Halldór Laxness
| Halldór Laxness | |
|---|---|
 Laxness vuonna 1955. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Halldór Kiljan Laxness |
| Syntynyt | 23. huhtikuuta 1902 |
| Kuollut | 8. helmikuuta 1998 (95 vuotta) |
| Kansalaisuus | islantilainen |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | islanti |
| Esikoisteos | Barn náttúrunnar (1919) |
| Palkinnot | |
|
|
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Halldór Kiljan Laxness (
kuuntele ääntämys (ohje), alun perin Halldór Guðjónsson, 23. huhtikuuta 1902 Reykjavik – 8. helmikuuta 1998 Mosfellsbær) oli islantilainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu 51 romaania, runoutta, artikkeleita, näytelmiä, matkakertomuksia, novelleja ja esseitä. Laxness sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1955.[1]
Halldór Laxness on kansainvälisesti tunnetuin islantilainen kirjailija. Suurissa romaaneissaan Salka Valka (1931–32), Läpi harmaan kiven (1934–35) ja Maan valo (1938–40) Laxness kuvaa eritoten heikkoja ja sorrettuja ja heidän taisteluaan itsenäisyytensä puolesta. Tuotannon olennaisia osia ovat runollisuus ja ironian sävyttämä huumori.[2]
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Halldór Laxness syntyi vuonna 1902 Reykjavikissa. Vuonna 1905 hänen vanhempansa muuttivat maatilalle Mosfellin pitäjään.[2] Lapsena Laxness kuuli paljon islantilaista suullista kirjallisuutta. Hän alkoi kirjoittaa omia tarinoita seitsemänvuotiaana.[3] Ensimmäisen lehtiartikkelinsa hän julkaisi 14-vuotiaana.[4]
Laxness julkaisi esikoiskirjansa, suppean romaanin Barn náttúrunnar (”Luonnon lapsia”[5]) 17-vuotiaana 1919. Siinä on nähty vaikutteita muusta pohjoismaisesta kirjallisuudesta, kuten Björnstjerne Björnsonilta, Knut Hamsunilta ja Selma Lagerlöfiltä. Myöhemmin Laxnessin vaikuttajiksi on mainittu muun muassa August Strindberg, Theodore Dreiser, Ernest Hemingway ja Marcel Proust.[3]
Laxness meni vuonna 1922 luxemburgilaiseen luostariin ja kääntyi katolilaiseksi. Hän otti itselleen toisen etunimen Kiljan irlantilaisen pyhimyksen mukaan ja sukunimen Laxness lapsuuden asuinpaikkansa mukaan.[4][3][2] Laxness opiskeli teologiaa, kirjallisuutta ja kieliä ja kirjoitti runsaasti. Hän kuvasi uskonnollisia tuntojaan kokoelmassa Undir Helgahnúk (”Pyhän vuoren juurella”, 1924). Uskonnolliset kokemukset näkyvät myös romaanissa Vefarinn mikli frá Kasmír (”Kashmirin suuri kutoja”[5][6], 1927)[5]
Laxness irrottautui kuitenkin pian uskonnosta.[5] Oleskeltuaan kahden vuoden ajan (1927–1929) Yhdysvalloissa hän alkoi taipua sosialismiin päin.[4][3][2][5] Laxness yritti luoda käsikirjoittajan uraa Hollywoodissa ja ystävystyi kirjailija Upton Sinclairin kanssa. Kokemus suuren laman alusta vahvisti hänen myötätuntoaan köyhiä kohtaan.[7] Hän kirjoitti joukon satiirisia esseitä, jotka ilmestyivät 1929 kokoelmana Alþýðubókin (”Kansan kirja”, 1929)[3] Vuonna 1930 Laxness avioitui ja asettui asumaan Reykjavikiin.[5]
Laxness ryhtyi tuotannossaan kuvaamaan synnyinmaansa kansaa ja elämänoloja.[2] Laxnessin ensimmäinen suuri romaani Salka Valka (1931 ja 1932) on kertomus nuoresta tytöstä köyhässä kalastajakylässä. Toinen suuri romaani Läpi harmaan kiven (1934–35) kuvaa vaatimattoman talonpojan taistelua itsenäisyytensä puolesta luonnonvoimia ja yhteisöä vastaan. Laxnessin kolmas päätyö, romaani Maan valo (1938–40) kuvaa köyhää, kauneudesta haaveilevaa kansanrunoilijaa sekä runollisesti että ironisesti. 1700-luvulle sijoittuva Islannin kello (1943–46) kuvaa islantilaisten lannistumattomuutta vaikeana aikana.[5]
Pieni romaani Atomiasema (1948) arvostelee Natoon liittynyttä Islantia itsenäisyyden menettämisestä. Rohkeasti tyylittelevän teoksen satiiri kohdistuu myös poliittiseen ja porvarillisen kulissin takaiseen korruptioon.[2][5] Laulu sankareista (1952) sijoittuu kirjailijan rakastamien vanhojen saagojen aikakaudelle, mutta arvostelee myös oman aikansa sotaisuutta. Teos päättää Laxnessin toisen luomiskauden, jolle on ominaista vahva yhteiskunnallinen näkemys.[3]
Laxness sai Nobelin kirjallisuudenpalkinnon 1955. Seuraavissa teoksissaan hän siirtyi yhteiskunnallisista ongelmista yksilöiden ongelmiin sekä nykyisyyden kuvaamiseen suhteessa menneisyyteen. Lapsuuden maisema (Brekkukotsannáll) (1957) kuvaa nostalgisesti elämää vuosisadan alussa.[5] Se ja Kivinen paratiisi (1960) ovat entistä sisäänpäinkääntyneempiä ja runollisempia romaaneja.[8] Muistelmateoksessa Tunnustan maata (1964) kirjailija ottaa etäisyyttä kaikenlaisiin aatteisiin.[5] Laxnessin ajattelussa korostuivat väkivallattomuus ja epäluulo hallituksia ja ideologioita kohtaan.[7]. Modernistiset Jäätikön jumalat (1968) ja Pitäjänkertomus (1970) kuvaavat Laxnessin näkemystä Islannista lumottuna maailmana.[8][2] Esseeromaani Laulu luojan antimista (1972) satirisoi äkkirikastuneita sillipohattoja.[2]
Laxness kuoli Reykjavikissa 1998 sairastettuaan kymmenen vuotta Alzheimerin tautia.[3]
Elokuvaohjaaja Guðný Halldórsdóttir (s. 1954) on Laxnessin tytär.
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Salka Valka. ((Salka Valka, 1931–1932.) Islannista suomentanut Jyrki Mäntylä. Suomennoksen tarkistanut Tapio Koivukari) WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33524-6
- Läpi harmaan kiven. ((Sjálfstætt fólk I–II, 1934–35.) Ruotsista suomentanut Kristiina Kivivuori. Runot suomentanut Kirsi Kunnas) WSOY, 1951.
- Maan valo. ((Heimsljós, 1938–40.) Ruotsista suomentanut Kristiina Kivivuori. Runot suomentanut. Kirsi Kunnas) WSOY, 1953.
- Islannin kello. ((Íslandsklukkan, 1943–46.) Ruotsista suomentanut Kristiina Kivivuori. Runot suomentanut Kirsi Kunnas) WSOY, 1949.
- Atomiasema. ((Atomstöðin, 1948.) Ruotsista suomentanut Irmeli Niemi) WSOY, 1955.
- Laulu sankareista. ((Gerpla, 1952.) Ruotsista suomentanut Irmeli Niemi) Porvoo: WSOY, 1955.
- Lapsuuden maisema. ((Brekkukotsannáll, 1957.) Suomentanut Helena Raulo) WSOY, 1960.
- Kivinen paratiisi. ((Paradísarheimt, 1960.) Suomentanut Kai A. Saanila) WSOY, 1961.
- Tunnustan maata. ((Skáldatími, 1963.) Tekijän tarkistamasta tanskannoksesta suomentanut Toini Havu) WSOY, 1966.
- Jäätikön jumalat. ((Kristnihald undir Jökli, 1968.) Suomentanut Jyrki Mäntylä) WSOY, 1970.
- Pitäjänkertomus. ((Innansveitarkronika, 1970.) Suomentanut Jyrki Mäntylä) WSOY, 1971.
- Laulu luojan antimista. ((Guðsgjafaþula, 1972.) Suomentanut Juha Peura) WSOY, 1974. ISBN 951-0-06552-8
Muut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Novellikokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Artikkelikokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Matkakertomukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muistelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Nobel Prize in Literature 1955 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 3.2.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Hakusana Laxness, Halldór teoksessa Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 6. osa, Kop–Lip. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-07245-1
- ↑ a b c d e f g h Hämäläinen, Timo: Nobel-kirjailija Halldór Kiljan Laxness: Islannin inhimillinen, yleismaailmallinen runoilija. Helsingin Sanomat, 10.2.1998. Maksullinen verkkoversio.
- ↑ a b c Horst Frenz (toim.): Nobel Lectures, Literature 1901–1967. Elsevier, 1967. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Hakusana Laxness, Halldór teoksessa Otavan suuri ensyklopedia 5: Hašek – imusuonisto. Helsingissä: Otava, 1978. ISBN 951-1-05068-0
- ↑ Hallberg, Peter: Halldór K. Laxness. ((Halldór Kiljan Laxness, 1952.) Tekijän tarkistamasta ja täydentämästä laitoksesta suomentanut Toini Havu) Porvoo: WSOY, 1955.
- ↑ a b Allen, Bruce: The Great Weaver From Reykjavik. (englanniksi)
- ↑ a b Halldór Laxness Encyclopædia Britannica. 30.12.2016. Viitattu 21.6.2017. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Halldór Laxness vierailulla. Ylen Elävä arkisto.
| ||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
