Vilhelm II (Saksa)
Vilhelm II (saks. Friedrich Wilhelm Viktor Albert; 27. tammikuuta 1859 Berliini, Preussi – 4. kesäkuuta 1941 Huis Doorn, Doorn, Alankomaat) oli viimeinen Saksan keisari ja viimeinen Preussin kuningas vuosina 1888–1918.[1] Hän vei Saksan ensimmäiseen maailmansotaan, jossa kärsityn tappion seurauksena monarkia kumottiin vuoden 1918 vallankumouksessa. Vilhelm II joutui luopumaan kruunusta ja asui loppuelämänsä maanpaossa Alankomaissa.
| Vilhelm II | |
|---|---|
 | |
| Saksan keisari Preussin kuningas | |
| Valtakausi |
15. kesäkuuta 1888 – 9. marraskuuta 1918 |
| Edeltäjä | Fredrik III |
| Seuraaja |
monarkia lakkautettiin presidentti Friedrich Ebert |
| Syntynyt |
27. tammikuuta 1859 Potsdam tai Berliini, Preussi |
| Kuollut |
4. kesäkuuta 1941 (82 vuotta) Huis Doorn Doorn, Alankomaat |
| Hautapaikka | Mausoleumi Huis Doornin puistossa |
| Puoliso |
|
| Lapset |
Wilhelm Eitel Friedrich Adalbert August Vilhelm Oskar Joachim Viktoria Luise |
| Koko nimi | Friedrich Wilhelm Viktor Albert |
| Suku | Hohenzollern |
| Isä | Fredrik III |
| Äiti | Viktoria |
| Uskonto | luterilaisuus |
| Nimikirjoitus |
 |
Suku ja koulutus
muokkaa
Vilhelm II:n vanhemmat olivat keisari Fredrik III sekä Britannian kuningattaren Viktorian ja prinssi Albertin vanhin tytär, prinsessa Viktoria.[1] Vilhelm oli vanhin vanhempiensa seitsemästä lapsesta. Hänen sisarestaan Sophiesta tuli Kreikan kuningatar, ja sisar Margaret oli Suomen kuninkaaksi valitun Hessenin prinssin Friedrich Karlin puoliso.
Vilhelm II vasen käsi oli vammautunut hänen syntyessään eikä koskaan kasvanut normaalikokoiseksi.[1] Hän syntyi perätilassa, jossa vasemman käden hartiapunoshermo vaurioitui.lähde? Jotkut historioitsijat ovat väittäneet tätä syyksi hänen käyttäytymiseensä.[1] Kättä yritettiin korjata ja hoitaa lukemattomia kertoja. Vilhelm oppii ratsastamaan suurella vaivalla.lähde?
Vilhelm oli luonteeltaan kireä, levoton ja päättämätön, mitä on pyritty selittämään hänen kasvatuksellaan. Vilhelmin äiti yritti kasvattaa pojastaan englantilaisen herrasmiehen, jolla olisi 1800-luvun liberaalin britin maailmankatsomus. Vilhelm kuunteli kuitenkin ennemmin niitä, jotka kehottivat häntä täyttämään Preussin kansan hallitsijastaan muodostaman ihanteen: lujan, rohkean, säästäväisen, oikeudenmukaisen ja miehekkään, uhrautuvan mutta myös itseriittoisen. Vaikka Vilhelmin suhde äitiinsä olikin vaikea, tämä jätti häneen pysyvän jäljen. Vilhelm ei kyennyt kokonaan karistamaan häneen juurrutettua kunnioitusta liberaaleja arvoja kohtaan, eikä kovan soturikuninkaan osa sujunut häneltä luonnostaan.[1]
Vuonna 1866 prinssin koulutus annettiin tiukan kalvinistin, tohtori Georg Hinzpeterin vastuulle. Vilhelm II kuvaili myöhemmin lapsuuttaan onnettomaksi, koska hän ei koskaan saanut Hinzpeteriltä kiitoksen sanaa.[2] Hinzpeterin Vilhelmiin juurruttama taipuvaisuus ja velvollisuudentunto vuorottelivat hänessä jatkuvasti.[1] Liberaalien vanhempiensa tahdosta kruununprinssi kävi keskiluokkaista lukiota Kasselissa, jonne Hinzpeter seurasi häntä. Vilhelm valmistui lukiosta vuonna 1877.[2]
Helmikuussa 1877 Vilhelm aloitti aktiivisen asepalveluksensa Potsdamissa. Vuonna 1880 hänet ylennettiin kapteeniksi. Hän oli komentajana eri rykmenteissä vuoteen 1888 asti. Palvelusaika katkesi toistuvasti siviili- ja ulkopolitiikan opintojen ja jatkokoulutuksen vuoksi. Asepalveluksensa rinnalla prinssi aloitti neljän lukukauden pituisen oikeustieteen ja valtiotieteen kurssin Bonnin yliopistossa vuosina 1877–1879. Hän kuunteli myös luentoja historiasta, filosofiasta, taidehistoriasta ja luonnontieteistä.[2]
Vilhelm ja hänen kanssaan samaan aikaan hallinneet Venäjän keisari Nikolai II ja Britannian kuningas Yrjö V olivat serkkuja keskenään.[3][4]
Ensimmäinen avioliitto ja lapset
muokkaa
Kruununprinssi Vilhelm oli ensin vuonna 1878 kosinut 14-vuotiasta serkkuaan, kauneudestaan kuulua prinsessa Elisabeth ”Ella” von Hessen und bei Rheinia, äitinsä sisaren Alicen tytärtä, mutta tämä kieltäytyi.
Vilhelm avioitui 27. helmikuuta 1881 Schleswig-Holstein-Sonderburg-Augustenburgin prinsessa Augusta Viktorian kanssa.[5] He olivat tavanneet kesällä 1878 Potsdamin Neues Palaisissa ja rakastuneet. He kihlautuivat helmikuussa 1880, mutta kihlaus julkaistiin pitkän harkinnan jälkeen vasta kesäkuussa, sillä Augusta Viktorian esiäidit olivat alhaisaatelia ja hänen isänsä, Schleswig-Holsteinin herttua Fredrik VIII oli ollut Preussin vihollinen vuoden 1866 sodassa. Avioliitto kuitenkin poisti vanhat poliittiset jännitteet Preussin ja Holsteinin väliltä.[6] Augusta Viktorialla jolla oli vähän älyllisiä kiinnostuksen kohteita eikä merkittäviä kykyjä, joten hän kyllästytti Vilhelmiä ja edisti tämän taantumuksellisia taipumuksia, mutta edusti vakautta tämän elämässä.[1]
Vilhelmille ja Augusta Viktorialle syntyi seitsemän lasta, jotka kaikki saavuttivat aikuisiän:[7][8]
- Vilhelm (1882–1951), kruununprinssi, puoliso Mecklenburg-Schwerinin herttuatar Cecilie
- Eitel Friedrich (1883–1942), puoliso Oldenburgin herttuatar Sophia Charlotte
- Adalbert (1884–1948), puoliso Saksi-Meiningenin prinsessa Adelaide
- August Wilhelm (1887–1949), puoliso Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin prinsessa Alexandra Victoria
- Oskar (1888–1958), puoliso kreivitär Ina Marie von Bassewitz
- Joachim (1890–1920), puoliso Anhaltin prinsessa Marie-Auguste
- Viktoria Luise (1892–1980), puoliso Braunschweigin herttua Ernst August
Uskonto
muokkaaVilhelm oli kiinnostunut islamista ja osoitti syvää arvostusta uskontoa kohtaan. Vieraillessaan Damaskoksessa Saladinin haudalla vuonna 1898 Vilhelm sanoi olevansa kaikkien maailman muslimien ikuinen ystävä.[9] Saman vuoden lokakuussa Vilhelm vieraili Konstantinopolissa ja kirjoitti serkulleen, keisari Nikolai II:lle:[10][11]
”Jos olisin saapunut tänne ilman mitään uskontoa, olisin varmasti kääntynyt muhamettilaisuuteen.”
Keisari
muokkaa
Vilhelm II nousi valtaistuimelle 29-vuotiaana niin sanottuna kolmen keisarin vuonna 1888, jolloin hänen isoisänsä Vilhelm I kuoli 90-vuotiaana ja hänen kuolemansairas isänsä Fredrik III oli valtaistuimella vain 99 päivää.[1]
Vilhelm II:n hallinto poikkesi ratkaisevasti edeltäjästään. Hänen isoisänsä aikana Saksan politiikkaa oli johtanut maan yhdistymisen pääarkkitehti, valtakunnankansleri Otto von Bismarck, ja keisari oli pysytellyt taka-alalla. Vilhelm II pakotti Bismarckin eroamaan lähes välittömästi valtaan noustuaan 1890 ja loi niin sanotun henkilökohtaisen hallinnon (saks. Persönliches Regiment), jossa keisari johti sekä valtakunnan että armeijan hallintoa mahdollisimman pitkälle itse. Vilhelm II oli Bismarckin tavoin aktiivinen sosiaalipolitiikassa ja tuki sairaus- ja eläkevakuutusreformeja. Niin keisarin, hallituksen kuin valtiopäivienkin toimivaltaa kuitenkin rajoitti osavaltioiden laaja itsehallinto.
Vilhelmin valtakautta aina Bismarckin erottamisesta ensimmäisen maailmansodan alkamiseen saakka kutsutaan toisinaan vilhelmiiniseksi ajaksi (saks. Wilhelminische Ära).[12][13]
Vilhelm II:n eräs lempinimi oli Reisekaiser, koska hän teki erittäin aktiivisesti vierailuja Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maihin. Lisäksi hän purjehti kesäisin viikkokausia. Keisarin sotilaallista ja ajoittain kovaäänistä julkikuvaa pehmensi hänen ympärillään jopa paraateissa alati juoksennellut mäyräkoira. Susikoirat eivät kuuluneet henkisesti hyvin anglofiilisen keisarin suosikkeihin. Keisari oli mielenlaadultaan huumorintajuinen, joskus jopa ”ilkikurisiin piloihin” taipuvainen: itseään alempia arvohenkilöitä käteltäessä oli hänellä joskus tapana puristaa kivuliaan kovaa. Sekä keisarin että Saksan kannalta laivastokilpailu brittien kanssa muodosti poliittisen ja henkisen dilemman, koska aina ensimmäisen maailmansodan syttymiseen saakka maiden välit olivat pääsääntöisesti varsin läheiset.
Julkisuus
muokkaaVilhelm II oli ensimmäinen valtiollinen johtohahmo, joka järjestelmällisesti hyödynsi modernia mediaa imagomarkkinoinnissa. 1890-luvun lopulta lähtien keisarin mukana seurasi jokseenkin aina filmiryhmä, joka tuotti uutis- ja pr-elokuvia esitettäviksi elokuvateatterien päivittäiskatsauksissa. Keisarin puheita tallennettiin äänilevyille. Vuonna 1913 tuotettiin jopa maailman ensimmäinen merkittävä väridokumenttielokuva Nikolai II:n valtiovierailusta Saksaan. Vilhelmin impulsiivisuus ja värikäs kielenkäyttö tuottivat myyviä otsikoita lehtiin ja säännöllisesti myös diplomaattisia pikkuselkkauksia. Maailmanlaajuista huomiota herätti esimerkiksi keisarin 27. heinäkuuta 1900 pitämä ”hunnipuhe”, jossa hän kehotti saksalaisia sotilaita, jotka olivat matkalla Kiinaan kukistamaan boksarikapinaa, tekemään itsensä hunnien tavoin tunnetuksi Kiinassa häikäilemättömällä etenemisellä.[14]
Sen sijaan keisarin perhe-elämä ei antanut otsikoihin aihetta. Hän oli uskonnollinen ja konservatiivinen perheenisä, joka piti päivittäin aamuhartauden hovinsa ja kansliansa henkilökunnalle sekä saarnasi Preussin reformoidun kirkon päämiehenä jumalanpalveluksissa. Hohenzollernin suku nimittäin oli reformoituja ja kuului siten katolisten ja luterilaisten dominoimassa valtakunnassaan pieneen vähemmistökirkkoon. Tällä vähemmistöön kuulumisella saattoi olla osuutta siihen, että hallitsijahuoneella ja myös Vilhelm II:lla oli ystävälliset suhteet myös Saksan juutalaisväestöön. Niinpä Vilhelm II:n aikana juutalaisille avattiin Saksassa mahdollisuus upseerinuraan.
Diplomatian vaikeudet
muokkaa
Vilhelm II ei ollut Bismarckin tapaan taitava diplomaatti, ja muun muassa Venäjä vieraantui Saksasta Vilhelm II:n aikana. Saksan ja Britannian välejä puolestaan kiristi keisarin The Daily Telegraphissa lokakuussa 1908 julkaistu haastattelu, jossa keisari haukkui englantilaisten suhtautumisen Saksaan.[15][16] Ailahtelevaisen Vilhelm II:n Saksan ulkopolitiikka pyrki maan mahdin kasvattamiseen. Vuonna 1912 Vilhelm II suorastaan toivoi suursotaa Euroopasta, mistä hän kertoi Itävallassakin vuonna 1913. Itävallan kruununprinssin Frans Ferdinandin surmasta vuonna 1914 syntyneessä heinäkuun kriisissä Vilhelm kuitenkin pelkäsi sodan syttymistä ja pyrki estämään sen viime hetken neuvotteluin Nikolai II:n kanssa, mutta Venäjän hallitus oli kuitenkin jo päättänyt, että sota Saksaa vastaan oli aloitettava.
Kun Saksa ajautui sotaan Isoa-Britanniaa ja Venäjää vastaan, Vilhelmin kerrotaan sanoneen, että hänen serkkunsa Nikolai II oli ”vetänyt minua höplästä” ja että mikäli heidän yhteinen isoäitinsä kuningatar Viktoria olisi elossa, tämä ei olisi antanut serkusten (Vilhelm II, Nikolai II ja Yrjö V) lähteä sotaan keskenään.[17][18]
Kruunusta luopuminen
muokkaa
Tappio ensimmäisessä maailmansodassa sytytti Saksassa vallankumouksen, ja keisari Vilhelm II joutui luopumaan kruunusta vastoin tahtoaan 9. marraskuuta 1918. Saksa julistettiin pian tämän jälkeen tasavallaksi. Valtakautensa jälkeiset 23 vuotta Vilhelm vietti hiljaista kartanonherran elämää maanpaossa Alankomaissa.[1]
Perhetragedia maanpaon aikana oli prinssi Joachimin itsemurha vuonna 1920.[8] Keisarinna Augusta Viktorian kuoltua huhtikuussa 1921[5] Vilhelm II avioitui leskeytyneen prinsessa Hermine von Schönaich-Carolathin (os. von Reuß, 1887–1947) kanssa vuonna 1922.[19] Uudesta avioliitosta ei syntynyt lapsia.[8]
Vilhelm II kuoli 82-vuotiaana toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana kesäkuussa 1941 Doornissa sijaitsevassa Huis Doornin kartanossa, jonka hän oli ostanut vuonna 1920. Hänet on haudattu puistossa olevaan mausoleumiin, koska hän halusi tulla haudatuksi Saksaan vasta kun monarkia on palautettu. Paikka on ollut vuodesta 1956 lähtien museo.[20][1]
Perintö
muokkaaVilhelm II väitti usein mahtipontisesti olevansa mies, joka teki päätöksiä. Saksan perustuslaki vuodelta 1871 antoi hänelle kaksi tärkeää valtaoikeutta. Ensinnäkin hän oli oikeus nimittää ja erottaa valtakunnankansleri, siviilihallinnon päällikkö. Kansleri tarvitsi valtiopäivien tuen voidakseen hyväksyttää lakeja, mutta ei pysyä virassa. Toiseksi Saksan armeija ja laivasto eivät olleet vastuussa siviilihallitukselle, joten keisari oli ainoa henkilö, joka seurasi, että sotilaiden noudattama politiikka oli sopusoinnussa siviilihallituksen virkamiesten ja diplomaattien luoman linjan kanssa.[1]
Ajan myötä historioitsijat ovat pitäneet Vilhelmiä yhä enemmän rikoskumppanina eikä yllyttäjänä. Vuoden 1890 jälkeisinä vuosina Saksan ylä- ja keskiluokka olisivat halunneet saada enemmän sananvaltaa kansainvälisissä elimissä riippumatta siitä, kuka oli valtaistuimella. Tämä ”halu maailmanvaltaan” tulisi saattamaan Saksan törmäyskurssille suurvaltojen kanssa. Suurin todellinen kritiikki keisaria kohtaan on se, ettei hän nähnyt tätä vaaraa ja käyttänyt vaikutusvaltaansa hillitäkseen saksalaisten ruokahalua. Hän lisäsi kansansa vallanhimoa luomalla Saksalle laivaston, josta se voisi olla ylpeä sekä antamalla usein tahdittomia ja aggressiivisia julkisia lausuntoja.[1]
Kunnianosoituksia
muokkaa
Pyhän Tapanin ritarikunnan suurristi (Itävalta-Unkari, 1872)[21]
Maria Teresian sotilasritarikunnan suurristi (Itävalta-Unkari, 1914)[21]
Elefanttiritarikunnan ritari (Tanska, 1879)[22]
Dannebrogin ritarikunnan kunniaristi (Tanska, 1906)[22]
Vapaudenristin ritarikunnan suurristi jalokivien ja miekkojen kera (Suomi, 1918)[23]
Pyhimmän ilmoituksen ylin ritarikunnan ritari (Italia, 1873)[24]
Krysanteemiritarikunnan suurristi (Japani)[25]
Vilhelmin sotilasritarikunnan suurristi (Alankomaat, 1889)[26]
Norjan leijonan ritarikunnan ritari (Norja, 1904)[27]
Pyhän Olavin ritarikunnan suurristi (Norja, 1889)[28]
Kultaisen taljan ritarikunnan ritari (Espanja)[29]
Serafiimiritarikunnan ritari (Ruotsi)[30]
Vasa-ritarikunnan komentaja (Ruotsi)[31]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k l William II | German Emperor & Prussian King Encyclopædia Britannica. 2024. Viitattu 18.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Wilhelm II. | Die Kaiserzeit Kurzbiographie. 2024. Viitattu 18.8.2024. (saksa)
- ↑ British History in depth: Cousins at War BBC. 2011. Viitattu 8.6.2023. (englanti)
- ↑ What happened to Queen Victoria’s nine children? Cascade Public Media. 5.11.2019. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Empress Auguste Victoria Huis Doorn. 2024. Viitattu 18.8.2024. (hollanti)
- ↑ Auguste Viktoria Deutsche Biographie. 2024. Viitattu 18.8.2024. (saksa)
- ↑ Augusta Of Schleswig-Holstein (1858–1921) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Viitattu 27.4.2018.
- ↑ a b c Children Wilhelm II Huis Doorn. 2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Jihadists for the kaiser POLITICO. 30.12.2015. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Kaiser Wilhelm II - The German king who loved Islam Al hakam. 29.12.2021. Viitattu 8.6.2023. (englanti)
- ↑ How Recep Tayyip Erdogan seduces Turkish migrants in Europe The Economist. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Brennpunkt Deutschland: Die Wilhelminische Ära 1890-1914 DIE WELT. 15.2.2017. Viitattu 14.12.2023. (saksa)
- ↑ Kaiserreich Stiftung Deutsches Historisches Museum. 2023. Viitattu 14.12.2023. (saksa)
- ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 17. Gummerus 1987.
- ↑ Katsaus ulkomaihin, kuuluisa keisarihaastattelu. Turun Sanomat, 07.11.1908, nro 1154, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.07.2015.
- ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 107. Gummerus 1987.
- ↑ British History in depth: Cousins at War BBC. 2014. Viitattu 15.2.2024. (englanti)
- ↑ The Grandmother of Europe: How Queen Victoria Rules the Continent TheCollector. 6.3.2021. Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Princess Hermine Huis Doorn. 2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
- ↑ House and collection Huis Doorn. 2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Ritter-Orden (s. 52–54) Hof- und Staatshandbuch der Österreichisch-Ungarischen Monarchie. 1918. Viitattu 8.6.2023. (saksa)
- ↑ a b Statshaandbog for Kongeriget Danmark for Aaret 1941 (pdf) Kongelig Dansk Hof- og Statskalender. 1941. Viitattu 8.6.2023. (tanska)
- ↑ Mannerheim ja Saksan keisari Vilhelm II - Suomen korkeimmin palkitsemat Uusi Suomi Puheenvuoro. 4.8.2016. Viitattu 8.6.2023.
- ↑ Calendario generale del Regno d'Italia, s. 54. Unione tipografico-editrice, 1898. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.6.2023). (italiaksi)
- ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (pdf) (s. 144, 149) 明治聖徳記念学会紀要. Viitattu 8.6.2023. (japani)
- ↑ Preussen, Friedrich Wilhelm Viktor Albrecht Prinz von Ministerie van Defensie. 8.9.1889. Viitattu 8.6.2023. (hollanti)
- ↑ The Order of the Norwegian Lion The Royal House of Norway. 2023. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Stk. af St. Olafs Orden (s. 595–596) Norges statskalender. 1890. Viitattu 8.6.2023. (norja)
- ↑ Caballeros de la insigne orden del toisón de oro (s. 146) Guía Oficial de España. Viitattu 8.6.2023. (espanja)
- ↑ Kungl. Serafimerorden (s. 613) Svensk rikskalender. 1909. Viitattu 8.6.2023. (ruotsiksi)
- ↑ Kommendörer m. st. k. av Kungi. Vasaorden (s. 935) Sveriges statskalender. 1925. Viitattu 8.6.2023. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Sitaatteja aiheesta Vilhelm II Wikisitaateissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilhelm II Wikimedia Commonsissa
- Voisiko keisari Wilhelm palata takaisin?, Aamulehti, 19.02.1928, nro 49, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kun keisari Wilhelm aiottiin ryöstää. Hurjapäitten amerikkalaisten yritys maailmansodan jälkimainingeissa, Seura, 29.12.1937, nro 52, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Historiallinen haastattelu. Keisari Wilhelmin kohtalokas puuttuminen politiikkaan 30 vuotta sitten, Helsingin Sanomat, 28.10.1938, nro 291, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Saksan keisari Wilhelm II 80 v., Suomen Kuvalehti, 28.01.1939, nro 4, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Doornin vanha herra. Onnellinen prinssi - mahtava keisari - osaansa tyytynyt maanpakolainen, Kuva, 01.02.1939, nro 3, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
|
Edeltäjä: Fredrik III |
Saksan keisari 1888–1918 |
Seuraaja: – |
|
Edeltäjä: Fredrik III |
Preussin kuningas 1888–1918 |
Seuraaja: – |
|
Edeltäjä: Fredrik III |
Hohenzollernin suvun päämies 1888–1941 |
Seuraaja: Wilhelm von Hohenzollern |