Sierra Nevada (Yhdysvallat)
| Sierra Nevada | |
|---|---|
 Sierra Nevadan itäisiä huippuja, Mount Whitney mukaan luettuna. |
|
| Maantiede | |
 |
|
| Sijainti | Kalifornia, Yhdysvallat |
| Vuoriston pituus | 626 km |
| Vuoriston leveys | 372 km |
| Korkein kohta | |
| Nimi | Mount Whitney |
| Korkeus meren- pinnan tasosta |
4 419 m |
| Sijainti |
Sequoian kansallispuisto Inyon ja Tularen piirikunta |
Sierra Nevada on yli 620 kilometriä pitkä vuoristo Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltion itäosassa.[1][2] Vuoriston nimi tarkoittaa ’lumista vuoristoa’ espanjaksi ja se vakiintui käyttöön 1800-luvun aikana. Arkikielessä nimi lyhenee usein muotoon Sierra tai Sierras.[3]
Sierra Nevada ulottuu Mojaven aavikolta etelässä Kaskadeille Pohjois-Kaliforniassa ja Oregonissa.[1] Sen länsipuolelle jää Kalifornian suuri Keskuslaakso ja itäpuolelle Basin and Range Province – vähäsateinen alue, jossa vuorottelevat alangot ja pienet, pohjois-eteläsuuntaiset vuorijonot.[1][4] Vuoriston leveys vaihtelee noin 130 kilometristä Tahoejärven tienoilla 80 kilometriin etelässä.[1] Sen korkein kohta on Mount Whitney -vuori (4 419 m), joka on samalla Yhdysvaltojen korkein vuori Alaskan ulkopuolella.[1][2]
Sierra Nevadan alueella sijaitsevat Yosemiten, Kings Canyonin ja Sequoian kansallispuistot sekä Devils Postpilen kansallismonumentti.[5] Siellä kasvaa luonnonvaraisena mammuttipetäjiä, suurimpia puita maailmassa.[1]
Geologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sierra Nevada on epäsymmetrinen: vuorijonon harja ja korkeimmat huiput sijaitsevat sen itäosissa.[1] Monet huipuista kohoavat noin 4 000 metrin korkeuteen, ja korkein huippu Mount Whitney (4 419 m) on myös Yhdysvaltojen korkein kohta Alaskan ulkopuolella.[1][2] Pohjoisempana huiput ovat huomattavasti matalampia, Tahoejärven pohjoispuolella vain 2 100–2 700 metriä.[1]
Vuoriston kallioperä on enimmäkseen graniittia tai sen lähikivilajeja. Sen seassa on metamorfisten kivilajien kerroksia, jotka ovat syntyneet sedimenttikivilajeista kovassa kuumuudessa ja paineessa. Vuoriston pohjoisosissa kallioperä yhdistyy Kaskadien magmakivilajeihin.[1]
Sierra Nevada on siirroslohko, joka on kohonnut ja kallistunut länteen päin itäpuolellaan olevaa suurta siirrosta pitkin. Vaikka kohoaminen alkoi useita miljoonia vuosia sitten, suurin osa siitä on tapahtunut viimeisten 2 miljoonan vuoden aikana.[1]
Lohkon kohotessa sen jyrkkä itäpuoli joutui alttiiksi tuulen, sateen, lämpötilavaihtelujen ja jään aiheuttamalle eroosiolle, joka kulutti siihen syviä kanjoneita. Loivemmalla länsipuolella virtaa useita jokia, jotka muodostavat laajoja alluviaalikeiloja Kalifornian Keskuslaaksoon.[1]
Vesistöt ja jäätiköt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sierra Nevadan länsirinteiden merkittävimpiä jokia ovat Yuba, American, Mokelumne, Stanislaus, Merced ja Kern, jotka saavat alkunsa syvistä jäätiköiden uurtamista laaksoista. Kaikki joet Kerniä lukuun ottamatta yhtyvät joko Sacramentojokeen pohjoisessa tai San Joaquin -jokeen etelässä ja laskevat vetensä San Franciscon lahden kautta Tyyneenmereen.[1]
Pleistoseenikaudella jokilaaksot jäivät useita kertoja valtavien jäätiköiden peittoon. Jää kulutti länsirinteisiin U-laaksoja, jotka ulottuvat matalimmillaan noin 1 500 metrin korkeuteen. Jäätiköiden laajentuessa vuoriston huipulle syntyi yhtenäinen jääpeite, joka ulottui Tahoejärveltä noin 300 kilometriä etelään lähelle Mount Whitneytä. Jääpeitteestä erkani kapeita kielekkeitä, jotka olivat pitempiä loivilla länsirinteillä kuin jyrkillä itärinteillä.[1]
Jäämassat jättivät maisemaan selviä jälkiä, kuten suuria onsiloita, moreenimuodostumia ja tuhansia alppijärviä. Esimerkiksi monet Yosemiten kansallispuiston ja Tahoejärven ympäristön luonnonnähtävyydet ovat jäänteitä jääkaudelta. Tahoejärvi on suurin ja syvin alppijärvi maailmassa: sen pinta-ala on yli 500 neliökilometriä ja syvin kohta ulottuu noin 500 metrin syvyyteen järven pinnasta.[1]
Ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eteläisen sijaintinsa ja Tyynenmeren läheisyyden ansiosta Sierra Nevadassa vallitsee poikkeuksellisen leuto vuoristoilmasto. Vaikka lämpötila voi pudota talvella alle −18 celsiusasteeseen laaksoissa, on vuorten rinteillä yleensä lämpimämpää.[1]
Koska vuoristo sijoittuu poikittain talvimyrskyjen reitille, sen tuulenpuoleisilla länsirinteillä sataa runsaasti marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana, kun taas suojanpuoleiset itärinteet jäävät katveeseen. Sadanta vaihtelee 760 millimetristä lännenpuoleisilla alarinteillä 1 780–2 030 millimetriin vuoriston pohjoisosien ylärinteillä; itärinteillä sademäärät jäävät yleensä 510–1 020 millimetriin.[1]
Lumikertymä kasvaa sitä suuremmaksi mitä korkeammalle ja pohjoisemmaksi vuoristossa siirrytään. Pohjoisimmilla huipuilla se vaihtelee 840 millimetristä 970 millimetriin vuodessa. Suurin päiväkohtainen ennätys tapahtui Echo Summitilla, jossa lunta saatiin 1 676 millimetriä vuorokauden aikana. Yli 2 100 metrin korkeudessa lumipeite voi kasvaa talven aikana 3–4 metriä korkeaksi, ja Donner Passin solassa lumen syvyydeksi on mitattu jopa 20 metriä.[1]
Sierra Nevadan tuuliolosuhteisiin vaikuttaa Tyynenmeren itäosissa vallitseva korkeapaine, joka on voimakkaimmillaan kesäkuukausina. Sen vaikutuksesta mantereen keskiosista alkaa virrata kuivaa ilmaa vuorten yli merelle päin. Jos korkeapaine ei hellitä talveksi, talvimyrskyt jäävät tulematta ja seudulla voidaan kärsiä jopa vuosien kuivuudesta. Viimeksi tällaisia kuivia kausia on koettu 1930-, 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla.[1]
Luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sierra Nevadan länsirinteiden kasvillisuus voidaan jakaa karkeasti viiteen luokkaan. Alemmilla aluskukkuloilla kasvaa kesävihantia lehtipuita ja pensaita sekä ainavihantaa Quercus wislizeni -tammea, ylemmillä aluskukkuloilla puolestaan Quercus kelloggii -tammea, keltamäntyä ja oregonintuoksusetriä. Metsätalouden kannalta merkittävimpiä ovat vuoristometsät, joiden valtapuita ovat lännendouglaskuusi, komeapihta ja jeffreynmänty. Niissä viihtyy myös mammuttipetäjä, jonka suojelemiseksi Sequoian kansallispuisto on perustettu. Subalpiinisen metsävyöhykkeen puulajeja ovat esimerkiksi kontortamänty, vuorihemlokki, lännenkataja ja lännenvalkomänty. Puurajan yläpuolella kasvaa vielä sammalia, jäkäliä ja matalakasvuisia alppikasveja.[1]
Vähäsateisilla itärinteillä kasvaa marunoita, ruusioita, katajia, bajanmäntyä ja haapoja. Sekä vuoriston länsi- että itärinteillä – alpiinista vyöhykettä lukuun ottamatta – esiintyy myös chaparral-kasvillisuutta, nahkealehtistä pensastoa, jolle tyypillisiä lajeja ovat Atriplex canescens -maltsa, Quercus berberidifolia -tammi, sianpuolukat ja tuoksiot.[1]
Suurnisäkkäät ovat käyneet Sierra Nevadassa yhä harvinaisemmiksi 1900- ja 2000-luvuilla ihmisten määrän kasvettua. Mustakarhu on arempaa harmaakarhua yleisempi. Aluskukkuloilla tavataan muulipeuroja ja niitä saalistavia puumia, joiden määrä on kääntynyt nousuun. Ala- ja keskirinteiden metsissä eläviä piennisäkkäitä ovat esimerkiksi amerikanmäyrä, skunkki, punailves, kanadanmajava ja amerikanliito-orava. Puurajan tuntumassa elää myös amerikanpiiskujäniksiä ja keltavatsamurmeleita. Kanadannäätien ja ahmojen määrä on pienentynyt, ja paksusarvilampaan elinalue on supistunut vuoriston eteläosiin.[1]
Sierra Nevadan linnusto on runsaslajinen. Laaksoissa tavataan peltoturpiaalia, tunturikiurua ja fasaania ja chaparral-pensasmailla ja aluskukkuloilla kaliforniantupsuviiräistä, kanjonipeukaloista ja kalifornianjuoksukäkeä. Vuoristometsien lajeja ovat esimerkiksi vuoritiainen, täpläpöllö ja amerikansepelkyyhky, suuremmilla korkeuksilla myös kanahaukka ja vuorisieppari. Subalpiinisella vyöhykkeellä viihtyvät taviokuurna ja nokitikka.[1]
Sierra Nevadan vesistöissä esiintyy sekä luonnonvaraisia että istutettuja lohilajeja. Kalanistutukset ovat yleistyneet, koska jokia on padottu ja kalojen luonnollinen elinalue on kaventunut voimakkaasti.[1]
Ihmisen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sierra Nevadan alueen intiaanit muodostivat viisi pääryhmää: yokutit, sierranmiwokit ja maidut länsirinteillä, paiutet Owens Valleyssä ja washoet itärinteillä. Intiaanit harjoittivat seudulla metsästystä ja keräilyä ja sytyttivät joskus tahallaan metsäpaloja ajaessaan riistaa. Ensimmäisinä eurooppalaisina vuorilla vieraili espanjalaisia tutkimusmatkailijoita ja lähetyssaarnaajia 1700-luvulla. Heitä seurasivat 1800-luvun alussa amerikkalaiset metsästäjät ja turkiskauppiaat, joista nimekkäimpiä olivat Jedediah Smith ja Joseph R. Walker.[1]
Tammikuussa 1848 Americanjoelta löydettiin kultahippuja läheltä nykyistä Placervilleä. Tämä käynnisti kansainvälisen kultaryntäyksen, jolla oli syvällinen vaikutus Kalifornian ja koko Yhdysvaltojen historiaan. Ei kulunut kahtakaan vuotta, kun vuorilla työskenteli jo arviolta 50 000 kullankaivajaa. Kasvavan väestön palvelemiseksi syntyi pankki- ja kaupallista toimintaa, julkista liikennettä, maa- ja metsätaloutta sekä teollisuutta. Talouden nousukausi joudutti Kalifornian liittämistä osaksi liittovaltiota ja johti San Franciscon, Sacramenton ja muiden kaupunkikeskusten nopeaan kasvuun. Kullantuotanto alkoi kuitenkin hiipua 1880-luvulla, vaikka vuorilla harjoitetaankin yhä jonkin verran kaivostoimintaa.[1]
Kultaryntäyksen myötä Sierra Nevadan alueelle rakennettiin alkeellisia teitä. Niitä seurasivat paikalliset ja koko mantereen ylittävät rautatiet 1860–1870-luvuilla. Ensimmäiset päällystetyt maantiet, joita pitkin vuoret saattoi ylittää, valmistuivat 1920-luvulla. Vuoriston keskiosista puuttuu kuitenkin yhä ympärivuotinen tie- ja ratayhteys.[1]
Nopea talouskasvu on johtanut ympäristöongelmiin. Esimerkiksi Tahoejärven ympäristössä esiintyy ilmansaasteita, liikenneruuhkia, jätevesiongelmia ja maiseman pilaantumista. Myös kasvava veden ja sähkön tarve sekä virkistystoiminta ovat muuttaneet Sierra Nevadan ympäristöä. Kolme neljästä joesta vuorten länsirinteillä on rakennettu. Ensimmäinen suuri hanke oli 1900-luvun alussa padottu Hetch Hetchyn tekojärvi, joka peitti alleen useita samankaltaisia luonnonnähtävyyksiä kuin läheisessä Yosemitenlaaksossa. Sitä uudempi ja laajempi oli Kalifornian osavaltion vesihanke, joka käynnistyi 1960-luvulla Orovillen padon rakentamisella Featherjoelle Sierra Nevadan pohjoisosissa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Sierra Nevada Britannica. Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Sierra Nevada Peakbagger.com. Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Moon, Freda: Is it ‘The Sierra’ or ‘The Sierras’? Californians can’t agree SFGATE. 20.7.2021. Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Basin and Range Province Britannica. Viitattu 12.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Parks & Partners Sierra Nevada Inventory & Monitoring Network. National Park Service. Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sierra Nevada (Yhdysvallat) Wikimedia Commonsissa
Ilmasto | Piirit | Talous | Vaalit | Maantiede | Hallinto | Kuvernöörit | Historia | Politiikka | Teemasivu