskoksessa. Alaviitit luokitellaan yleensä šiialaisuuden haaraksi.[10][11]

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaviitit johtavat nimensä Ali ibn Abi Talibista eli imaami Alista. Alawi tarkoittaa 'Alin seuraaja' tai 'alilainen'.[12] Ali oli profeetta Muhammedin serkku ja vävy, joka on šiialaisuuden keskushahmo ja marttyyri. Šiialaisessa mielessä Ali oli ensimmäinen imaami ja niin sanottu viimeinen sunnalaisuuden Oikeamielinen kalifi, jonka jälkeen islamilainen maailma joutui väärällä tielle.

Alaviittien toinen nimitys nusairit tulee Abu Shu'ayb Muhammad ibn Nusairista (k. 863), joka oli 11. imaamin oppilas ja julistautui myöhemmin 12. imaamiksi eli Mahdiksi (ks. kaksitoistašiialaisuus). Tämä nimitys on tosin harhaanjohtava, koska alaviiteille keskeinen opillinen isä on juuri imaami Ali eikä ibn Nusair. Jo syyskuussa 1920 Ranskan miehityshallinto alkoi virallisesti kutsua tätä väestöryhmää nimellä Alawi, jota alaviitit suosivat itsekin.

Vielä vanhemmissa lähteissä alaviitteihin on viitattu nimellä ansarit, jolla nimellä alaviitit kutsuivat itseään heidän parissa eläneen pastori Samuel Lyden mukaan 1800-luvun puolivälissä. Tosin toiset lähteet väittävät, että nimitys ansari on vain länsimaalaisten tekemä väärä transliteraatio sanasta nusairi.

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaviitteja, Alin seuraajia, on 12 % syyrialaisista.[13] Osa muista muslimeista pitää alaviitteja vääräoppisina, koska he pitävät jumalana Muhammadin serkkua, vävyä ja seuraajaa, imaami Alia.[13]

Ali on ainoa jumala

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

“Ei ole muuta jumalaa kuin Ali”, kuuluu uskontunnustus.[14][15] Alaviitit pitävät jumalana Muhammadin seuraajaa ja lankoa, imaami Alia.[16] Ali on osa Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä muistuttavaa kolminaisuutta.[16]

Ali opetti Koraanin Muhammadille. Muhammad loi maailmankaikkeuden ja ylläpitää sitä. Alia tulee palvoa, Muhammadia ylistää ja Salmania rakastaa. [17]

Jälleensyntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaviittien mielestä ihmiset olivat alun perin tähtiä valon maailmassa mutta heitä rangaistiin tottelemattomuudesta.[14][15] Heidän on jälleensynnyttävä[18][19][20] seitsemästi päästäkseen takaisin Alin hallitsemaan tähtien joukkoon.[14][15] Huonosti käyttäytyvä jälleensyntyy kristittynä, epäuskoiset eläiminä.[14][15] Väitetään, että naisilla ei ole sielua.[20]

Kristillisiä ja muita oppeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaviitit viettävät myös kristillisiä juhlia kuten Jeesuksen syntymää ja palmusunnuntaita[12][21] sekä viettävät messua jakaen leipää ja viiniä.[20]

Islamintutkija Martin Kramerin mukaan alaviittien uskonto yhdistelee šiialaisuutta, kristinuskoa, gnostilaisuutta ja pakanauskontoja, ja sen ydin pidetään salassa, eivätkä alaviitit noudata islamin viittä pilaria, viittä velvollisuutta. [22]

Pakanoita vai muslimeja?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet sunnioppineista kuten Ibn Kathir ovat luokitelleet alaviitit pakanoiksi[23][15][24] Kaikissa viidessä 1900-lukua edeltäneessä sunnioppineiden fatwassa alaviitit tuomittiin, mutta sitten poliittisista syistä, panarabialaisuuden etujen vuoksi keskeinen sunnivaikuttaja, Jerusalemin suurmufti, julisti alaviitit osaksi muslimiyhteisöä.lähde?[25]

Hafez al-Assadin sanotaan muokanneen alaviitteja tavallisten muslimien suuntaan.[26] Al-Assad väittää alaviittien olevan tavallisia kaksitoistašiialaisia.[26] Al-Assadin hallinnon valvomissa oppikirjoissa islam esitetään yhtenäisenä uskontona eikä viitata mitenkään alaviitteihin, druuseihin, ismailiitteihin tai edes šiialaisuuteen.[27] Syyrian päätuomari Ali Sulayman al-Ahmad on sanonut: "Olemme alaviittimuslimeja. Kirjamme on koraani... ja uskontomme on islam."[28]

Professori Barry Rubinin mukaan al-Assadien kaudella alaviittien uskontoa on muokattu tai ainakin sen poikkeamia muusta islamista on peitelty.[29]

Alaviitit salaavat todelliset oppinsa ja väittävät muuta. Tämä tapa, taqiyya, on vuosisataisten vainojen tulosta. Tästä vainotusta vuoristolahkosta on vasta äskettäin tullut Syyrian hallitsijasuku.[20]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaviittien alkuperä on kiistanalainen. He itse katsovat periytyvänsä alkuperäisistä 11. imaamin Hasan al-Askarin (k. 873) ja hänen oppilaansa Ibn Nusayrin (k. 868) seuraajista.[30]

Uskonlahko järjestäytyi ilmeisesti ibn Nusairin seuraajan al-Khasibin (k. noin 969 Aleppossa) johdolla. Vuonna 1032 al-Khasibin pojanpoika ja oppilas al-Tabarani muutti Latakiaan, joka kuului tuohon aikaan Bysantin keisarikuntaan. Al-Tabaranista tuli useiden kirjoitustensa myötä alaviittien uskonopin keskeinen koontaja. Hän ja hänen oppilaansa käännyttivät Syyrian vuoristoisen rannikkoseudun ja Kilikian maalaisväestön alaviittiuskoon.[31]

Alaviittien kokemukset 1000-luvun alussa ja ristiretkien aikana olivat kovia. Ensin Aleppossa hallitsi Hamdanidien dynastia, jonka šiialainen Fatimidien dynastia kukisti vuonna 1003. Vuonna 1008 šiialainen hallinto päättyi, kun seldžukit valtasivat alueen, jolloin myös alaviitit jäivät haavoittuvaisiksi. Vuonna 1097 ristiretkeläiset tappoivat alaviitteja, mutta pian liittoutuivat näiden kanssa ismailiitteja vastaan. Vuonna 1120 ismailiitit ja kurdit kukistivat 25 000 alaviittia, mutta 1123 alaviitit voittivat kurdit joidenkin ismailiittien avustamana. Vuonna 1269 mongolit valtasivat Aleppon ja surmasivat tuhansia šiioja. Saman vuosisadan lopulla sunnit surmasivat tuhansia šiioja kostoksi siitä, että nämä olivat tukeneet ristiretkeläisiä. Tästä lähtien šiioja yritettiin käännyttää sunneiksi. Vuonna 1297 alaviitit ja ismailiitit yrittivät yhdistyä, mutta tämä ei onnistunut. Vuonna 1260 Homsiin saapuneet sunnilaiset mamelukit hallitsivat Syyrian aluetta ja heidän hallintoaikanaan 20 000 alaviittia surmattiin vuonna 1317. Sunnalaiset Ottomaanit valtasivat Syyrian vuonna 1516 ja surmasivat seuraavana vuonna 10 000 alaviittia.[32]

Ottomaanien valtakunnan aikana alaviitteja kohdeltiin huonosti[33], ja he vain pyrkivät vastustamaan sunnalaisuuteen käännyttämistä.[34] Alaviitit kapinoivat useasti ottomaaneja vastaan säilyttäen näennäisen itsehallinnon vuoristossaan.[35] Verinen historia teki alaviiteista epäluuloisia suhteessa ulkopuolisiin. He kieltäytyivät tunnustamasta ulkopuolisia auktoriteetteja ja maksamasta veroja. Eristäytyneet ja omaan yhteisöönsä keskittyneet alaviitit katsoivat elävänsä vihamielisten sunnien keskellä. He aina välillä ryöstöhävittivät tasangolla sijainneita sunnien kyliä. Vuonna 1832 alaviitit hyökkäsivät Masjafissa ismailiittien kylään, jolloin Damaskoksen pašša lähetti tuhansia sotilaita alaviitteja vastaan. Alaviitit saivat kokea vastatoimia myös vuosina 1870 ja 1877.[32] 1900-luvun alussa sunnit hallitsivat varallisuutta ja politiikkaa, kun taas alaviitit elivät köyhinä maanviljelijöinä.[36][37]

T. E. Lawrence kuvaili elämäkerrassaan alaviittien eristäytyneisyyttä seuraavasti

»Elinvoimainen lahko oli sukuylpeä niin tunteissaan kuin politiikassakin. Nusairi ei pettäisi toista ja tuskin pettäisi epäuskovaistakaan. Heidän kylänsä sijaitsevat tilkkumaisesti Tripoliin viertävillä kallioilla. He puhuivat arabiaa, mutta oli asuneet kreikkalaisajoista lähtien Syyriassa. Yleensä he eivät puuttuneet asioihin, vaan jättivät Turkin hallituksen rauhaan odottaen vastavuoroisuutta.[38]»

Alaviittivaltion lippu.

Ensimmäisen maailmansodan ja ottomaanien valtakunnan romahduksen yhteydessä Ranska miehitti Syyrian vuonna 1918. Alaviittien territoriosta tuli ranskalaisten hallitsema autonominen Kansainliiton mandaatti vuonna 1920. Kaksi vuotta myöhemmin se yhdistettiin osaksi Ranskan Syyriaa. Ranskalaiset tunnustivat alaviitit, antoivat heille autonomian yhdessä muiden vähemmistöryhmien kanssa ja hyväksyivät heidät siirtomaa-armeijan palvelukseen.[12] Mandaattiaikana moni alaviittipäällikkö kannatti erillisen alaviittien kansakunnan tunnustamista ja yritti muuttaa autonomian itsenäisyydeksi. Alaviittien territorio (Territoire des alaouites) muutettiin vuonna 1925 Alaviittivaltioksi (État des Alaouites). Syyskuussa 1930 siitä tuli Latakian kuvernementti, joka liitettiin osaksi Syyriaa vuoden 1937 alusta lähtien.[39]

Vuonna 1939 Luoteis-Syyria jaettiin, kun suuren alaviittiväestön asuttama Alexandrettan kuvernementti jaettiin Turkin ja Ranskan kesken. Jako päätettiin Kansainliiton valvomassa kansanäänestyksessä, eikä se ollut alaviittien tai muidenkaan syyrialaisten mieleen. Samana vuonna Latakian kuvernementista tuli jälleen itsenäinen alaviittien provinssi, joka liitettiin myöhemmin kesäkuussa 1944 jälleen osaksi Syyriaa.

Assadin suku.

Syyria itsenäistyi 17. huhtikuuta 1946. Vuonna 1948 se osallistui arabivaltioiden Israelin-vastaiseen liittoumaan, mutta seuraavana vuonna maa joutui sotilasvallankaappausten kierteeseen. Aikaa leimasi Baath-puolueen nousu. Puoluetta oli ollut perustamassa iskenderunlainen alaviittijohtaja Zaki al-Arsuzi. Vuonna 1958 Syyria ja Egypti perustivat Yhdistyneen arabitasavallan, joka hajosi kolme vuotta myöhemmin, kun Syyriassa tapahtui sotilasvallankaappaus. Vuonna 1963 Baath-puolue nousi sotilasvallankaappauksessa valtaan. Vuonna 1966 radikaalit baathistit tekivät Salah Jadidin, Hafez al-Assad ja Nureddin al-Atassin johdolla sotilasvallankaappauksen syrjäyttäen ensimmäisen Baath-hallituksen. Vuoden 1966 kaappauksen johtajista Jadid ja Assad olivat alaviitteja.

Vuonna 1970 ilmavoimien kenraali Hafez al-Assad kaappasi vallan ja käynnisti "Korjaavan vallankumouksen" Baath-puolueessa.[12] Assadin nousua maan johtoon on verrattu siihen, että kastittomasta tulisi maharadža Intiassa tai että Venäjän tsaari olisi ollut juutalainen. Perinteiset valtasuhteet kääntyivät täysin ylösalaisin.[12]

Hafez al-Assadin poika Bašar al-Assad peri vallan vuonna 2000, ja käytännössä kaikki Syyrian nykyiset sotilaalliset ja tiedusteluelinten johtajat ovat alaviitteja. Assadien aikana maan johto on välttänyt korostamasta alaviittien ja muun muslimiväestön eroja. Syyrian kansannousun yhteydessä osa alaviiteista on liittynyt opposition kannattajiin.[40]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Tarkennus: Lähdeviitteet suomeksi ja fi-wiki-muotoon.
  1. ↑ The sword and the word. The Economist, 12 May 2012. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ It's Time to Engage Iran, Russia on Syria al-monitor.com. Viitattu 6.7.2012.
  3. ↑ On Turkey's Syrian frontier, fears of a sectarian spillover yahoo.com. Viitattu 6.7.2012.[vanhentunut linkki]
  4. ↑ http://www.repost.us/article-preview/#!hash=0467cbf01990a23ab00bfe1a45696310 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Lebanese Allawites welcome Syria’s withdrawal as ‘necessary’ 2005 The Daily Star. 30 April. Arkistoitu 25.3.2012. ”The Alawis have been present in modern-day Lebanon since the 16th century and are estimated to number 100,000 today, mostly in Akkar and Tripoli. The sect is managed through the Islamic Alawi Union, a council of 600 members that are elected every four years.” Viitattu 16.11.2012.
  6. ↑ Lebanon’s Alawi: A Minority Struggles in a ‘Nation’ of Sects 8.11.2011. Al Akhbar English.
  7. ↑ Ghassan Hage: Arab-Australians today: citizenship and belonging, s. 40. Paperback painos. Melbourne University Publishing, 2002. ISBN 0-522-84979-2 Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Nimitystä ansarit ei suomenkielisissä yhteyksissä ole käytetty, "nusairit" joskus harvoin. Yleisin nimitys on alaviitit. Kansainvälisesti nämä harvinaisemmat nimitykset ovat laajemmin käytössä.
  9. ↑ Lebanon: current issues and background John C. Rolland (2003)
  10. ↑ Kramer, Martin: Syria's '‘Alawis and Shi‘ism martinkramer.org. ”In their mountainous corner of Syria, the ‘Alawi claim to represent the furthest extension of Twelver Shi'ism.”
  11. ↑ Fisk, Robert: This election will change the world. But not in the way the Americans imagined. The Independent UK. Arkistoitu 6.5.2006. ”But outside Iraq, Arab leaders are talking of a Shia "Crescent" that will run from Iran through Iraq to Lebanon via Syria, whose Alawi leadership forms a branch of Shia Islam.”
  12. ↑ a b c d e Kaplan, Robert: Syria: Identity Crisis TheAtlantic.com. helmikuu 1993-.
  13. ↑ a b The 'secretive sect' in charge of Syria, BBC 17.5.2012.
  14. ↑ a b c d Alawis, Countrystudies.us, U.S. Library of Congress.
  15. ↑ a b c d e "Alawi Islam". Globalsecurity.org
  16. ↑ a b Encyclopædia Britannica, online edition[vanhentunut linkki]
  17. ↑ Essential Islam: A Comprehensive Guide to Belief and Practice, Diane Morgan, ABC-CLIO, 2010, ISBN 978-0-313-36025-1, p. 233
  18. ↑ Nicolas Pelham, A New Muslim Order, p. 236
  19. ↑ The Alawis BBC, Owen Bennett-Jones 4.2.2013
  20. ↑ a b c d Secretive sect of the rulers of Syria, The Telegraph 5.8.2011
  21. ↑ The New Encyclopedia of Islam by Cyril Glasse, Altamira, 2001, p. 36–7
  22. ↑ Martin Kramer, “Syria’s Alawis and Shi’ism,” in Shi’ism, Resistance, and Revolution, ed. Martin Kramer (Boulder, Colorado: Westview Press, 1987), pp. 237–54.
  23. ↑ Syria crisis: Deadly shooting at Damascus funeral
  24. ↑ Abd-Allah, Umar F., Islamic Struggle in Syria, Berkeley : Mizan Press, c1983, pp. 43–48
  25. ↑ The Nuṣayr−i-ʻalaw−i Religion: An Enquiry Into Its Theology and Liturgy, s. 1. BRILL, 2002. ISBN 978-90-04-12552-0 Teoksen verkkoversio.
  26. ↑ a b Syrian comment. Asad's Alawi dilemma, 8 October 2004
  27. ↑ Islamic Education in Syria: Undoing Secularism OU.
  28. ↑ 'Abd al‑Latif al‑Yunis, Mudhakkirat al‑Duktur 'Abd al‑Latif al‑Yunis, Damascus: Dar al‑`Ilm, 1992, p. 63.
  29. ↑ Rubin, Barry: The Truth about Syria, s. 49. New York: Palgrave Macmillan, 2007. ISBN 9781403982735
  30. ↑ Alawi Islam in the 11th Encyclopædia Britannica 1911encyclopedia.org. ”Among the more plausible explanations is that the name is derived from that of Muhommed ibn Nusair, who was an Isma'ilite follower of the eleventh imam of the Shiites at the end of the 9th century. This view has been accepted by Nosairi writers, but they transfer Ibn Nusair to the 7th century and make him the son of the vizier of Moawiya I. (Yksi uskottavista selityksistä on se, että nimitys on johdettu Muhammed ibn Nusairista, joka oli šiiojen 11. imaamin ismailiittinen seuraaja 800-luvulla. Nusairikirjoittajat hyväksyvät tämän, mutta he sijoittavat ibn Nusairin 600-luvulle ja katsovat tämän olleen visiiri Muawija I:n poika.”
  31. ↑ Shi'ism, by Heinz Halm, pg.157. Books.google.com.au. Teoksen verkkoversio.
  32. ↑ a b http://www.antiochgate.com/about_nusayris.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ http://www.globalsecurity.org/military/intro/islam-alawi.htm
  34. ↑ Seale, Patrick. Asad Of Syria : The Struggle For The Middle East / Patrick Seale With The Assistance Of Maureen McConville. Seale, Patrick. Berkeley : University of California Press, 1989, c1988.
  35. ↑ Mordechai Nisan. Minorities in the Middle East: a history of struggle and self-expression. McFarland, 2002. ISBN 0786413751, 9780786413751
  36. ↑ http://books.google.dk/books?id=mzuJAO7gTmoC&pg=PA101&lpg=PA101&dq=#v=onepage&q&f=false
  37. ↑ http://www.stratfor.com/weekly/20110504-making-sense-syrian-crisis
  38. ↑ T. E. Lawrence. Seven Pillars of Wisdom (Arkistoitu – Internet Archive). kirja 5, kappale 58
  39. ↑ Gitta Yaffe-Schatzmann. Alawi Separatists and Unionists: The Events of 25 February 1936. Middle Eastern Studies, Vol. 31, nro. 1 (tammikuu 1995), pp. 28–38 Julkaisija: Taylor & Francis, Ltd.
  40. ↑ Nir Rosen: Syria's Alawite activists stuck in the middle aljazeera.com

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alaviitit&oldid=22846613”