Tulilintu (baletti)
Tulilintu (ransk. L'oiseau de feu, ven. Жар-птица, Žar-ptitsa) on venäläisen Igor Stravinskyn säveltämä baletti. Se tehtiin Sergei Djagilevin tilauksesta tämän Ballets russes -seuruetta varten. Alkuperäisen koreografian laati Mihail Fokin.[1] Tulilintu oli Stravinskyn ensimmäinen kansainväliseksi menestykseksi kohonnut teos. Sen kantaesitys oli Pariisin oopperatalossa 25. kesäkuuta 1910.[2]
Baletin päähenkilöt ovat venäläisen kansanperinteen hahmot prinssi Ivan Tsarevitš (”Iivana tsaarinpoika”), pahahenki Koštšei Kuolematon ja myyttinen Tulilintu, joka toimii Ivanin avustajana.[1]
Tulilintua esitetään yhä sekä balettina että orkesterisarjana.[3]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ollessaan iltasella metsällä Ivan Tsarevitš huomaa Tulilinnun, jota jää väijymään. Hän vangitsee kultaisia omenoita syömään tulleen linnun lumottuun puutarhaan. Tulilintu anoo vapauttaan vangitsijaltaan tarjoamalla pyrstösulkansa, jonka avulla hän voi auttaa sulan haltijaa hädässä. Ivan suostuu tähän. Nähdessään kolmentoista neidon tulevan Koštšei Kuolemattoman linnasta hän saa tietää yhdeltä neidoista, kauniilta tsaarintyttäreltä, että nämä ovat noiduttuja ja Koštšei muuttaa jokaisen linnaan tunkeutujan kiveksi. Vartijat saavat Ivanin kiinni ja hän käyttää Tulilinnun pyrstösulkaa kutsuakseen tämän apuun. Tulilintu lumoaa Koštšein käskyläiset ja paljastaa Ivanille ilkeän noidan salaisuuden, joka on kallisarvoiseen rasiaan kätketty muna. Ivan löytää rasian ja murskaa munan, jolloin Koštšein voima häviää. Mikään ei voi nyt estää Ivanin ja kauniin tsaarintyttären onnea. He lähtevät kahdentoista neidon ja näitä aikoinaan pelastamaan tulleiden, kivestä takaisin ihmishahmoon palautuneiden prinssien kanssa omaan valtakuntaansa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Baletin tilasi ja sen aiheen valitsi alun perin Sergei Djagilev, joka suunnitteli ohjelmistoa venäläisen seurueensa toiseksi esityskaudeksi. Vuoden 1909 ensimmäisen kauden aikana seurue oli esittänyt sekä venäläisiä oopperoita että baletteja, mutta oopperat olivat tulleet liian kalliiksi ja ajaneet Djagilevin lähes vararikkoon, joten hän päätti keskittyä toisella kaudella balettiin. Ranskalaiseen yleisöön eksotiikallaan vedonnutta venäläiskansallista musiikkia tuottaneet venäläiset säveltäjät eivät olleet juuri säveltäneet baletteja, joten Djagilevin oli tilattava uusia sävellystöitä.[4]
Koreografi Fokin laati tarunomaista tulilintua käsittelevälle baletille alustavan libreton yhdistelemällä aineksia useista venäläisistä kansansaduista. Pääaineksina toimivat Aleksandr Afanasjevin kirjaama satu Ivan Tsarevitš, tulilintu ja harmaa susi sekä kansansatu Itsestään soiva sitra, jossa myös on pääosassa Ivan Tsarevitš. Susi jätettiin baletista pois, jolloin tulilintu sai kaksoisroolin etsinnän kohteena ja prinssi Ivanin taianomaisena avustajana.[4]
Baletin sävellystyötä ehdittiin tarjota usealle säveltäjälle ennen Stravinskya. Alun perin säveltäjäksi kaavailtiin Nikolai Tšerepniniä, joka kuitenkin vetäytyi hankkeesta. Seuraavaksi työtä tarjottiin Anatoli Ljadoville, joka ilmaisi ensin kiinnostuksensa, mutta kieltäytyi sitten hänkin. Usein mainittu tieto, että Ljadov olisi vastaanottanut toimeksiannon, mutta ei olisi saanut mitään sävellettyä, ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Myöskään Aleksandr Glazunov ja Nikolai Sokolov eivät suostuneet säveltämään Tulilintua.[4]
Ensi-illan lähestyessä Djagilev valitsi joulukuussa 1909 Igor Stravinskyn säveltämään baletin. Vasta 27-vuotias Stravinsky oli tuolloin vielä melko tuntematon, mutta Djagilev oli vakuuttunut hänen varhaisista orkesteriteoksistaan.[2] Lisäksi Stravinsky oli ollut yhtenä useasta säveltäjästä tekemässä Ballets russesin vuonna 1909 esittämän Les Sylphides -baletin eräiden tanssinumeroiden uudelleensovituksia, joten hän oli jo työskennellyt Djagileville.[4]
Kuultuaan toimeksiannosta Stravinsky ryhtyi sävellystyöhön Pietarissa. Hän sai sävellyksen valmiiksi toukokuussa 1910 ja lähetti nuotit Pariisiin.[2] Tulilinnun rooliin kaavailtu pääballerina jouduttiin vaihtamaan viime hetkellä, sillä Anna Pavlova ei ymmärtänyt Stravinskyn musiikkia ja kieltäytyi tanssimasta. Vatslav Nižinski tarjoutui tanssimaan roolin en pointe eli varpaiden kärjillä, koska Marius Petipan baletissa Sinilintu ja lumottu prinsessa Sinilinnun osa oli tarkoitettu miestanssijalle.[5] Pääosat tanssivat lopulta Mihail Fokin prinssi Ivanina, Tamara Karsavina Tulilintuna, Aleksis Bulgakov ja Vera Fokina. Puvut suunnittelivat Léon Bakst ja Aleksandr Golovin ja lavasteet Golovin.[6] Ensi-illan jälkeen Stravinsky tunnustettiin pian merkittäväksi ja omaperäiseksi nousevaksi kyvyksi.[2]
Stravinsky teki Tulilinnun musiikin pohjalta kaksi orkesterisarjaa vuosina 1911 ja 1919 sekä erillisen balettisarjan orkesterille vuonna 1945. Lisäksi hän teki joistain baletin yksittäisistä kappaleista sovituksia pianolle ja viululle.[7]
Vuonna 1921 Léon Bakst esitti baletin uusintaversion puvustukseen idean, että kaikki roolihahmot olisivat lintuja ja noita Koštšeita edustaisi pöllö. Vuonna 1926 Djagilev mietti Tulilinnusta uusittua versiota. Hänen mielestään Aleksandr Golovinin pukuluonnokset olivat jo ummehtuneita, ja Natalja Gontšarova pyydettiin suunnittelemaan niitä uudelleen.[5][8]
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stravinsky lainasi teokseen melodioita venäläisestä kansanmusiikista, mutta tunnistettavimmat kohdat ovat kokonaan hänen omia luomuksiaan.[2] Stravinskyn tiedetään lainanneen Tulilinnussa ainakin kahta perinteistä horovod-tanssia, jotka molemmat olivat ilmestyneet hänen opettajanaan toimineen Nikolai Rimski-Korsakovin vuonna 1877 julkaisemassa venäläisten kansanlaulujen kokoelmassa. Kansanmusiikista lainatut muodot samaistuvat baletissa ihmishahmoihin, kuten prinssi Ivaniin ja prinsessoihin, kun taas Tulilintua ja noita Koštšeita edustavat monimutkaisemmat, Stravinskyn itsenäisesti kehittämät melodiat.[4]
Baletin tunnetuimmat kappaleet ovat Tulilinnun tanssi, infernaalinen tanssi (danse infernale) ja loppukohtauksen juhlava musiikki.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b The Firebird - Notes on the Piece Carnegie Hall (Internet Archive). Arkistoitu 3.12.2014. Viitattu 3.7.2014.
- ↑ a b c d e Betsy Schwarm: The Firebird (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 3.7.2014.
- ↑ Igor Stravinsky: The Firebird Classic FM. Viitattu 3.7.2014.
- ↑ a b c d e Richard Taruskin: Stravinsky: The Firebird, s. 5–8, CD-levyn Stravinsky – The Firebird tekstiliite. Deutsche Grammophon 1993. 437 850-2.
- ↑ a b Kochno, Boris: Diaghilev and the Ballets Russes. Translated from the French by Adrienne Foulke. Allen Lane The Penguin Press, UK, 1971. Ss. 53-55. ISBN 0 7139 0174 8. Kirjastoluokka 775 Koc a IV, Helsingin kaupunginkirjasto
- ↑ Garafola, Lynn: Diaghilev's Ballets Russes. Oxford University Press New York, Oxford, 1989. s. 401. ISBN 0-19-505701-5
- ↑ Heikki Poroila: Yhtenäistetty Igor Stravinsky, s. 18–19 (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen musiikkikirjastoyhdistys, Helsinki 2012. Kirjastot.fi. Viitattu 16.7.2014.
- ↑ Garafola, Lynn: Diaghilev's Ballets Russes. Oxford University Press, UK, 1989. S. 386. ISBN 10: 0195076044. Kirjastoluokka 755.1 Gar, Helsingin kaupunginkirjasto.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tulilintu Wikimedia Commonsissa